Englanti – Lisää kiinnostavia paikkoja
Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Kevät herättää monissa kaipuun matkustamiseen. Tässä tekstissä tarkastelemme vaihtoehtoja kevätmatkakohteille ja tarjoamme ideoita lomalle, joka on sekä lämmin että kohtuuhintainen. Lue, minne keväällä kannattaa matkustaa
Hotelleja – Lontoo
Linkit ovat hotellipalvelun mainoslinkkejä.
Booking.com
Ilmoitus
Kaksikerroksinen bussi, Oxford Circus
Vuosi 2013 on hyvä vuosi vierailla Lontoossa. Olympiahuuman ja kisaturistien kaikottua kaupungilla on paljon uutta tarjottavaa.

Lontoo kesällä ja syksyllä 2013

Britannian pääkaupunki koki vuonna 2012 eräänlaisen huippuvuotensa olympialaisten ansiosta. Vuosi 2013 on silti kenties sitäkin parempi ajankohta vierailla kaupungissa, sillä tungosta siellä on vähemmän kuin viime vuonna. Kesäkausi on hyvä aika vierailla Lontoossa. Sää pysyy siellä kesäisenä yleensä syyskuun ajan, ja lokakuukin on vielä monina vuosina melko lämmin kuukausi.

Lontoo on kooltaan suuri kaupunki, ja niinpä siellä voi viikonloppuisin ja muina kaikkein kiireimpinä vierailuaikoina nopeasti päästä väljemmille seuduille. Puistot tarjoavat ympäri vuoden viikonloppuisinkin rauhallisen ympäristön, jonne voi paeta kaupungin vilskettä vaikkapa piknikille. Lontoossa on hyvä etukäteen tietää, minne mennä, etenkin viikonloppuisin, jolloin kaupunkiin saapuu aina valtavasti vierailijoita.

Seuraavassa Pieni Matkaopas antaa vinkkejä Lontooseen tänä vuonna suuntaaville.

Uutta ja huomionarvoista kesällä ja syksyllä 2013

Häiritseviä rakennusprojekteja

Lontoo on koostaan huolimatta jatkuvasti kasvava kaupunki, jonne koko ajan ilmaantuu uusia rakennuksia ja kokonaisia vanhoja alueita hajotetaan maan tasalle. Olympialaisten pääpaikat Itä-Lontoossa ovat tietenkin täysin muuttuneet viime vuosina. Lähempänä keskustaa Liverpool Street -aseman vieressä olevat korttelit Shoreditch-kaupunginosan alueella ovat nekin saaneet aivan uuden ilmeen viime vuosina.

Turistin näkökulmasta keskustan rakennustyömaat ja muut erilaiset rakennusprojektit ovat kaikkein häiritsevimpiä, sillä jos majapaikka sattuu olemaan rakennustyömaiden lähistöllä, häiriintyy loma siitä auttamatta. Lontoossa on tapana tehdä kaikenlaisia äänekkäitä ja pölyä aiheuttavia toimia aikaisin aamulla, myöhään illalla ja viikonloppuisin. Harva yöpyy Itä-Lontoossa tai The City -finanssikeskuksen alueella, mutta huomionarvoista on, että Victoria Station -aseman vieressä olevat korttelit on moukaroitu alas ja tilalle tulee uusia kauppakeskuksia, toimistotaloja ja asuinrakennuksia. Näin ollen Victoria Stationin lähiympäristöön ei kannata majoittua, eikä rautatie- tai linja-autoasemalle oikeastaan kannata tulla bussilla. Metrolla liikkuvaa rakennustyöt eivät haittaa, mutta bussimatkaa etenkin Parliament Square -aukion ja Victoria Station -aseman välillä ei suositella. Liikkumista Victoria-aseman ympäristössä tai yöpymistä siellä kannattaa välttää mahdollisuuksien mukaan ainakin tämän ja ensi vuoden ajan.

Toinen alue keskustassa, joka on täysin remontissa, on Tottenham Court Road -aseman tienoo. Itse asema on toiminnassa ja tänne voi hyvin tulla metrolla, mutta alueella ei kannata yöpyä ja liikkumista korkean Centre Point -rakennuksen ympäristössä kannattaa ehdottomasti vältellä.

Soho

Vaikka Tottenham Court Roadin ympäristö on rakennustyömaitten valtaama, on Soho kuitenkin miltei täysin rakennustyömaaton ja tähän viime vuosina uutta potkua saaneeseen kaupunginosaan kannattaa loman aikana tutustua mahdollisimman hyvin. Alue on monin tavoin parasta Lontoota. Siellä on vähän liikennettä ja paljon kaikenlaista mielenkiintoista.

Soho pystyy tarjoamaan kaikille jotakin: siellä voi hyvin tehdä ostoksia aamusta iltaan, viihtyä korkeatasoisissa teatteriesityksissä ja musikaaleissa ja syödä hyvin kaikkialta maailmasta tulevia ruokia. Hyvä katu on esimerkiksi Old Compton Street, joka alun perin tunnettiin seksuaalisten vähemmistöjen suosikkikatuna mutta joka sittemmin on tullut myös muiden suosioon. Sen varrella ja sivukaduilla on hyviä kahviloita, joista monella on terassit, ruokapaikkoja, jotka myyvät etenkin nopeasti saatavia ruokia. Kadun varrelle ilmaantuu jotakin uutta joka vuosi, ja se on aina Sohon eläväisimpiä osia aamusta iltaan. Old Compton Street sijaitsee lähellä Tottenham Court Road -asemaa, ja se on myös aivan Charing Cross Road -kirjakauppakadun vieressä.

Toinen hyvä katu Sohossa on Berwick Street, Sohon torikatu, joka on viime vuosina saanut uutta ilmettä. Se sijaitsee lähellä Piccadilly Circusta, ja sen varrella on paitsi torimyyjiä myös mitä erilaisimpia putiikkeja, joista levykaupat ovat aina olleet erityisen korkeatasoisia.

Kolmas hyvä katu on myös lähellä Piccadilly Circusta sijaitseva Wardour Street, joka on kaupunginosan parhaita ravintolakatuja, samoin kuin sen lähellä sijaitseva Warwick Street. Myös Greek Street ja Frith Street ovat varsin hyviä ravintolakatuja Sohossa, ja ne ovat kumpikin Old Compton Streetin sivukatuja.

Sohossa aamutuimaan oleskelevien on hyvä tietää, että tänä vuonna aamiaiset ovat tulleet Lontoossakin muotiin, ja nimenomaan Soho on erityisen hyvä paikka aamiaiselle. Niitä on joka lähtöön, ja hinnat vaihtelevat 5 ja 12 punnan välillä . Monet perinteiset aamiaiset, kuten English breakfast ja Irish breakfast, sisältävät lihaa ja etenkin makkaroita, mutta Sohossa on myös kasvissyöjille aamiaisia, miltei paikassa kuin paikassa.

Parhaita aamiaispaikkoja, joka sopii myös kasvissyöjille, on hintava Nopi (21-22 Warwick Street). Hinta-laatusuhteeltaan erinomainen on Gail’s (128 Wardour Street), mutta vehnäallergikkojen harmiksi sieltä saa pelkästään leipomotuotteita. Koti-Suomen leipiä kaipaavalle Nordic Bakery (14A Golden Square) lähellä Piccadilly Circusta on hyvä vierailupaikka. Pitkäikäisimpiä aamiaispaikkoja Sohossa on Stockpot (18 Old Compton Street), jossa aamiaisen voi syödä 1960-luvun tunnelmissa ja edullisesti. Edullinen on myös Montagu Pyke (105-107 Charing Cross Road), joka kuuluu Wetherspoon-ketjuun ja jossa kasvissyöjätkin viihtyvät.

Aamiaisten lisäksi tänä vuonna meksikolaiset ruoat ovat Lontoossa in. Sohossa ja sen lähiympäristössä on lukuisia meksikolaisia ravintoloita, joista monet ovat melko uusia. Montagu Pykeä vastapäätä sijaitseva Salsa (96 Charing Cross Road) on hyvä osoite meksikolaisille ruoille. El Camion (25-27 Brewer Street) on sekin tasokas ravintola, joka täyttää tänä vuonna 3 ja jonka yläkertaan on vastikään avattu uusi coctailbaari . Hyviä osoitteita meksikolaisille aterioille Sohossa ovat myös La Bodega Negra (9 Old Compton Street) ja Wahaca (80 Wardour Street).

Soho on mielenkiintoinen paikka mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Siellä on hyvä valikoima baareja, pubeja ja yökerhoja, samoin kuin elokuvateattereita ja muuta viihdyttävää. Kaupunginosan historiaan voi tutustua mielenkiintoisesti Soho Stories -sovelluksen avulla, jonkalaisen voi ladata iTunesista tai sitten Android-versiona.

Camden Town - Stables Market ja sen ympäristö

Moni matkaa Lontooseen viikonlopuksi, jolloin keskustassa etenkin Oxford Street ja Regent Street ovat hyvin kiireisiä aamusta iltaan. Vilkas on myös Camden Town, joka viikolla on varsin mukava paikka, mutta viikonloppuisin siellä on etenkin kauniilla ilmoilla tuhottomasti porukkaa heti puolenpäivän jälkeen ja usein aiemminkin. Camden Towniin kannattaakin mennä viikolla, jos vain mahdollista. Jos matka ajoittuu viikonlopuksi, sinne on hyvä suunnata aamutuimaan ja mennä metrolla Chalk Farm -asemalle mieluummin kuin Camden Town -asemalle.

Chalk Farm Road -kadulla on aseman ja niin sanotun Stables Market -markkinapaikan välillä edullisia ruokapaikkoja ja vanhanajan kahviloita, joissa on mukava syödä aamiainen tai juoda edulliset kahvit. Täällä on hyvä suunnata viime vuosina täysin uudistuneeseen Stables Market -markkinapaikkaan, joka on Camden Townin viehättävimpiä osia nykyään. Kojut myyvät kaikenlaista nuorisomuodista antiikkiin ja kaikenlaisiin keräilytavaroihin, ja täällä on myös levy- ja kirjakauppoja.

Ruokailu on täällä edullista (noin 4 puntaa annosta kohti), mutta viikonloppuisin pöytää on vaikea löytää ja ruokailu ei ehkä kaikkia täällä silloin miellytä. Ruokien joukossa on kaikkea mahdollista aasialaisista meksikolaisiin, jotka Camden Townissa ovat nekin uusin muotivillitys ruoan alalla.

Itä-Lontoo - Liverpool Streetin tienoo

Itäisen Lontoon eli East Endin helpoiten lähestyttävä paikka on The City -finanssialueen laidalla oleva alue Shoreditch-kaupunginosassa, jonne on helppo tulla mistäpäin kaupunkia tahansa Liverpool Street -metroasemalle. Asemalta pääsee parhaiten alueen pääpaikoille kääntymällä vasempaan Bishopsgate-kadulle ja sitten oikealle Brushfield Streetille. Kadun päässä sijaitsee viime vuosina täysin uudistunut Old Spitalfields Market (126 Horner Square), joka vuosikymmen sitten oli rappeutunut ja purku-uhan alaisena.

Old Spitalfields Market
Old Spitalfields Market -markkinapaikalla on katetuissa tiloissa myynnissä kaikkea muodista käsitöihin, levyihin ja ruokiin.

Nykyään Old Spitalfields Market -markkinapaikka, joka on täysin uuteen kuosiin laitettu ja edelleen katettu alue, on hyvä vierailupaikka minä tahansa viikonpäivänä. Ma-ke ja su klo 9.00 alkaen siellä on normaalit markkinat, jolloin kaupan on kaikkea muodista käsitöihin, levyihin ja ruokiin. Torstaisin pidetään antiikki- ja keräilytavaramarkkinat, perjantaisin on muotimarkkinat ja lauantaisin on joka viikko jotakin erilaista teemamarkkinoiden aikana. Kesällä 2013 huomionarvoisia ovat afrikkalaiset markkinat, joita on 27.7., 24.8. ja 28.9.

Verkkosivut antavat lisätietoa lauantaimarkkinoista ja muista tapahtumista, ja siellä voi myös tarkastella, minkälaisia ruokia markkinapaikalla on tarjolla. Viikolla lounasaikaan The Cityn työntekijät tulevat tänne lounaalle. Kaikenlaisia ruokia on monipuolisesti tarjolla, ja ruokailu täällä on edullista, niin että noin 5 punnalla saa hyvän pääruoan. Markkinapaikalla on myös uusia ravintoloita, joissa syöminen on hintavampaa, mutta niillä on mukavat terassit, joilta on hyvä tarkkailla kauppahallin elämänmenoa.

Sunnuntai on hyvä päivä tulla Shoreditchiin, sillä tällöin Petticoat Lane Market -markkinat Middlesex Streetin ympäristössä ovat parhaimmillaan. Täältä saa erityisen hyvin halpoja vaatteita ja muita tuotteita, ja myös edulliset ruoat kuuluvat näiden torikatujen tarjontaan. Petticoat Lane on aivan Spitalfieldsin naapurissa.

Sunnuntaisin pidetään myös Brick Lane -markkinat, jotka myös sijaitsevat hyvin lähellä Spitalfieldsiä. Nämä markkinat tuskin enää kauaa jatkuvat nykyisenlaisina, sillä alue on jatkuvasti muuttumassa ja keskiluokkaistumassa, mutta ainakin vielä tänä vuonna Brick Lanen markkinat ovat sunnuntaisin parhaita vierailupaikkoja kaupungissa. Brick Lane -kadun varrelta ja nimenomaan sen alkupäässä lähellä Cheshire Streetiä on kaupan kaikenlaista muodista käytettyyn krääsään ja tietenkin ruokiin, joista etiopialaiset ja aasialaiset fuusioruoat ovat tänä vuonna erityisen hyvin tarjolla. Monet sivukadut ovat nekin katsastamisen arvoisia, mutta täälläkin on parempi oleskella sunnuntaiaamuisin, sillä iltapäivät ovat vilkkaita.

Uusi lisäys Itä-Lontoon markkinapaikoille on lähellä Brick Lanen alkupäätä sijaitseva Boxpark (2-4 Bethnal Green Road). Siellä voi tehdä muodikkaita ostoksia ja syödä, ja tähän katettuun tilaan on hyvä tulla huonollakin säällä.

Sunnuntaisin Itä-Lontoon kiireisimpiä paikkoja on melko lähellä Boxparkia sijaitseva Columbia Road Flower Market eli Columbia Road -kadun tuntumassa pidettävät kukkamarkkinat. Tänne on hyvä suunnata varhain sunnuntaisin, sillä iltapäivisin siellä on valtava tungos, ja vaikka kukkia tai kasveja ei haluaisikaan ostaa, on siellä hyviä kahviloita ja ruokapaikkoja ja tunnelma on siellä hyvillä ilmoilla mieleen painuva.

Uutta nähtävää ja koettavaa Lontoossa vuonna 2013

Näkyvimpiä rakennusprojekteja Lontoossa on viime vuodet ollut The Shard -lasitorni (96 Tooley Street) London Bridge -sillan vieressä. Rakennus vihittiin käyttöön viime kesänä, ja tämän vuoden helmikuusta lähtien sen 68.-72. kerroksissa voi katsella Lontoota 244 metrin korkeudesta, mikä tekeekin siitä Euroopan korkeimman näköalapaikan. Hyvällä ilmalla sieltä voi nähdä yli 60 kilometrin päähän eli miltei merelle saakka. Rakennus on melko hintava vierailupaikka (25 puntaa aikuisilta), ja se on avoinna päivittäin klo 9-22.00.

Aivan The Shardin naapurissa sijaitseva London Dungeon suljettiin London Bridge -aseman korjaustöiden takia tämän vuoden alussa, ja viereiseen Riverside Building -rakennukseen (Westminster Bridge Road) avattiin 1.3. tunneleissa uusi London Dungeon. Tämä melko hintava vierailupaikka on perheiden suosikki, ja erityisen hyvä siellä on vierailla syksyllä, ennen lokakuun lopun Halloweenia. Verkkosivujen kautta on mahdollisuus paitsi saada tietoa erikoistapahtumista myös voittaa ilmaiset liput tähän koko perheen kauhutaloon.

Eritoten lapsiperheiden mieleen on kolmas lisäys: London Zoo -eläintarhan tiikerien oleskelupaikat on uusittu. Keväällä 2013 sumatralaiset tiikerit saivat 2 500 neliötä lisää tilaa. Eläintarha on tietenkin kesäkautena hyvä vierailupaikka, mutta viikonloput ovat siellä vilkkaita. Eläintarha avautuu joka päivä klo 10.00. Se suljetaan eri vuodenaikoina vähän eri aikoihin, ja lippuja voi ja kannattaakin varata etukäteen verkkosivujen kautta. Eläintarha sijaitsee Regent’s Park -puiston pohjoisosissa lähellä Camden Town -metroasemaa, ja myös Regent’s Park -metroasema on lähellä. Eläintarhassa on kaikenlaista erikoistapahtumaa, joista verkkosivut kertovat, ja heinäkuussa siellä on mahdollisuus muun muassa tutustua lähemmin apinoihin.

Lisää tietoa London Town -sivustolta: Lisätietoa vuoden 2013 uutuuksista, Tapahtumakalenteri kullekin kuukaudelle

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2013/07

Älä majoitu minne tahansa – Lue alue- ja hotellivinkit

Alue- ja hotellivinkeissä kerromme parhaista alueista hotellille tai muulle majapaikalle sijainnin ja palveluiden kannalta. Lisäksi esittelemme eri alueiden pidetyimpiä yöpymispaikkoja.

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti