logo
Golfaaja
Lissabonin tienoo ja etenkin niin sanottu Estorilin rannikko on erinomainen ja kohtuuhintainen paikka golfata.

Muuta ajanvietettä

Lissabonissa riittää näkemistä ja tekemistä, mutta siellä ja lähiseuduilla voi myös harrastaa erikoisia asioita ja oppia uutta. Tällä sivulla esitellään muutama tavallisuudesta poikkeava ajanvietemahdollisuus kaupungissa vieraileville.

Osallistu jokiristeilylle

Tejo-joki on pitkä ja leveä, ja pelkästään Lissabonin kohdalle sen rannoille on sattunut kaikenlaista nähtävää useiden kymmenien kilometrien matkalle. Joenrantaan on mukava tutustua kävellen Cais do Sodren ja Belemin välillä kulkevaa rantapromenadia pitkin, mutta jos mielii saada koko sen laajuudesta hyvän kuvan, kannattaa nousta jokiristeilyalukseen.

Alukset lähtevät Praca do Comercio -aukion edustalla olevasta Estacao Fluvial -terminaalista ja suuntaavat sekä Parque das Nacoes -alueelle että Lissabonin toiselle puolelle Belemiin. Risteilyt kestävät noin 150 minuuttia ja maksavat edestakaiselta matkalta 20 euroa. Palata voi myöhemmin eri laivalla kuin paikalle saapui. Risteilyjä on kesäkautena huhti-marraskuussa päivittäin klo 15.00.

Lisätiedot: Transtejon kotisivut

Lähde golfaamaan

Lissabonin tienoo ja etenkin niin sanottu Estorilin rannikko on erinomainen ja kohtuuhintainen paikka golfata niin aloittelijoille kuin vaativille harrastelijoillekin. Suomessa golfaamisen kokeilu on hankalaa tai usein mahdotontakin ja joka tapauksessa ylihintaista, joten sen kokeileminen ja satunnainen harrastaminen kannattaa suorittaa etelässä, missä hinnat ovat kohtuullisia ja ilmat golfia suosivia.

Monet Estorilin ja Cascaisin kentät ovat huippuarkkitehtien suunnittelemia ja Euroopan hienoimpia, ja golfaaminen käy hyvin täällä ympäri vuoden, joskin elokuu ja jotkin muut vilkkaat matkustusajat saattavat olla liian hektisiä aikoja golfata ainakin iltapäivisin. Matka Lissabonista golfaamaan sujuu hyvin parin euron hintaisella junakyydillä, joka vie perille kolmessa vartissa. Kenttä on mahdollista valita monen mielenkiintoisen joukosta.

Portugal Golf -sivustolla on lisätietoa golfaamisesta Lissabonin seudulla.

Käy ihmettelemässä jättikokoista patsasta

Belemin rantabulevardilla kävelevä voi nähdä, kuinka vastarannalla, lähellä Ponte 25 de Abril -siltaa siintää jättiläiskokoinen Kristus-patsas, Cristo Rei. Tämä vuonna 1959 valmistunut patsas pystytettiin alun perin juhlistamaan sitä, ettei Portugali joutunut lainkaan ottamaan osaa toiseen maailmansotaan, ja tätä patsasta monet haluavat käydä katsomassa läheltä. Matkaa sinne kuitenkin on, ja ennen kuin patsaalle lähtee, kannattaa joen Lissabonin puoleinen osa koluta hyvin läpi.

Paikan päällä voi hissillä nousta 80 metrin korkeuteen ja nähdä kirkkaana päivänä aina Sintran Pena -palatsille asti. Parhaiten Cristo Reille pääsee kulkemalla Cais do Sodresta ensin katamaraanilla Cacilhas-satamaan ja sieltä bussilla numero 110 patsaalle. Patsaan hissiin on pieni pääsymaksu, ja se on avoinna talvella (loka-huhtikuu) klo 9.30–16.15, kesäkautena klo 9.30–19.00.

Lähde surfaamaan

Suomalaiset ovat kovia surfailemaan netissä mutta Portugalissa, Atlantin länsirannalla ovat koko lämpimän Etelä-Euroopan parhaat aidot surfausolosuhteet. Merivesi ei ole koskaan alle 15-asteista, kesäkautena (touko-syyskuu) se on usein 25-asteista.

Carcavellos Surf Schoolilla on yli 10 vuoden kokemus mukavalla Estorilin rannikolla, reilun puolen tunnin junamatkan päässä Cais do Sodre -asemalta. Opettajat ovat erityisen hyviä, laudat ja muut välineet uusia ja korkeatasoisia, ja muutenkin siellä käyneet pitävät tästä rennosta mutta hyvin organisoidusta surfauskoulusta.

TripAdvisor suosittelee lisää suosittuja ja erikoisiakin asioita Lissabonissa.

Teksti: Peter Forsberg
2012/04

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.