logo
Lasten liukumäki rannalla Malagassa
Malagan hiekkarannoilta löytää myös leikkipuistoja ja kaikenlaista muuta täysin ilmaista lapsia ilahduttavaa ja viihdyttävää.

Nähtävää ja tekemistä lasten kanssa

Malaga on varsin hyvä vierailupaikka lasten kanssa, lukuun ottamatta hektistä keskikesää ja sellaisia kaikkein kiivaimpia matkustusaikoja kuin pääsiäisviikkoa, jolloin kaupunki ei ole tungosten takia miellyttävimmillään. Suuren osan vuodesta Malaga ympäristöineen tarjoaa kuitenkin eksoottisen ja kohtuuhintaisen koko perheen lomakohteen, jossa on hyviä ruokia, runsaasti tekemistä lapsille ja miellyttävä kävellä niin rannoilla kuin vanhassakaupungissakin.

Matkustusajat

Lasten kanssa Malagaan voi periaatteessa matkustaa milloin tahansa, mutta jotkin ajankohdat, kuten aika joulusta loppiaiseen, pääsiäinen ja heinä-elokuu, eivät ole parhaita matkustusaikoja kaupunkiin.

Talvikaudella (marras-maaliskuu) hinnat ovat kiivaimpia matkustusajankohtia edullisempia, räikeää massaturismia on vähemmän ja rannat ovat etenkin tammi-helmikuussa melko kuolleita lämpiminäkin päivinä. Talvikauden säihin kuuluu myös se, että auringossa päiväsaikaan ollaan hellelukemissa, mutta öisin ja pitkälle aamupäivään saattaa ajoittain olla hyvinkin viileää. Malagan rannat ovat tähän vuodenaikaan siinä mielessä hyviä, että tilaa riittää, mutta miinuspuolena laitevuokraukset ja jotkin rantatoiminnat eivät ole normaalisti toiminnassa jos ollenkaan. Tosin huomionarvoinen seikka on se, että lyhyen junamatkan päässä Fuengirolassa ja Torremolinoksessa on rannalla suhteellisen paljon elämää keskitalvellakin, ja näissä lomakohteissa on talvellakin mahdollista vuokrata polkuveneitä ja syödä aterioita rantaravintoloissa Malagan rantoja paremmin.

Ruokailu

Ruoat ovat Andalusiassa hyviä ja lasten mieleen, eikä ateriointi yleensä ole perheille ongelma. Aterioiden hinnat ovat ravintoloissa kohtuullisia, lapset on otettu yleensä huomioon ja kaupoissa elintarvikkeiden hinnat ovat usein vain puolet kotimaan hintatasosta. Espanjalaiset ruoat, kuten tortilla, pihvit ja grillikalat, maistuvat lapsille hyvin, ja Malagassa on myös jonkin verran kebab-paikkoja ja kansainvälisiä pikaruokaketjuja. Makeat palat ovat Malagassa erityisen hyviä. Jäätelöä syödään jatkuvasti, ja suklaat ja muut bonbonit ovat Espanjassa vähintäänkin yhtä hyviä kuin muualla.

Ostokset

Shoppailu on Malagan vanhassakaupungissa miellyttävää puuhaa. Kauppoja on valtavasti, ja vanhankaupungin kadut ovat hyvässä kunnossa ja kaikin puolin turvallisia lapsiperheille. Pääkävely - ja shoppailukadun Marques de Larioksen varrella on usein ihmispatsaita ja muita viihdyttäjiä, ja katukuvat ovat jatkuvasti värikkäitä näissä Malagan vanhoissa osissa.

Liikkuminen

Malagan ympäristössä lasten kanssa liikkuminen on yksinkertaista, sillä sinne, minne ei kävellen pääse, voi hyvin ottaa edullisen taksin tai kulkea bussilla tai muilla joukkoliikennevälineillä. Bussi numero 11 kuljettaa Pedregalejon ja El Palon rannoille, jotka ovat lapsiperheille kesäkaudella hyviä. Malaga–Fuengirola-paikallisjuna kuljettaa edullisesti huippuluokan junilla mitä erilaisimmille rannoille ja shoppailupaikoille ylittämättömän Costa del Sol -aurinkorannikon alueella.

Nähtävää lapsiperheille

Seuraavassa muutama erityisen hyvä vierailupaikka lapsiperheille:

Aula del Mar

Museo Acuario Aula del Mar Malaga on kaupungin satamassa sijaitseva, vuonna 1990 avattu vierailukohde, jossa lapsiperheet viihtyvät erityisen hyvin. Museo keskittyy Costa del Solin monipuolisen merenalaisen elämän tutkimiseen. Lasten suosikkeihin kuuluvat värikkäät kalat ja kasvit sekä merenkulkuun liittyvät näyttelytilat. Merenkulkumuseon erikoisuuksiin kuuluu myös uhanalaisten eläinten hoitopaikka, ja täällä lapset näkevät, kuinka loukkaantuneita mereneläviä hoivataan kuntoon. Akvaariomuseo on avoinna vain viikolla ma–pe klo 10–14.00, ja sinne on vain nimellinen pääsymaksu.

Tivoli World

Kenties suosituin vierailukohde lapsiperheiden keskuudessa on Tivoli World, joka on suurehko huvipuisto. Tivolin erikoisuus piilee siinä, että monet laitteet on suunniteltu polvenkorkuisille ja yleensäkin hyvin pienille lapsille. Siellä on ohjelmaa ja tekemistä myös varttuneemmille lapsille ja aikuisillekin, mm. flamencotanssiesityksiä ja muita tapahtumia.

Tivolin aukioloajat ovat sen verran sekavat ja vaihtuvat vuodenaikojen mukaan, että verkkosivuja kannattaa tutkia tarkoin ennen paikalle menemistä. Paikalle pääsee omalla autolla A7-tietä pitkin tai kulkemalla Malagan päärautatieasemalta Renfe-junalla Cercanias-asemalle, joka sijaitsee 100 metrin päässä tivolista ja josta kannattaa poistua Arroyo de la Miel -uloskäynnistä.

Hiekkarannat

Malagassa on monta hyvää hiekkarantaa keskustassa tai aivan sen liepeillä. Playa de la Malagueta -ranta aivan keskustassa on hyvä paikka lapsiperheille ainakin muina kuin kaikkein vilkkaimpina aikoina heinä-elokuussa. Se on miltei 3 kilometriä pitkä, ja sen alueella on kymmeniä leikkipuistoja ja kaikenlaista muuta täysin ilmaista lapsia ilahduttavaa ja viihdyttävää. Palvelut ovat kesäkaudella rannalla hyvät. Ravintoloita, kahviloita ja kojuja riittää, ja laitteita vuokrataan, mutta se on hyvin vilkas ranta kesäkuukausina eikä kaikkien mieleen.

Niille, jotka haluavat enemmän omaa rauhaa kesälläkin, voidaan suositella Pedregalejon ja El Palon kaupunginosien rantoja, joille hurauttaa keskustasta nopeasti taksilla 10–15 eurolla tai bussilla numero 11, joka kulkee Paseo del Parquen ohi keskustassa. Hyvä ranta lapsiperheille tällä suunnalla on el Candado, joka on kätevällä seudulla Tintero-bussipysäkin lähellä. Tämä ranta on perinteisesti lapsiperheiden suosikki, ja sen lähistöllä on hyviä ruokapaikkoja, kuten El Tintero -ravintola, ja hyvät palvelut. El Candadon lisäksi muita rantoja tällä suunnalla on hyvä kokeilla koko perheen voimalla, ja ainakin kerran kannattaa lähteä Torremolinokseen tai jopa suomalaisten suosimaan Fuengirolaan saadakseen hyvän kuvan Costa del Solin mukavasta rantaelämästä.

Fuengirolan eläintarha

Malagassa ei ole omaa kunnollista eläintarhaa, mutta kolmen vartin junamatkan päässä sijaitseva Fuengirola, joka tunnetusti on "suomalaisten pääkaupunki Costa del Solilla", on tunnettu hyvästä eläintarhastaan. Paikalle tulee helposti paikallisjunalla, ja liput maksavat vain reilun euron suuntaansa. Junia kulkee sen verran usein, että niiden aikatauluja ei tarvitse etukäteen erikseen tutkiskella.

Fuengirolan eläintarha on eläimiltään eksoottinen, ja niin lapset kuin aikuisetkin viihtyvät täällä tuntikaupalla katselemassa viihdyttäviä apinoita ja muita otuksia. Eläintarha sijaitsee osoitteessa Camilo Jose Cela 6–8 vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä Fuengirolan rautatieasemalta, ja ovet avataan joka päivä klo 10.00.

Lisätietoa: Tekemistä lasten kanssa Malagassa

Teksti ja kuvat:
2012/03

Lukijoiden kommentteja

Kiitos hyvistä tiedoista! /Lea

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.