hotellien haku
Playa del Postiguet -ranta Paseo de Gomez -rantapromenadi Aluksia Alicanten satamassa

Alicante, Espanja

Espanjan itärannikolla, Costa Blancalla sijaitseva Alicante on suuri kaupunki, jonka keskustaa koristaa kilometrin mittainen hiekkaranta. Kaupunki on kesäkauden aikana vilkas kaupunkilomakohde, jonne lähdetään paitsi rannalla löhöilemään myös syömään kalaruokia, ostoksille, iltaa viettämään ja nauttimaan Välimeren lämmöstä ja auringosta. Lämpimiä ilmoja ja aurinkoa alun perin Lucentumina eli Valon kaupunkina tunnetussa Alicantessa riittääkin, ja sinne voi matkustaa lämpimään lähes mihin vuodenaikaan tahansa. Parhaimmillaan Alicante on matkakohteena keväällä ja syksyllä, mutta sinne voi matkustaa kesällä tai talvellakin.

1. Tekemistä

Tekemistä-osassa syödään ulkona ravintoloissa, mietitään mitä Alicantesta kannattaa ostaa ja missä ostokset kannattaa tehdä. Lisäksi kerrotaan tapahtumista sekä piipahdetaan viihteellä ilta- ja yöelämän humussa. Lopuksi pohditaan, mitä muuta Alicantessa voi ajankuluksi tehdä. >> Tekemistä

2. Nähtävää

Nähtävää-osassa käydään läpi Alicanten kaupunginosia sekä niiden maamerkkejä, puistoja, rantoja ja luonnonnähtävyyksiä sekä museoita ja taidegallerioita. Lisäksi esitellään nähtävää ja koettavaa lapsille ja nuorille sekä päiväretkikohteita Alicanten lähistöllä. >> Nähtävyydet

3. Selviytymisopas

Selviytymisoppaassa paneudutaan Alicanten-matkoihin, lentoihin ja saapumiseen perille, liikkumiseen, alueen säähän ja ilmastoon ja annetaan selviytymisvinkkejä lapsiperheenä matkustaville. >> Selviytymisopas

4. Hotellit ja majoittuminen

Hotelli- ja aluevinkeissä kerrotaan niistä Alicanten alueista, jotka sijainniltaan ja palveluiltaan ovat parhaita hotellille tai muulle majapaikalle. Lisäksi esitellään näiden alueiden parhaita ja pidetyimpiä hotelleja ja muita majapaikkoja. >> Hotellit ja majoittuminen

Alicante matkakohteena

Rantalomailun lisäksi Alicante on hyvä paikka lähteä harrastamaan kaikenlaista golfista vesilajeihin, ja se on myös paikka, jonka ympäristössä on mieleenpainuvia päiväretkikohteita. Alicanten ja koko Costa Blancan valttikortteihin kuuluvat ystävälliset ihmiset, erinomaiset mutta kohtuuhintaiset ravintolat, vilkas mutta harvoin harmeja tuottava yöelämä ja hyvät palvelut, joihin kuuluu kaikenlaista sellaista mihin Välimeren rannoilla on totuttu.

Alicante on hyvä matkakohde lähes kenelle tahansa, ja sinne voivat hyvin suunnata perheet, joilla on minkä ikäisiä lapsia tahansa, minkä ikäiset pariskunnat tahansa ja myös porukat, joihin Alicantessa on totuttu. Alicante pystyy tarjoamaan kaikille jotakin, ja kaiken lisäksi se on kaupunki, joka on suuri mutta jossa ei lomaa tarvitse viettää nähtävyyksiä tai museoita kierrellen.

Alicante sijaitsee Espanjan itärannikolla, Valencian itsehallintoalueella ja Alicanten maakunnassa, jonka pääkaupunki Alicante on. Valencia kuuluu yhdessä Murcian kanssa perinteisesti Espanjan Levanteen eli itään, jolla on aivan omalaatuinen tunnelma. Alueella riehuivat vuosisatojen ajan maurien ja espanjalaisten taistelut, ja monet festivaalit yhä muistelevat tätä aikakautta, joka oli vuosien 711 ja 1492 välissä, aina siihen asti kunnes espanjalaiset valtasivat Granadan takaisin.

Nykyään Alicante on 450 000 asukkaan kaupunki, jonka metropolialueella asuu 750 000 asukasta ja joka on Espanjan 8. suurin kaupunkialue. Alicante on tunnettu kaupunki, mutta sen ympäristössä Costa Blancalla on sitäkin tunnetumpia lomapaikkoja, kuten Benidorm, jotka ovat Euroopan keskikesän bailukeskuksia.

Ostokset

Alicante on ostosmielessä helppo kaupunki, sillä siellä kaupat ovat keskittyneet parille kolmelle tienoolle ja sieltä kannattaa tuoda mukanaan kotiin samantyylisiä tuliaisia kuin muistakin Espanjan kaupungeista. Ostosten tekeminen onnistuu entistä paremmin aukioloajoin, sunnuntaisinkin on hyvä määrä kauppoja avoinna ja nykyaikaisten ostospaikkojen lisäksi kaupungissa on hieno kauppahalli ja viikoittain pidettävä antiikkitori. Lue lisää: Ostokset

Ravintolat

Ruokailu on Alicantessa mukavaa ja kohtuuhintaista puuhaa, ja siellä on mahdollista syödä erittäin hyviä ruokia. Paikalliset erikoisuudet kuten grillikalat ja paella ovat tietenkin hyvin tarjolla, ja niitä ja muitakin ruokia on paras maistella keskustan uudella puolella (Centro), vanhassakaupungissa (El Barrio) ja jahtisatamassa (Marina). Ravintoloita on keskitetysti monella eri kadulla, ja summamutikassakin Alicanten keskustasta löytyy kelvollinen ravintola. Edullisinta ja monipuolisinta aikaa syödä on lounasaika, ja ruokailu on Alicantessa rentoa puuhaa myös iltaisin, jolloin lähes ympäri vuoden voi ruokailla ulkosalla. Lue lisää: Ravintolat

Liikkuminen

Alicante on suuri kaupunki, jossa kaikki turistille tärkeä on kuitenkin varsin pienellä alueella. Siellä pääsee ainakin vanhassakaupungissa, satama-alueilla ja keskustan uusissa osissa parhaiten liikkumaan kävellen. Jos mielii liikkua nopeammin tai asiaa on laitakaupungille tai muihin kaupunkeihin, on Alicantessa busseja, neljä raitiovaunulinjaa, takseja ja hyviä pyöräilypaikkoja. Auton, skootterin tai muun moottorimenopelin voi vuokrata lentoasemalta tai muualtakin kaupungista helposti. Lue lisää: Liikkuminen

Saapuminen Alicanteen ja sinne tehtävät matkat

Alicanten lentoasema sijaitsee lyhyen matkan päässä kaupungin keskustasta, ja sieltä pääsee linja-autolla tai taksilla edullisesti ja nopeasti minnepäin Alicantea sitten on menossakin. Jos kaupunkiin saapuu rautateitse tai linja-autolla muualta Espanjasta, ovat rautatie- ja linja-autoasema keskustassa, kävelymatkan päässä vanhastakaupungista ja monesta keskustan ja sataman osasta.

Alicante on hyvä kohde omatoimilomalle, jonkalaisen sinne voi tehdä lähes koska tahansa, ja sinne on hyvä kesäkauden aikana lähteä myös kalliimmalle järjestetylle matkalle. Alicante on parhaimmillaan rantalomapaikkana loppukeväästä ja syksyllä, mutta sinne voi lähteä harrastamaan kaikenlaista tai vain milloin tahansa viettämään aikaa lämpimässä. Lue lisää: Saapuminen Alicanteen ja sinne tehtävät matkat

Muita www-palveluita

Alicanten viralliset matkailusivut  |  Alicante Wikipediassa  |  Espanjan turvallisuustilanne (Ulkoasiainministeriön matkustustiedote)  |  YouTube: Alicante, Spain  |  Google maps: Alicante

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2016/11

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti