
Seuraavassa käydään läpi mistä Barcelonasta löytyy kätevimmin hyviä ravintoloita, minkälainen hintataso kaupungin ruokapaikoissa on ja minkälaisia ruokia kaupungissa on tarjolla.
Barcelona on erinomainen ruokailukaupunki, jossa ateriointi kuuluu aina päivän kohokohtiin ja jossa harvalla tulee ikävä kotimaan sapuskoita. Siellä on mahdollista löytää ravintola miltei mistäpäin tahansa, mutta tietynlaisia aterioita varten on aina hyvä suunnata tietyille seuduille, mikäli haluaa varmistaa 100% onnistuneen ruokailukokemuksen.
Kalaruoat ja muut merenelävät ovat monen mielessä Barcelonaan tullessa, ja näitä onkin tarjolla melkoinen valikoima missäpäin kaupunkia tahansa. Erittäin hyviä kalaruokia myös lounasaikaan (noin klo 12-15.00) löytyy Barcelonetan rantakaupunginosasta, etenkin sen rannalta poispäin sijaitsevissa kortteleissa, missä vain paikalliset yleensä älyävät käydä syömässä. Menu del dia, johon kuuluu kaksi erilaista lautasellista pääruokaa, jälkiruoka, kahvi ja ruokajuoma (yleensä joko vesi tai viini – sen kanssa ollaan varsin liberaaleja ja usein pöytään voidaan rahdata kokonainen viinipullo per henki), maksaa nykyään 10 euron paikkeilla ja siihen kuuluu mukaan juomaraha. Toinen hyvä paikka löytää kalaruokia joskin hivenen kalliimpia on Barcelonetasta 10 minuutin kävelymatkan päässä sijaitsevassa Port Olimpic –satamassa ja sen liepeillä, mistä löytyy kymmenittäin mitä erilaisimpia ruokapaikkoja, joilla kaikilla on suuret terassit.
Barcelonan ydinkeskustassa hyviä ruokapaikkoja on pilvin pimein etenkin El Ravalissa, Barri Goticissa, La Riberassa ja Sant Peressä, ja myös Eixamplen alueella on melkoisesti niin lounas- kuin illallispaikkojakin. Yleensä miltei baari kuin baari Barcelonassa tarjoaa aterioita, mutta lounasaikaan kannattaa syödä vain menu del dian ja vasta illalla mennä syömään jotain muuta – mikään ateria ei voita Barcelonassa menu del diaa hintalaatu-suhteessa.
Barri Gotic on varsin monipuolinen paikka ravintoloidensa suhteen, ja siellä voi periaattessa syödä mitä vain kebabista kasvisruokiin, tapaksiin, lounastarjouksiin ja pitkiin illallisiin. Sen vieressä sijaitsevat muut Ciutat Vella –vanhankaupungin osat ovat myös hyvää seutua aterioille, ja etenkin lounastarjousten suhteen miltei missä tahansa sen osassa on ravintoloita, jotka näyttävästi mainostavat lounaitaan.
Aamiaiselle tai illalliselle voi mennä myös Barcelonan lukuisiin kauppahalleihin, joissa etenkin tortilla eli espanjalainen omeletti on hyvä, edullinen aamupala maitokahvin (cafe con leche) kanssa. Näistä saa myös hyviä lounaita ja illallisia, mutta kannattaa pitää mielessä, että La Boqueriaa lukuun ottamatta kauppahallit sulkevat ovensa muutamaksi tunniksi lounasaikaan. La Boquerian lisäksi etenkin Santa Caterinan kauppahalli on hyvä paikka vanhassakaupungissa käydä syömässä, mutta kauppahalleja on keskustan aluella siellä täällä, ja niissä kannattaa aina pistäytyä, oli sitten nälkä tai ei.
Illallinen syödään Barcelonassa usein myöhään, vasta klo 20-23.00, ja näitä tarjoavia paikkoja on valtava määrä. El Raval on hyvää seutua pienellä budjetilla liikkellä oleville, sillä siellä on paljon kebab-paikkoja ja muita halpoja ruokapaikkoja, joissa aterian juomineen saa 4-6 eurolla. Myös Barri Goticissa on kebab-paikkoja, etenkin Placa George Orwell –aukion laidoilta ja liepeiltä, ja täällä voi myös törmätä muihin kuin espanjalaisiin ruokapaikkoihin, kuten aasialaisiin ravintoloihin.
Tapasten syöminen ei ole varsinaisesti barcelonalainen traditio, mutta tapas-baareja on kaupungissa paljon ja etenkin Barri Gotic on niiden luvattua maata. Suuri osa parhaista tapas-ravintoloista sijaisee Kolumbus-patsaan ja Barceloneta-metroaseman välisessä maastossa, ja hyviä tapas-paikkoja illalla on etenkin seuraavien katujen varsilla ja niiden sivukaduilla: Carrer Ample, Carrer de la Merce ja Carrer del Regomir. Tapasten syöminen ja niiden huuhtominen alas oluella tai viinillä ei ole enää yhtä halpaa puuhaa kuin aikoinaan, ja mikäli mielii kierrellä mahan täyteen tapas-baareissa, kuluu siihen helposti 25-30 euroa per nenä.
Kasvissyöjät tulevat toimeen Barcelonassa hyvin. Kaupungin ravintoloissa on yleensä joitain kasvisruokalajeja, ja sieltä löytyy myös hyvä määrä pelkästään kasvisruokia tarjoavia ravintoloita.
Barcelonan kasvisruokaravintoloita | Opas Barcelonan ravintolaelämään | Lisää tietoa Barcelonan ravintoloista
Barcelonasta saa hyvin paitsi paikallisia herkkuja myös muualta Espajasta tulevia ruokia. Barcelona on myös yksi harvoja paikkoja Espanjassa, josta saa helposti muualtakin tulevia ruokia. Vaikka näiden määrä on rajallinen moneen pohjoiseurooppalaiseen kaupunkiin verrattuna, on sen kaduilla kelvollinen määrä etenkin italialaisia, kiinalaisia, meksikolaisia, japanilaisia ja pohjoisafrikkalaisia ja Lähi-Idän ruokia tarjoavia ruokapaikkoja. Aterioiden hinnat ovat melko kohtuullisia mutta eivät mitenkään pilkkahintaisia – 25 eurolla saa erittäin hyvän illallisen ruokajuomineen ja mikäli haluaa säästää rahojaan saa mahansa täyteen helposti myös 6 eurolla illallakin.
Parhaan tavan tutustua paikallisiin ja myös muihin Espanjan ruokiin on mennä lounaalle ja syödä kolmen lajin menu del dia –lounastarjouksen. Ruokalistat ja lounastarjoukset hintoineen ovat aina selkeästi esillä ravintoloiden ulkopuolella, mutta ongelmana on se, että välillä listat ovat kataloniaksi, välillä espanjaksi, joskus harvoin englanniksi. Näin ollen on kenties hyvä ottaa espanjan- ja/tai kataloniankielinen sanasto mukaan, joskin monet tarjoilijat osaavat ainakin sen verran englantia, että voivat selostaa mitä mikin on.
Ensimmäinen lautanen ja toinen lautanen eli prime ja segundo eivät paljon poikkea toisistaan, ja pieniruokaisille jo yksi lautasellinen luultavasti riittäisi. Tyypillisiä ensimmäisiä aterioita ovat paella, joista etenkin merenelävillä höystetty on erityisen hyvää, linssimuhennos, jossa on usein makkaraa tai muuta lihaa mukana, erilaiset salaatit ja keitot kuten kalakeitto.
Toinen lautasellinen voi yhtä hyvin olla salaattia, mutta usein ne ovat tukevampia, joko lihaa tai kalaa sisältäviä. Erilaiset kalat, joista sardina eli sardiinit ovat yleisiä, mutta myös eksoottisemmat versiot ovat maistemisen arvoisia, etenkin bacalao eli suolattu turska, joka voidaan tuoda pöytään vaikkapa papukastikkeen kanssa. Liharuoista makkarat ovat suosittuja, erilaiset sisäelimet tekevät nekin kauppansa, kana eli pollo on monien mieleen vaikkapa al horno eli grillattuna ja oreja eli siankorva kuuluu sekin paikallisiin herkkuihin.
Jälkiruoka kuuluu olennaisena osana menu del diaa, ja hedelmät tai hedelmäsalaatti ovat aina raikas valinta, vanukkaat ovat usein hyvin makeita ja joskus tarjolla on jäätelöä tai muuta makeaa. Lopuksi pöytään usein tuodaan kahvi, joista maitokahvi eli cafe con leche sopii suomalaisen suuhun varsin hyvin.
Lounastarjoukseen kuuluu yleensä myös leipä mukaan, kuten myös ruokajuoma, joista viini ja vesi ovat yleisimpiä, mutta myös olutta ja limonaadia on usein tarjolla.
Illalliset eivät olennaisesti poikkea näistä ruoista, mutta silloin on harvoin mitään kokonaisuuksia tarjolla muissa kuin turistirysissä tyyliin ”tourist menu” ja illallinen tuleekin usein kalliimmaksi kuin lounas. Illallisella vaikkapa Barri Goticissa voi hyvin syödä pippuripihviä, kaikenlaisia kaloja tutuista eksoottisiin kuten myös jamon-kinkkua, joka ilmakuivattuna roikkuu monen ravintolan seinällä.
Wikipedian artikkeli Kataloanian ruoista
Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2011/02