
Tällä sivulla kerrotaan miten Amsterdamissa on paras liikkua ympäriinsä, ja mitä kannattaa ottaa huomioon kaupungissa paikasta toiseen siirtyessä.
Amsterdamin miellyttävä, kanavien täyttämä ydinkeskusta on erinomaista kävelyseutua, ja autojen vähäisyys keskustan alueella tekee kävelemisestä entistäkin miellyttävämpää. Ydinkeskustan alueella kävelyetäisyydet eivät yleensä ole pitkiä, ja korkeintaan kilometrin kävelymatka vie usein päänähtävyydeltä toiselle. Ainoa ongelma kävelyn kanssa Amsterdamissa on eksyminen, joka on helppoa, sillä kaikki kanavat ja talot näyttävät kaupungissa vierailevalta aluksi samanlaisilta ja muutenkin suuntavaisto katoaa parhailtakin suunnistajilta Amsterdamin kaduilla nopeasti. Lyhellä matkalla olevat ja nimenomaan kävellen paikasta toisesta siiryvien kannattaa harkita kompassin ottaista mukaan, sillä näin harhailua voi karsia ja siirtyminen paikasta A paikkaan B tapahtuu nopeasti ja ilman kiertoteitä.
Amsterdamissa on 18 ratikkalinjaa ja 4 metrolinjaa, ja lisäksi siellä on busseja, joista yöbussit saattavat olla joillekin kaupungissa vieraileville tarpeellisia. Amsterdamin joukkoliikenneverkosto on hyvä ja melko kohtuuhintainen, mutta yleensä julkisten käyttämistä kannattaa vältellä, sillä moniin paikkoihin pääsee nopeasti ja vaivattomasti kävellen mielenkiintoisten maisemien halki.
Varmistaakseen sen, ettei tarvitse turhaan lomallaan kävellä, kannattaa majapaikka valita läheltä Centraal Station –päärautatieasemaa, etenkin Centrum-ydinkeskustan tai Nieuwmarkt-aukion lähettyviltä, ja tällä alueella sijaitseekin melkoinen valikoima hotelleja, hosteleita ja muita yösijoja. Mikäli hotelli sijaitsee toisella suositulla hotelli-alueella lähellä Museumplein-museokortteleita, pääsee tänne nopeasti päärautatieasemalta ratikoilla 1, 2 ja 5, ja muutenkin Amsterdamin loistava joukkoliikenneverkosto varmistaa sen, että oli hotelli missä tahansa, kävelemään ei kovin pitkään koskaan joudu. Metro on kätevä lähinnä keskustan ulkopuolelle matkustettaessa, mutta sillä pääsee joihinkin paikkoihin kätevästi myös keskustan alueella, etenkin Waterlooplein-aukiolle, jolla sijaitsevat suuret päivittäiset kirpputorimarkkinat ja Rembrandtin entinen museoksi muutettu kotitalo.
Julkisilla liikkuminen on vaivatonta, turvallista ja kohtuuhintaista, ja joukkoliikenteestä vastaa GVB. Lippusysteemi on viime vuosina muuttunut, ja strippenkaart-kortit ovat jääneet historiaan. Kuten monessa muussakin paikassa, nykyään julkisiin käyvät vain sirukortit, joille voi ladata rahaa lyhenkin loman aikana ja joita voi ostaa valmiiksi ladattuina. Matkailijan kannalta parhaat kortit ovat 24-168 tunnin mittaiset matkakortit, joilla voi liikkua kaikilla GVB:n liikennevälineillä maksutta tietyn ajan. Kortteja voi ostaa monista paikoista, mutta ratikoissa on kaupan vain 24 tunnin kortteja. Kortit ovat tietenkin melko kalliita (7 euroa 24 tunnin kortista) mutta ne tulevat suhteellisesti edullisemmaksi mikäli ostaa vähän pidemmän aikaa voimassa olevan kortin – esimerkiksi 72 tunnin matkakortti maksaa suurin piirtein saman kuin kaksi 24 tunnin matkakorttia. Matkakorteilla pääsee bussilla Schiphol-lentokentälle, joten mikäli aikoo liikkua Amsterdamissa enemmänkin julkisilla, kannattaa matkakortti ostaa ennen bussiin nousemista. Liikennelaitteisiin on tietenkin myös tunnin matkakortteja, joita voi ostaa automaateista ja kioskeilta, kuten myös ratikoista yleensä vaunun etuosassa olevalta rahastajalta.
Amsterdamissa on mahdollista käyttää veneitä ja laivoja julkisten tapaan mikäli menee Amsterdamin pohjoisosiin Ij-joen yli. Lautat lähtevät Centraal Station –rautatieaseman takaa, ja yksi hyvä reitti on vartin matka uudelle ja trendikkäälle NDSM Werf –aluelle ja myös matka ns. Pancake Boat –laivalla on mukava. Näihin lauttoihin käyvät GVB:n matkakortit.
Amsterdam on kanavien kaupunki, ja siellä kannattaa osallistua veden päällä kulkeville kiertoristeilyille. Yhtiöitä on monia mutta laiturit ovat samoja, ja hyviä paikkoja nousta laivaan ovat mm. Prins Hendrikkare –laituri, joka sijaitsee Centraal Station –asemaa vastapäätä, Damrak, Rokin ja Stadhouderskade 25, joka on Leidseplein-huvittelualueen laituri. Kiertäviä risteilyjä operoivat mm. Canal Bus, Amsterdam Boat Guide ja Lovers Canal Cruise.
Veneillä tehdyt kiertoristeilyt eivät suinkaan kaikkia kiinnosta ja ovatkin kallista ja ehkä hivenen turistimaista puuhaa joillekin, mutta silti vetten päälle mielivät voivat kaupungissa ollessaan harkita veneen vuokraamista. Veneillä voi kierrellä omaan tahtiin kaupunkia, ja valittavana on kaikenlaisia menopelejä polkuveneistä äänettömiin sähkökäyttöisiin veneisiin, joihin on erikoistunut erinomainen Boaty Rental Boats, jonka turvallisiin veneisiin mahtuu korkeintaan kuusi ihmistä kerrallaan. Muita vaihtoehtoja ovat Canal Company, jolla on polkuveneitä, ja Rent a Boat Amsterdam.
Kotimaan tavoin taksi on Amsterdamissa ja muuallakin Alankomaissa kallis menopeli, johon turvaudutaan vain hätätapauksessa tai juhlatuulella. Kotimaisiin hintoihin tottunut on Amsterdamin pirsseissä kuin kotonaan mutta ikävä kyllä viime vuosien uusi taksilaki on tuonut mitä sekalaisimpia yrittäjiä kaupungin takseihin, joiden kuskeilla on joskus miltei olemattomat tiedot kaupungin kaduista ja muista paikoista. Taksin ottamista lennosta ei suositella kuin silloin jos on matkalla hyvin tunnetulle paikalle kuten päärautatieasemalle tai lentokentälle, ja taksin ottamista Centraal Station –asemalla tai Leidseplein-huvittelukortteleissa ei suositella, sillä nämä ovat tylyjä, kieltäytyvät lyhyistä matkoista ja laskuttavat mielellään ylimääräistä. Nyrkkisääntönä kannattaa pitää sitä, että 10 eurolla tulisi päästä mihin tahansa ydinkeskustan alueelle. Lähtömaksu on nykyään 7,50 euroa, se kattaa 2 ensimmäistä kilometriä ja mittari pysähtyy täysin liikennevaloissa. Mikäli taksilla haluaa mennä kaupungissa jonnekin, kannattaa sellainen tilauttaa hotellin välityksellä.
Amsterdam on Euroopan pyöräilypääkaupunki, ja siellä kaikki tuntuvat viillettävän ympäri vuoden pyörällä paikasta toiseen. Laakea kaupunki, jossa on yllättävän vähän autoja, onkin erinomainen pyöräilypaikka, ja siellä ollessa kannattaa harkita pyörän vuokraamista tai osallistumista opastetulle pyöräilykierrokselle. Pyörän jättäminen kadulle on ilman hyviä lukkoja riskaabelia, sillä Amsterdamissa on enemmän pyörävarkauksia kuin missään muualla ja tästä syystä suuri osa kaupungin kaduilla nähtävistä pyöristä ovatkin melko vaatimattomia, lähinnä ns. mummumallia. Kaikenlaisia pyöriä on vuokralla eri puolilla Amsterdamia, ja hyviä vuokraamoja ovat Star Bikes Rental, jolla on vuokrauspiste Centraal Station –rautatieaseman takana, MacBike City Rental, jonka pyöriä voi tilata etukäteen verkkosivujen kautta, ja Oragenbike, joka sekä vuokraa pyöriä että järjestää kolmen tunnin mittaisia opastettuja pyöräilykaupunkikierroksia.
Routecraft-verkkosivut avustavat pyöräilyreitin hahmottelemisessa.
Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2011/06
Hei,
Kiitos tekstistä, auttoi paljon.
Onko amsterdamissa ns. reittiopasta, kuten helsingissä on reittiopas.fi, johon voi laittaa osoitteen A ja B ja se näyttää julkiset.
Entä voiko lentoasemalta ostaa tuon 72 tunnin lipun julkisiin ja pääsekö sillä myös junalla ? /MAste
http://9292.nl/# Reittiopas löytyy tuolta. /Repo