hotellien haku
Booking.com
Radcliffe Camera
Kahvilan terassi Broad Streetillä Corpus Christi Ccollege

Oxford, Iso-Britannia

Yliopistostaan kautta maailman tunnettu Oxford on monipuolinen ja viehättävä kaupunki lyhyen matkan päässä Lontoosta, eräällä saarivaltion kauneimmista seuduista. Kaupunki on tullut tunnetuksi jo 750 vuotta siellä majaa pitäneistä yliopiston kampuksista, jotka kuuluvat kaupungin pääasiallisiin nähtävyyksiin. Vaikka Oxford saattaa vaikuttaa jäykältä sivistyskaupungilta, siellä voi myös iltaisin ottaa ilon irti elämästä. Halusi sitten lähteä ensiluokkaiselle päiväretkelle Lontoosta tai viettää muutaman päivän yhdessä maailman tunnetuimmista yliopistokaupungeista, on Oxford siihen mitä parhain paikka.

Olet Oxfordin pienen matkaoppaan etusivulla. Seuraavaksi kerrotaan, mitä matkaoppaan eri osioissa on.

1. Tekemistä

Tekemistä-osiossa syödään ulkona ravintoloissa, mietitään, mitä Oxfordissa kannattaa ostaa ja missä ostokset kannattaa tehdä. Lisäksi kerrotaan tapahtumista, konserteista ja kulttuurielämästä sekä piipahdetaan tutustumassa ilta- ja yöelämään. Lisäksi annetaan ajanvietevinkkejä mm. kielten opiskelusta, soutelusta ja lähistön nähtävyyksistä kiinnostuneille. >> Tekemistä

2. Nähtävää

Nähtävää-osiossa käydään läpi Oxfordin kaupunginosia ja niiden tarjontaa sekä esitellään tärkeimpiä nähtävyyksiä kuten rakennuksia, maamerkkejä, puistoja, museoita ja taidegallerioita. >> Nähtävyydet

3. Selviytymisopas

Selviytymisoppaassa paneudutaan Oxfordin matkoihin ja liikkumiseen paikan päälle niin kävellen, julkisilla kuin taksilla. Lisäksi perehdytään alueen sääolosuhteisiin ja mietitään, mitkä ovat parhaimpia aikoja matkustaa kohteeseen. >> Selviytymisopas

4. Hotellit ja majoittuminen

Hotelli- ja aluevinkeissä esitellään kaupunginosia ja alueita, jotka ovat matkailijalle hyviä valintoja majapaikan sijainnin näkökulmasta. Kunkin alueen yhteydessä esitellään myös valitsemiamme hyviä hotelleja. >> Hotellit ja majoittuminen

Oxford matkakohteena

Oxford on reilun tunnin matkan päässä Lontoosta sijaitseva yliopistokaupunki, joka on ollut tunnettu koulustaan jo 1200-luvulta lähtien. Oxford sijaitsee kauniin Oxfordshire-kreivikunnan keskellä, ja vaikka se on hyvin vilkas kaupunki ympäri vuoden, asuu siellä vain reilut 150 000 ihmistä.

Oxford on hyvä vierailukohde mihin vuodenaikaan tahansa, sillä kelit ovat yleensä sen verran leutoja, ettei talvellakaan tarvitse liikkua pipo päässä mutta kesäkään ei yleensä liian kuuma ole. Jos haluaa nauttia Oxfordin kauniista luonnosta puistoissa ja kenties joella veneellä soudellen, kannattaa paikalle tulla pääsiäisen ja lokakuun alkupuolen välillä. Jos haluaa olla paikalla silloin kun opiskelijatkin ovat ja jolloin on kaikenlaista ohjelmaa ja kulttuuria, kannattaa paikalle tulla ajalla lokakuun alusta kesäkuun loppupuolelle.

Oxfordin nähtävyydet

Oxfordin yliopiston kampukset kuuluvat kaupungin pääasiallisiin nähtävyyksiin. Eri kampuksia voi kierrellä hyvin päivän tai kaksikin. Niiden lomassa on kaikenlaista nähtävää, ja puistoalueet monen kampuksen ulkopuolella ovat upeita, etenkin syksyisin. Kampusten ympärillä on myös pieniä kujia, hienoja yksityiskohtia ja hiljaisia kortteleita, joissa kouluvuoden aikanakin voi usein kävellä aivan ylhäisessä yksinäisyydessä, kesällä kenties vähän vilkkaammissa olosuhteissa.

Kampusten lisäksi kaupungissa on mukava tutustua hyviin pääsymaksuttomiin museoihin, soudella tai nauttia piknikistä Thames-joella, vierailla koko perheen voimalla Oxfordin linnassa. Oxfordin linnassa voi viihdyttävästi oppia linnakkeen 1000-vuotisesta historiasta, johon kuuluu torneissa viruneita vankeja ja St George’s Chapel -kappeli, joka oli ensimmäinen yleinen luentopaikka koko kaupungissa. Lue lisää: Oxfordin nähtävyydet

Ostokset

Shoppailu on Oxfordissa suosittua puuhaa, sitä voi joulupäivää lukuun ottamatta harrastaa kaupungissa vuoden jokaisena päivänä ja ostospaikkoina toimivat niin satoja vuosia vanhat putiikit kuin upouudet ostoskeskuksetkin. Oxfordin ydinkeskusta on englantilaiseen tyyliin varustettu toinen toistaan paremmilla ostosmahdollisuuksilla, joista monet sijaitsevat melko pienellä alueella, usein kävelykaduilla, aivan keskustassa, yliopistojen ja nähtävyyksien keskellä ja vieressä. Lue lisää: Ostokset

Ravintolat ja ruoka

Ravintolan löytäminen Oxfordista on helppoa, sillä ravintolat ovat keskittyneet tietyille seuduille. Ydinkeskustassa on valtaosa hyvistä ravintoloista, mutta niitä on myös hivenen ytimen ulkopuolella Cowley Roadin varrella, niin sanotussa St Clements -kaupunginosassa, samoin kuin Jericho-kaupunginosassa, missä Walton Road on hyvä ravintolakatu. Näiden alueiden lisäksi joenrannat joko keskustassa tai muualla ovat suosittujen terassiravintoloiden sijaintipaikkoja, joissa on hyvä maistella kalaruokia ja tyypillisiä englantilaisia ruokia ja juomia. Lue lisää: Ruoka ja ravintolat

Liikkuminen

Oxfordin keskusta on lukuisine kävelykatuineen, tunnelmallisine yliopistojen kampuksineen ja puistoineen erinomainen kävelypaikka, jossa ei mitään menopelejä kaipaakaan. Oxford on sivistynyt ja rauhallinen yliopistokaupunki, jossa autoilijat eivät kaahaile ja jossa professoritkin usein kulkevat luennolle kävellen tai pyörällä. Vain kävelemällä voikin hyvin tutustua Oxfordin kortteleihin ja tunnelmaan, ja siellä aikaa viettävä ottaakin mukaan hyvät kävelykengät. Pidemmät matkat taittuvat linja-autolla tai taksilla. Lue lisää: Liikkuminen paikasta toiseen

Oxfordin matkat

Oxfordiin ei juuri tehdä järjestettyjä matkoja, ja sinne lähtevän onkin paras matkata Oxfordiin omatoimisesti joko nauttimaan yliopistokaupungin hienostuneesta hengestä tai tutustua siihen päiväretken yhteydessä Lontoosta. Lontoosta matkaa on 60-90 minuuttia, ja bussit kulkevat Lontoon ja Oxfordin väliä öisinkin. Lue lisää: Oxfordin matkat

Muita www-palveluita

Oxfordin turismisivut | Oxford Wikipediassa | Matkustustiedote - Ulkoasiainministeriö, Britannia | Google maps: Oxford, Iso-Britannia

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2012/10

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti