logo
Ateenan metro
Ateenassa on nopea ja toimiva metro mutta sen rakentaminen ei ole ollut helppoa. Maan alta paljastui jatkuvalla syötöllä arkeologisia kohteita, jotka piti ensin tutkia.

Liikkuminen Ateenassa

Tällä sivulla pohditaan, miten Ateenassa pääsee liikumaan paikasta toiseen kävellen, pyöräillen (älä kokeile tätä!) ja taksilla sekä julkisilla kulkevälineillä: metrolla, raitiovaunulla ja bussilla. Lopuksi kerrotaan matkalippujen ostamisesta ja käyttämisestä sekä annetaan linkit julkisen liikenteen linjakarttoihin.

Kävely

Keskustan eri nähtävyyden sijaitsevat suhteellisen lähellä toisiaan ja useimpiin voi hyvin kävellä esim. Sintagmalta. Kävely Ateenan keskustassa ei tosin aina ole kaikkein mukavinta puuhaa liikenteen ja kapeiden katujen vuoksi, mutta pienellä varovaisuudella siitäkin selviää hyvin. Autoilijoita kannattaa vain pitää tarkasti silmällä ja monet skoottereilla ajelijat saattavat joskus oikaista jalkakäytävän kautta.

Lisäksi kaupungissa riittää mäkiä ja kukkuloita, joten reittiä kannattaa hieman tarkastella etukäteen niin tietää, mihin varautua. Mukavat kengät jalkaan ja tarpeeksi vettä mukaan! Liikuntarajoitteisten kulkeminen on Ateenassa valitettavasti melko vaivalloista, läheskään kaikkiin paikkoihin ei esim. pyörätuolilla pääse.

Ateenan jalkakäytävät ovat usein kapeat ja niillä saattaa olla vielä esteitä, kuten puita tai jopa autoja parkissa. Akropoliille pääsee nykyisin hissillä ja mm. Likavittoksen kukkulallekin pääsee köysiradalla, jos pyörätuolin saa kokoon.

Jos eksyt tai et ole varma suunnasta, niin joka kadunkulmassa on pikkukioskeja, joiden myyjät ovat melko avuliaita, varsinkin jos ostat jotain, esim. purkkaa tai vettä. Heidän englantinsa ei ole välttämättä kaikkein parasta, mutta myyjät tuntevat seudun hyvin ja varsinkin keskustassa he näkevät ulkomaalaisia koko ajan.

Pyöräily

Monissa suuremmissa kaupungeissa on mukavaa kierrellä kaupunkia pyörällä – tätä ei kuitenkaan kannata yrittää Ateenassa, sillä siinä saattaa käydä huonosti. Pyöräilijöitä näkyy kaupungin kaduilla erittäin harvoin, sillä pyöräteitä ei ole ja autoilijat eivät ole tottuneita pyöräilijöihin. Keskikaupungilla liikenteen sekaan uskaltautuvat hyvin harvat paikallisetkaan polkupyörällä, eniten pyöräilijöitä näkyy ehkä rannan tuntumassa leveämmillä kävelyteillä.

Taksi

Ateenassa taksilla matkustaminen on suhteellisen halpaa ja taksi tarjoaa hyvän vaihtoehdon julkisille liikennevälineille. Taksit ovat turvallisia mutta kannattaa kuitenkin suhtautua varauksella, jos kuski alkaa mustamaalata hotellia tai ravintolaa, johon olet menossa – hän saa todennäköisesti palkkion siitä, että vie sinut johonkin tiettyyn hotelliin/ravintolaan. Pidä myös mittaria silmällä: mittarin täytyy olla päällä ja puolenyön jälkeen takseilla on oikeus veloittaa melkein tuplasti, jolloin mittarissa lukee "2", päivällä tämä ei ole sallittua.

Taksin voi joko tilata etukäteen tai ottaa kadulta "lennosta". Etukäteen tilattavista takseista eli "radiotakseista" joutuu maksamaan muutaman euron ylimääräisen maksun. Hyvä asia tietää on, että taksit saattavat pysähtyä matkan varrella ja ottaa muita matkustajia kyytiin, jos autossa on tilaa ja olette menossa samaan suuntaan. Tämä on normaali käytäntö, tosin taksit eivät saisi näin tehdä, jos jo kyydissä oleva asiakas ei sitä halua, mutta aina kuskit eivät kysele asiakkaan mielipidettä. Radiotaksit eivät tätä tee. Molemmat matkustajat maksavat täyden hinnan omasta osuudestaan, sitä ei siis jaeta mitenkään.

Jos viittelöit taksia kadulla ja se pysähtyy, sano ensin kohteen/kaupunginosan nimi, jonne olet menossa. Tämän jälkeen taksikuski päättää, ottaako sinut kyytiin – näin ei usein käy, varsinkin jos kyydissä on jo joku ja olette menossa eri suuntiin, tai jos hän ei tiedä missä määränpääsi sijaitsee! Jos et pääse kyytiin, kuski saattaa vain jatkaa matkaa sanomatta mitään, jos ylipäätään kunnolla pysähtyy. Kannattaakin valita joku lähellä sijaitseva tunnettu paikka tai suurempi katu, jos tarpeen, niin et jää ilman kyytiä. Mieti myös hieman, missä kohtaa taksia viittelöit, jotta et jumiuta liikennettä.

Metro

Ateenan metro uusittiin ja sitä laajennettiin vuoden 2004 olympialaisia varten. Metro onkin ehkä paras ja nopein tapa liikkua ympäri kaupunkia ja sitä kannattaa käyttää varsinkin liikuttaessa keskustan eri alueiden välillä. Ruuhka-aikaan junia menee jopa kolmen minuutin välein ja metro kulkee noin puoleenyöhön asti. Nykyisin metrolla pääsee lentokentälle asti ja uusia kohteita on rakenteilla. Metroa rakennettaessa maan alta paljastui paljon muinaisesineistöä, joka viivästytti rakennustöitä paljon. Nykyisin löydöksiä on nähtävillä mm. Sintagman metroasemalla.

Lisätietoa Ateenan metron sivuilta.

Raitiovaunu

Monien mielestä uusi, ilmastoitu ja moderni raitiovaunu on metroakin parempi ja ainakin mukavampi kulkuväline. Raitiovaunu on paras tapa päästä rannalle, sillä reitit kulkevat joko Sintagmalta rannikolle päin tai rannan suuntaisesti hienojen ostos- ja ravintola-alueiden välillä. Raitiovaunu on ehkä metroa hieman hitaampi, mutta aika kuluu hyvin maisemia katsellessa. Raitiovaunut kulkevat viikonloppuisin ympäri vuorokauden.

Lisätietoa Ateenan raitiovaunujen sivuilta.

Bussi

Yksi lisä Ateenan hyvään julkisen liikenteen verkostoon ovat bussit sekä johdinautot eli trolleybussit. Linjoja on paljon, joten bussilla pääsee melkein joka paikkaan niin keskustassa kuin keskustan ulkopuolellakin. Todennäköisesti et kuitenkaan tarvitse bussia, sillä metrolla ja raitiovaunulla pääsee useimpiin kohteisiin.

Hyvä tapa kiertää Ateenaa on hypätä linjan nro 400 kyytiin, joka pysähtyy kaikilla tunnetuimmilla nähtävyyksillä. Voit siis jäädä sinua kiinnostavalla kohteella pois ja hypätä taas seuraavaan bussiin, kun olet valmis. Reitti kestää yhteensä noin 90 minuuttia ja lippu oikeuttaa tämän bussin sekä kaikkien muidenkin julkisten kulkuvälineiden käyttöön 24 tunnin ajan. Tavallisesta poiketen reitin 400 viitisen euroa maksava lippu ostetaan bussista.

Lisätietoa Ateenan bussien sivuilta.

Liput ja ostopaikat sekä lipun leimauksesta

Liikuttaessa julkisilla kulkuvälineillä helpointa on ostaa yhdistelmälippu, joka kattaa metron, bussin sekä raitiovaunun. Lippu maksaa 1 euron (2009) ja on voimassa 90 minuuttia lipun leimauksesta, jonka aikana voit vaihtaa kulkuvälinettä tai linjoja niin paljon kuin on tarpeen. Lippu ei ole voimassa lentokentälle menevässä express-bussissa, metrossa lentokentälle asti tai bussissa nro 400.

Muita lipputyyppejä ovat mm. vuorokausilippu, 3 päivän (turisti)lippu sekä 7 päivän lippu. 3 päivän lippu on kalliimpi kuin viikkolippu (15/10e), mutta se sisältää myös matkat lentokentältä/-lle sekä linjan 400 käytön. Se kannattaa hankkia heti lentokentällä ja on kannattava vaihtoehto, vaikka olisit Ateenassa pidempään kuin kolme päivää etkä voisi käyttää sitä enää paluumatkaan lentokentälle.

Yhdistelmälippuja voi ostaa metroasemilta ja raitiovaunupysäkeiltä automaateista sekä pikkukioskeista, joita löytyy melkein jokaisesta kadunkulmasta. Sintagmalla on myös pelkästään bussilippuja myyviä kioskeja. Varsinkin metroasemilla on usein englantia taitavaa henkilökuntaa ja myös lippuautomaateissa on englanti vaihtoehtona. Huomaa, että bussilippuja ei voi ostaa bussista, vaan ne pitää ostaa etukäteen. Poikkeuksena linja nro 400, jonka lippu ostetaan bussista. Lentokenttäbussin lippuja voi ostaa metroasemilta. 3 päivän lipun voi hankkia mm. lentokentältä ja Sintagman metroasemalta, vuorokausi- ja 7 päivän lippuja saa samoista paikoista kuin tavallisia yhdistelmälippujakin.

Muista leimata lippusi! Ei riitä, että sinulla on lippu, vaan se pitää myös leimata. Leimaamattomasta lipusta joutuu maksamaan melko tuntuvan sakkomaksun. Metrossa leimaus pitää tehdä ennen matkustamista, leimauslaitteet ovat yleensä liukuportaiden yläpäässä. Raitiovaunujen leimauspisteet löytyvät sekä raitiovaunupysäkeiltä että raitiovaunun sisältä, busseissa leimauslaitteet ovat bussin sisällä.

Linjakartat

Metron linjakartan löydät täältä: www.amel.gr
Raitiovaunun linjakartan löydät täältä: www.tramsa.gr

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.