
Ateena on suurkaupunkien mittakaavassa turvallinen ja kuuluu jopa Euroopan turvallisimpien kaupunkien joukkoon.
Kaupungista ei oikeastaan löydy yhtä erityisen turvatonta paikkaa. Kuten usein monissa monissa muissakin kaupungeissa, varsinkin kaupungin historiallisen keskustan lähistöllä on turvallista kulkea myöhään illallakin, samoin esim. Sintagman aukion läheisyydessä. Suurimmalta osalta ongelmista välttyy kunhan noudattaa perusmaalaisjärkeä ja esim. välttää pikkukujia myöhään yöllä, ei levittele rahoja julkisella paikalla ja pitää laukustaan ja tavaroistaan huolta niin, ettei niihin pääse käsiksi suurimmassakaan väentungoksessa.
Kuten sanottu, yhtä erityisen turvatonta paikkaa Ateenassa on vaikea mainita ja vakavammat rikokset, kuten (aseelliset) ryöstöt ja raiskaukset ovat hyvin harvinaisia. Paikalliset usein kuitenkin mainitsevat Omonian aukion sekä Larissan aseman läheisyyden sellaisiksi paikoiksi, joihin ei varsinkaan naisten kannata iltamyöhään lähteä yksin kävelemään. Kansallispuistoonkaan ei kannata eksyä pimeällä.
Ryöstöjä suurempi riski on kuitenkin joutua taskuvarkauden tai huijauksen kohteeksi. Suurin uhka taskuvarkauksille on turistien suosimissa paikoissa, kuten usein kansoitetulla Monastirakilla ja Plakan kaupunginosassa sekä ruuhkaisessa metrossa. Verrattuna kuitenkin muihin Euroopan suurkaupunkeihin kuten Pariisiin tai Roomaan, järjestäytyneet taskuvarasporukat ovat paljon harvinaisempia ja taskuvarkauksilta välttyy melko helposti pitämällä laukustaan kiinni, kameran ja muut arvoesineet poissa näkyvistä ja lompakon muualla kuin takataskussa.
Huijauksia ja huijareita on monenlaisia. Taskuvarkauksien yhteydessä niihin liittyy usein useampi henkilö – toinen kiinnittää huomiosi esim. kysymällä tietä tai auttamalla matkatavaroidesi kanssa bussissa ja toinen käy sillä aikaa taskuillasi tai kassillasi. Kannattaa myös miettiä kahdesti ennen kuin lähdet kadulla tapaaman tyypin matkaan kahvilaan/baariin, vaikka hänellä sattuisikin olemaan pikkuserkku juuri Suomessa, sillä saatat joutua maksamaan oluestasi huomattavasti enemmän kuin olit ajatellut. Tällaisissa tilanteissa ystävällinen mutta tiukka "en tiedä" tai "kiitos ei" yleensä toimii ja sen jälkeen vain jatkat matkaasi. Kaikki kreikkalaiset, jotka tulevat juttelemaan,eivät tietenkään tee sitä huijaustarkoituksessa, joten koko lomaa ei tarvitse viettää vainoharhaisena suhtautuen epäilevästi jokaiseen ystävälliseen eleeseen. Pitämällä silmät auki ja maalaisjärjen tallella pääsee jo aika pitkälle.
Ateenalaisten taksikuskien elämä ei ole kovin helppoa ja kuskit tekevät pitkiä päiviä ansaitakseen leipänsä. Jotkut turvautuvat muutamiin kikkoihin lisäansioiden toivossa, jotka eivät toimi paikallisiin, mutta kokemattomampiin Ateenan matkaajiin paremmin. Ensinnäkin, takseissa on mittarit ja ne ovatkin yleensä päällä (jos ei ole, pyydä laittamaan). Takseilla on yöaikaan oikeus laskuttaa melkein tuplahintaa, jolloin mittarissa lukee "2", mutta jotkut saattavat laittaa tuplamittarin pyörimään päiväsaikaankin. Vilkaise siis mittaria varmistaaksesi, ettet maksa liikaa.
Muita keinoja ovat esim. sellaiset, jossa taksikuski sanoo hotellin/ravintolan, jonne olet menossa, olevan huonotasoinen / suljettu ym. ja vie sinut sen sijaan muualle. Hotelli saattaa olla ihan ok, mutta kuski saa hotellilta korvauksen tuomastaan uudesta asiakkaasta. Samoin "parempi" ravintola saattaa olla esim. kallis kalaravintola, ja taksikuski saa osan ravintolalaskun loppusummasta. Mitään ihan kamalaa siis tuskin tapahtuu, esim. taksikuskien tekemiä ryöstöjä, mutta jos olet jo tehnyt hyvän pohjatyön hotellisi valinnassa, niin voit hyvillä mielin siinä pitäytyä.
Muista kuitenkin, että vaikka kuskisi saattaa ottaa matkustajia lisää kyytiin samaan taksiin, kyseessä ei ole huijaus, vaan paikallinen tapa, josta ei kannata hermostua. Taksilla liikkumisesta enemmän Liikkuminen Ateenassa -osiossa.
Ateenassa ei ole suositeltavaa vuokrata autoa, sillä liikenne on melko "villiä", autoilijat ajavat lujaa (ja usein ilman turvavyötä), liikennesääntöjä ei aina noudateta ja pienet ja kapeat kadut tuovat vielä oman mausteensa soppaan. Liikennekulttuuri on siis melko vaarallinen vaikka et itse autoa ajaisikaan. Jalankulkijoiden vihreään valoon ei kannata sokeasti luottaa, vaan autot saattavat joskus ajaa myös päin punaisia. Ateenalaiset ajavat myös paljon skoottereilla ja muilla mopoilla, jotka saattavat pujotella huomaamatta autojen välistä ja välillä myös kurvaista jalkakäytävän kautta, jos ei muuten pääse. Valppaana siis liikenteessä!
Ateena on melko saasteinen kaupunki sen sijainnin takia, sillä Ateenaa ympäröivät kukkulat pitävät saasteet kaupungissa. Saasteita on yritetty vähentää mm. rajoittamalla autoilua kaupungissa. Tietyn alueen sisällä saa ajaa parittomina päivinä vain ne autot, joiden rekisterinumero päättyy parittomaan ja parillisina päivinä parilliseen numeroon. Tämä rajoitus toimi niin kauan kuin keskiverto ateenalaisella oli ainoastaan yksi auto – nyt autoja saattaa olla perheessä kaksi tai kolmekin, joten autoilijat vain vaihtavat päivittäin "sopivaan" autoon eikä rajoituksesta näin ollen ole hyötyä.
Jotkut paikalliset juovat vesijohtovettä, toiset taas eivät. Ehkä vatsaystävällisintä on varsinkin lyhyehkön loman aikana ostaa pullotettua vettä ja muistaa myös ottaa vettä mukaan varsinkin kesäaikaan, päiväsaikaan vettä pitää juoda paljon. Keskipäivällä kannattaa pysytellä varjossa tai käydä vaikka ilmastoidussa museossa.