
Kreetalaisella keittiöllä on paljon yhteistä Manner-Kreikan keittiön kanssa ja kreetalainen ruoka on olennainen osa Välimeren alueen keittiötä. Kreetalaisella keittiöllä on kuitenkin myös paljon omia erikoisuuksiaan. Ruoka saarella on kuuluisaa terveellisyydestään ja kreetalaiset elävätkin keskimääräisesti pitkään.
Kreetalaiset syövät sitä, mitä saari heille tarjoaa, kuten runsaasti hedelmiä, kasviksia, palkokasveja, maitotuotteita ja leipää. Ruokavalion perustana ovat oliivit ja korkealuokkainen oliiviöljy. Monia ruokalajeja maustavat ihanat ja tuoreet yrtit ja mausteet, makeutusaineena käytetään paljon hunajaa. Lihaa ei syödä paljon, ainoa paikallinen liha on lammas, muu tuodaan muualta. Kalaa syödään paljon, mikä osasyynä selittää kreetalaisen keittiön terveellisyyttä.
Kreetalla syödään paljon kreikkalaisia tapaksia eli mezedeksiä, joita saatetaan tilata useampia ja jättää pääruoka kokonaan väliin. Nämä alkupalat sekä muutkin ruuat tuodaan pöytään samaan aikaan ja on hyvin tavallista, että kaikki ruuat jaetaan eikä varsinaisia omia annoksia ole.
Myös monet salaatit kuten esimerkiksi kreikkalainen salaatti eli horiatiki salata yleensä syödään alkuruokana ja jaetaan kaikkien pöydässä olevien kesken. Mezedes-ruuissa on mm. erilaisia paistettuja kasviksia, mustekalaa, etanoita eri tavoin valmistettuna, oliiveja, tzatzikia, viininlehtikääryleitä (dolmades), merisiilisalaattia, erilaisia juustoja ja muita herkkuja. Nämä alkupalat sekä salaatit ovat myös hyviä budjettimatkailijoille, varsinkin jos matkustaa yhden tai useamman henkilön seurassa, sillä näin pystyy maistamaan useita ruokia.
Tunnettu kreikkalainen juusto feta ei ole erityisen suosittu juusto Kreetalla, mutta hyviä paikallisia juustoja löytyy Kreetalta paljon. Juustot on usein tehty lampaan tai vuohen maidosta. Esimerkkejä kreetalaisista juustoista ovat mm. graviera, anthotiros ja mizithra. Yksi tunnettu salaatti Kreetalla on dakos-salaatti, johon kuuluu kuivattua leipää, tomaattia, juustoa, oliiveja ja oliiviöljyä. Juusto voi olla fetaa, mutta Kreetalla salaatissa käytetään usein mizithra-juustoa, jonka ominaismaku on hieman kirpeä ja suolainen.
Kalaa syödään Kreetalla paljon, vaikka se onkin nykyään kallista liikakalastuksesta johtuen. Kannattaa kuitenkin maistaa esimerkiksi mustekalaa vaikka alkuruokana, kakavia-kalakeittoa ja barbóuniaa eli punamulloa. Kreetalla erilaiset vuohi- ja lammasruuat ovat yleisiä ja niitä syödään paljon. Paikallisiin liharuokiin kuuluu myös possu, kuten esimerkiksi savustettu kinkku apaki. Lisäksi Kreetalla syödään monia padassa haudutettuja ruokia, kuten muhennoksia, sekä myös perinteisiä kreikkalaisia ruokia kuten mousakaa (kasvis-jauhelihapaistos), pastaruokaa pastítsiota sekä souvlákia eli grillattua sian- tai lampaanlihaa vartaassa.
Kasvisruokiakin on tarjolla melko paljon, esimerkiksi mezedes-alkupaloissa niitä on yleensä melko paljon tarjolla, lisäksi Kreetalla voi maistaa erilaisia kasviskeittoja, kuten tomaatti- tai papukeittoja. Bouréki on kasvispiirakka, jossa on juustoa, kesäkurpitsaa ja perunaa.
Ruuan kanssa nautitaan usein lasillinen paikallista viiniä, jota viljellään ympäri Kreetaa. Aperitiivina tai jälkiruoan yhteydessä tai sen sijaan tarjoillaan usein paikallista rakia (myös tsipouro tai tsikoudia), joka on vahva, rypäleinen viina. Kreetalaiset pitävät myös ouzosta, joka on anisviinaa.
Ravintoloita ja muita ruokapaikkoja löytyy ympäri Kreetaa, mutta suurin osa on kuitenkin keskittynyt suurimpiin kaupunkeihin kuten Haniaan, Iraklioniin ja Rethymnoniin sekä niiden lähellä sijaitseviin lomakohteisiin. Kreetalaiset aloittavat ruokailun myöhään, monet menevät päivälliselle vasta klo 22 tai klo 23 aikaan. Useimmat suuntaavat porukalla pieneen paikalliseen ravintolaan tavernaan, joka on Kreetalla yleisin ravintolatyyppi, ja joissa tarjoillaan paikallisia ruokia.
Paikalliset eivät yleensä lue ruokalistaa, vaan tilaavat päivän erikoisannoksia, joista voi kysyä tarjoilijalta. Kreikassa ravintolan hintoihin on jo lisätty palvelumaksu, joten tipin jättäminen ei ole välttämätöntä, vaikka usein jätetään esimerkiksi saadut vaihtorahat. Useat ravintolat laskuttavat ns. "sisäänpääsymaksun", joka lisätään laskuun sillä hetkellä kun pöytään istuu. Kreikkalaiset kutsuvat tätä nimellä "kuver" ja se sisältää esim. leivän ja veden, halusipa niitä tai ei. Pienestä noin 1-2 euron maksusta ei kannatta valittaa, myös paikalliset sen joutuvat maksamaan.
Käteinen on yleisin maksuväline, joten varaa aina tarpeeksi käteistä mukaasi. Kreikassa on useita tupakointia rajoittavia säädöksiä, mutta suurinta osaa niistä ei huomioida. Ravintolan sisätiloissa on yleensä erikseen savulliset ja savuttomat alueet, mutta ulkona vain harvoin.
Katso: Lisää tietoa Kreetan ravintolatarjonnasta
2011/01