logo
Metrokyltti
Turistin näkökulmasta Madridin metro on paras liikkumismuoto kävelemisen ohella, ja metrolla pääsee keskustankin alueella liikkumaan lyhyitäkin matkoja.

Liikkuminen paikasta toiseen

Tällä sivulla kerrotaan miten Madridissa on paras liikkua ympäriinsä, ja mitä kannattaa ottaa huomioon kaupungissa paikasta toiseen siirtyessä.

Kävely

Madridin keskusta on varsin laaja, mutta siellä on mukava kävellä ja muutaman päivän jälkeen se alkaa tulla tutuksi ja kokokaan ei vaikuta enää yhtä suurelta kuin aluksi. Autot ovat kaupungissa huomaavaisia, ja keskustassa on paljon kävelykatuja. Sivukaduilla liikenne on vähäistä ja kuten Barcelonassakin autoja liikkuu keskustan yllättävän vähän – näitä on lähinnä sellaisten pääkatujen kuin Gran Vian varrella.

Katujen ylittäminen on helppoa, kaupunki on varsin suoraviivainen liikkumispaikka mutta siellä on helppo suunnistaa väärään suuntaan tai eksyä, joten kartta kannattaa aina pitää mukana. Ilmaisia karttoja saa turisti-infoista, jollaisia on siellä täällä – ydinkeskustassa on hyvä turisti-info Callao.metroaseman vieressä, Cine Callao –elokuvateatterin edessä.

Madrid on kävelijälle turvallinen kaupunki öiseenkin aikaan, ja vilkkaana pysyttelevä kaupunkikuva luo turvallisuudentunnetta. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että monet kaupunkilaiset välttelevät puistoja pimeyden laskeuduttua, ja monet eivät mielellään kävele Calle de la Montera –kävelykadun Gran Via –metroaseman puoleisessa päässä, sillä täällä on niin päivisin kuin öisinkin melkoinen määrä maksullisia naisia odottelemassa asiakkaita.

Julkisilla liikkuminen

Turistin näkökulmasta Madridin metro on paras liikkumismuoto kävelemisen ohella, ja metrolla pääsee keskustankin alueella liikkumaan lyhyitäkin matkoja. Metroverkosto on Euroopan toiseksi laajin, matkustaminen on edullista ja helppoa ja metro on siisti ja turvallinen matkustusmuoto, jota eivät mahdolliset ruuhkat häiritse. Metro kulkee lentoasemalle, rautatieasemille ja Madridin päälinja-autoasemalle, ja sillä pääsee hyvin monille keskustan ulkopuoloisille nähtävyyksille. Metrolla ja muilla julkisilla matkustaminen maksaa 1,5 euroa per matka (mistä tahansa asemalta mille tahansa asemalle, mahdolliset vaihdot mukaan lukien), ja niille, jotka haluavat liikkua enemmänkin metrolla suositellaan 10-matkan lipun, päiväkortin tai viikkokortin hankkimista. Joissakin tapauksissa Madrid Card saattaa olla hyvä hankinta, sillä kortti oikeuttaa myös ilmaiseen sisäänpääsyyn moniin museoihin ja muihin nähtävyksiin, mutta kortti on monien lomalaisten toimiin nähden ylihintainen.

Madridissa on integroitu joukkoliikenneverkosto, johon kuuluu metron lisäksi linja-autoja, ja yhteislipuilla voi vaihtaa bussien ja metron välillä. Yleensä bussit kulkevat sinne minne metro ei kulje, ja monissa tapauksissa turistin tarpeisiin riittää metro.

Öisin voi tulla tarvetta yöbusseille (MetroBuho), jotka liiikkuvat silloin kun metro lopettaa toimintansa – virallisesti tämä tarkoittaa klo 01.30 mutta yleensä kannattaa varautua siihen että metro lopettaa toimintansa klo 01-02.00. Yöbussit kulkevat samoja reittejä kuin metrotkin, ja niiden pääasema on Plaza de Cibeles –aukio, jolta bussit yleensä lähtevät 20 minuutin välein eri puolille kaupunkia.

Madridissa on myös paikallisjunia (cercanias), jotka suuntaavat kaupungin laitaosiin ja lähikaupunkeihin. Näihin voi ostaa erillisiä lippuja, ja niiden käyttämiseen voi varautua jo etukäteen hankkimalla matkalipun, joka kattaa suur-Madridin alueen aina Toledoon saakka. Eri lippuvaihtoehdoista saa hyvin tietoa rautatie- ja metroasemilta.

Madridiin lentokoneella saapuva voi heti lentoaseman metroasemalta hankkia sellaisen lipun kuin haluaa joko monella kielellä toimivista automaateista, joihin käy käteinen tai kansainväliset maksukortit, tai lippupisteistä, joiden työntekijät yleensä hallitsevat tarvittavan määrän englantia. Mikäli hotelli on aivan keskustassa, on 1,5 euron hintainen matkalippu (plus euron lisämaksu lentokentältä matkustettaessa) riittävä, eikä kaupungissa välttämättä kannata heti ostaa monen matkan lippua tai useita päiviä voimassa olevia kortteja, sillä kaupungin keskusta on erinomainen paikka kävellä ja välimatkat siellä ovat ilman matkalaukkuja yllättävän lyhyitä.

Taksi

Taksi ei ole Madridissa ikinä kaukana, ja sillä liikkuminen on edullista ja vaivatonta. Kannattaa ottaa huomioon mahdoliset lisämaksut, joita esiintyy matkalaukkujen kanssa matkustettaessa ja vaikkapa lentokentältä taksiin noustessa. Matka keskustan sisällä 2-4 hengen porukalla ei öiseenkään aikaan yleensä maksa paljon yli 10 euron. Taksin löytäminen voi olla ongelmallista viikonloppuöisin, ja tällöin saattaa olla paras juhlia kävelymatkan etäisyydellä majapaikasta.

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
Päivitetty: 2012/03
Tiedot: 2011/03

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.