Ranska – Lisää kiinnostavia paikkoja
Pariisi
Pariisi
Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Kevät herättää monissa kaipuun matkustamiseen. Tässä tekstissä tarkastelemme vaihtoehtoja kevätmatkakohteille ja tarjoamme ideoita lomalle, joka on sekä lämmin että kohtuuhintainen. Lue, minne keväällä kannattaa matkustaa
Hotelleja – Pariisi
Linkit ovat hotellipalvelun mainoslinkkejä.
Booking.com
Ilmoitus
Ravintolan terassi
Kahviloissa, jotka ovat myös baarinomaisia ryyppypaikkoja, on juomille kaksi ja turistipaikoissa kolme eri hintaa riippuen siitä nauttiiko juoman tiskillä, sisällä salissa vai terassilla.

Pariisin yöelämä

Pariisin yöelämä ei ole sen suurimpia vetonauloja, mutta vietti iltaa sitten Le Maraisin klubeilla, Bellevillen baareissa tai ympäri kaupungin sijaitsevissa, legendaarisissa, kirjailijoiden ja taiteilijoiden kuuluisiksi tekemissä kahviloissa, on ilta ikimuistoinen.

Pariisissa on tapana siirtyä jonkinlaiselle juomalle alkuillasta, mieluiten kahvilan terassille, mutta kahviloissa kannattaa Pariisissa istuskella muulloinkin. Terassilta Pariisin elämänmeno avautuu parhaiten, ja terasseilla on tapana paitsi ottaa kylmä tai kuuma juoma myös haukata välipalaa tai syödä juhla-ateria.

Yöelämä

Pariisin kahvilat, baarit ja ravintolat ovat legendaarisia paikkoja mennä jonkinlaiselle juomalle, ja alkuillasta niin paikalliset kuin turistitkin hakeutuvat kahviloiden terasseille ottamaan jotakin. “Happy Hour” eli aika myöhäisestä iltapäivästä (klo 16–17) aina klo 20–22 asti on normaalia edullisempi ajankohta mutta ei kuitenkaan pilkkahintainen. Yleistä on, että hienommissa paikoissa saa siihen aikaan puoli litraa olutta viidellä eurolla, ja aika yleisiä normaaleja hintoja muina aikoina isoille tuopeille ovat esimerkiksi 8 tai 9 euroa.

Huomionarvoinen seikka kahviloissa, jotka ovat myös baarinomaisia ryyppypaikkoja, on se, että niissä on kaikille juomille kaksi ja turistipaikoissa kolme eri hintaa. Edullisin hinta on tiskillä (comptoir), tilattuna ja nautittuna ja sitä huomattavasti kalliimpi, joskus tuplastikin, on mennä istumaan kahvilan sisälle, tilata juomansa sinne ja nauttia se salissa (sallé) sivistyneesti istuskellen. Joissain paikoissa hinta on sama riippumatta siitä istahtaako sisälle vai terassille mutta etenkin turistien suosiossa olevissa paikoissa terassilla (terrasse) istuminen on kaikkein hintavinta. Ylimääräinen summa on ikään kuin tarjoilupalkkio, eikä Pariisissa ikinä kannatakaan jättää mitään erityisiä juomarahoja.

Parhaat alueet baarille tai kahvilalle

Pariisi on suuri kaupunki, ja sen kehätien sisällä olevan keskustan alueella on valtava määrä erilaisia anniskelupaikkoja. Sijaitsi majapaikka lähes missä tahansa on sen lähellä tai ehkä vieressäkin jonkinlainen kahvila tai baari, jossa jo aamutuimaan otetaan viiniä ja olutta. Alkoholia otetaan missä ja koska tahansa, ja suosituimpia juomia ovat olut ja punaviini. Paikat, joissa paikalliset viihtyvät, ovat tietenkin autenttisimpia ja kenties parhaitakin paikkoja ottaa jotakin, mutta tietenkin paikan paikallishenkeä on kunnioitettava. Sellaisissa paikoissa ei kannata olla liikaa turistin ja ulkopuolisen oloinen, vaan on hyvä pukeutua ja käyttäytyä niin kuin kulmakunnilla on tapana.

Pariisissa on paljon alueita, jotka turistit ovat täysin vallanneet, ja tällaisilla alueilla on kielitaitoisia tarjoilijoita ja hölmöileviä turisteja kohtaan enemmän ymmärrystä. Niiden löytäminen ei ole nykyään hankalaa, ja lähes minkä tahansa keskustan vähänkin suositun vierailupaikan lähellä on kahviloita, joiden asiakaskunnan ilmiselvänä enemmistönä ovat turistit. Kahviloiden terasseilla istuskellaan jo aamulla aamupalalla, jotka kahviloissa kuten ruoatkin ovat melko hintavia, mutta parhaimmillaan niiden tunnelma on alkaen myöhäisestä iltapäivästä aina pikkutunneille.

Latinalaiskorttelisto
Latinalaiskortteliston Place Saint-André des Arts –aukion tienoilla voi olla turistien kanssa juhlatunnelmissa.

Muutama illanvietolle normaalia paremmin soveltuva alue:

Jotkin alueet ovat parempia illanvietolle kuin toiset, ja seuraavassa esitellään muutama menevä kaupunginosa, joihin on tapana suunnata iltaa viettämään.

Rue Mouffetard
Latinalaiskortteliston tunnetuin katu on Rue Mouffetard, jonka varrella on monenmoista kahvilaa, baaria ja muuta anniskelupaikkaa.

Seinen vasen puoli eli eteläranta

Rive Gauche (engl. “Left Bank”) eli Seinen etelänpuoleinen, ns. vasen ranta on paikka, jossa kahvila- ja baarikulttuuri on ollut perinteisesti eläväisimmillään. Kirjailijat kuten Hemingway ja Joyce, taiteilijat kuten Picasso ja filosofit kuten Sartre asuivat ja oleskelivat joen vasemmalla rannalla, jonka kaupunginosista Montparnasse ja St-Germain-des-Prés olivat aikoinaan ja ovat edelleenkin paikallisille kaikkein suosituimpia ja monipuolisimpia paikkoja illanvietolle.

Latinalaiskorttelisto

Monet turistit suuntaavat illanviettoon latinalaiskortteleihin (Quartier latin, engl. Latin quarter), ja se on yksi turistivoittoisimpia paikkoja viettää iltaa. Siellä on hyviä terasseja, edullisia pikaruokia ja kansainvälistä tunnelmaa.

Kaupunginosan tunnetuin katu on Rue Mouffetard [kartalla], joka on pitkä torikatu ja jonka varrella on monenmoista kahvilaa, baaria ja muuta anniskelupaikkaa. Vaikka katu on varsin turistivoittoinen, on sillä edelleen mukavaa pariisilaistunnelmaa, ja sen varrella kannattaa loman aikana ainakin kerran vierailla. Rue Mouffetardin ympäristö on aina vetänyt puoleensa kirjailijoita, ja sen tuntumassa ovat asuneet esimerkiksi Hemingway, James Joyce ja George Orwell. Lähin metroasema kadun pääpaikkoja ajatellen on Place Monge.

Latinalaiskortteliston suurin turistikeskittymä on Place Saint-André des Arts -aukiolla [kartalla], jonka vieressä ovat latinalaiskortteliston kävelykadut. Niiden varrella voi syödä, juoda ja olla turistien kanssa juhlatunnelmissa, ja yksi pääkatuja on Rue Saint-SéverinRue Saint-Severin.

Cafe les deux Magots
St-Germain on tunnettu hienoista kahviloistaan, huippuluokan ravintoloistaan ja tyylistä, jota on vaikka muille jakaa.

St-Germain-des-Prés

Latinalaiskortteliston vieressä oleva St-Germain on tunnettu hienoista kahviloistaan, huippuluokan ravintoloistaan ja tyylistä, jota on vaikka muille jakaa. Kaupunginosa on hienostoaluetta, jolla on normaalia korkeammat hinnat, ja sinne voi lähteä tekemään luksusluokan ostoksia, syömään paremmin kuin muualla ja viihtymään tyylikkäiden paikallisten parissa. Kaikkein paras katu monelle asialle on alueen pääbulevardi (Boulevard Saint-Germain), jonka sivukadut kannattaa koluta kunnolla läpi ja jonka tuntumassa on myös Marché Saint-Germain -kauppahallin [kartalla] ympäristössä melkoinen määrä ravintoloita, kahviloita ja baareja. Eniten illanviettopaikkoja on kauppahallin vieressä olevilla kaduilla, joista Rue Princesse ja Rue des Canettes ovat erityisen hyviä.

Terassi Montparnassessa
Montparnassen pääkallopaikka illanviettopaikoille on Vavin-metroaseman tienoilla, missä on kahden suuren bulevardin risteys.

St-Germainin valttikortit ovat kuitenkin legendaariset kahvilat, joissa aikoinaan vierailivat Picasso, Sartre, Albert Camus ja Bertolt Brecht. Kaksi vierekkäin olevaa kahvilaa vievät suurimman huomion, ja niiden terassit ovat lämpimillä ilmoilla tupaten täynnä. Turistit vierailevat mielellään näissä kahviloissa, joissa voi syödäkin hyvin, mutta niissä on vielä paikallishenkeäkin. Les Deux Magots ja Café de FlorekuvaCafe de Flore ] sijaitsevat vierekkäin pääbulevardin varrella [kartalla], ja kahviloiden sisätilat ovat myös näkemisen arvoisia.

Montparnasse

Joen vasemman puolen rilluttelupaikoista kaikkein tarunhohtoisin mutta monella tapaa myös arkipäivisin on Montparnasse, jonne kirjailijat, taiteilijat ja muut luovat ihmiset alkoivat muuttaa sen jälkeen kun aivan toisella puolella kaupunkia sijainnut Montmartre alkoi tulla kalliiksi ja keskiluokkaiseksi alueeksi. Montparnassen yökahviloissa kävi merkkihenkilöitä vielä 1980-luvullakin, ja erityisesti pariisilaistuneen irlantilaiskirjailijan, Samuel Beckettin lempipaikat ovat keränneet mainetta kautta maailman - siitä huolimatta että hyvin harva on vaivautunut lukemaan itse kirjailijaa. Myös Picasso asui nuorena ja vähävaraisena Montparnassessa, ja siellä asui merkittäviä luovia ihmisiä aina ensimmäisen maailmansodan tienoilta 1990-luvulle.

Montparnassen pääkallopaikka legendaarisille illanviettopaikoille on Vavin-metroaseman tienoilla, missä on kahden suuren bulevardin risteys [kartalla]. Alueella on kaikenlaisia baareja ja muita illanviettopaikkoja, joiden joukossa on Pariisissa aina ylihintaisia irkkupubeja. Risteyksessä sijaitsevat La Coupole, Le Dôme Café, La Rotonde ja Le Select. Näistä La Rotonde on paikka, joka parhaiten säilyttänyt vanhan henkensä, ja se on kahvila, jonka kanta-asiakkaita aikoinaan olivat Picasso, Diego Rivera, Modigliani ja Ilja Ehrenburg. Se on nykyäänkin ajankohtainen kahvila, sillä Emmanuel Macron juhli siellä vaaliväkensä kanssa voittoaan presidentinvaaleissa vuonna 2017. Muista kahviloista Le Dôme oli ensimmäinen varsinainen kahvila Montparnassessa kun se vuonna 1898 avattiin.

Näistä vähän matkan päässä, seuraavassa kulmauksessa on vielä Le Closerie des Lilas, jolle pääsee suoraan menemällä metrolla asemalle Port-Royal.

TimeOut esittelee näitä ja muitakin alueen illanviettopaikkoja.

Le Marais
Le Maraisissa on kymmenittäin erilaisia kortteleita, joissa on illanviettopaikkoja.

Seinen oikea puoli eli pohjoisranta

Joen pohjoispuoli eli sen oikea puoli (Rive Droite, engl. Right Bank) oli aikoinaan 1800-luvulla taiteilijoiden ja kirjailijoiden suosiossa, ja he asettuivat mielellään lähelle Pariisin korkeinta kohtaa, Montmartren kukkulaa. Toulouse-Lautrec, Marcel Proust ja monet muut vähän varhaisemmat merkkihenkilöt asustelivat joen oikealla puolella, ja siellä on paljon alueita, jotka ovat hyviä illanvietolle. Nykyään joen oikea ranta on monikulttuurisempi ja monin tavoin monipuolisempi paikka kuin joen vasen ranta, ja joen oikealla rannalla on etenkin Clichyn, Bellevillen ja Barbésin alueilla valtava määrä eri puolilta maailmaa peräisin olevia ihmisiä. Niiden juomapaikatkin ovat hyvin monipuolisia, ja kaikkein edullisimpia hintoja tulee vastaan juuri tällaisissa kaupunginosissa, joilla myös on edullisimmat katumarkkinat ja ruokakaupat.

Rue Jean-Pierre Timbaud, Oberkampf
Erinomainen mutta pitkä katu illanvietolle on pääosin Oberkampfissa sijaitseva Rue Jean-Pierre Timbaud.

Yksi legendaarinen paikka istahtaa juomalle ja miksei ateriallekin on oopperatalon vieressä oleva Le Café de la Paix [kartalla], joka on Palais Garnierin oopperatalon edustalla olevalla aukiollaaukio Palais Garnierin edustalla ja jonne pääsee kulkemalla metroasemalle nimeltään Opéra. Kahvilassa istuskelivat aikoinaan lukuisat balettitanssijat ja oopperalaulajat, ja sen asiakaskuntaan ovat kuuluneet myös kirjailijat Emilé Zola ja Guy de Maupassant. Alue oopperatalon ympäristössä on muutenkin hyvää maastoa kahvilalle, sillä siellä oli paljon hyviä kahviloita, ja esimerkiksi Karl Marx ja Friedrich Engels tapasivat sattumalta toisensa alueella olleen Palais Royalen kahvilassa 1840-luvun loppupuolella.

Le Marais, Oberkampf ja lähitienoot

Le Marais on tunnettu lukuisista baareistaan, joissa viihtyvät myös homot ja lesbot, mutta se on laaja, monipuolinen alue, jolta löytyy kaikille kaikkea.

Jos ei halua sen enempää viettää iltaa kuin ottaa juoman tai pari, on yksi mahdollisuus keskeinen Place de la République [kartalla], jonka ympäristössä on melkoinen määrä tyypillisiä pariisilaisia baareja, bistroja ja kahviloita. Yksi hyvä paikka on Café Fluctuat Nec Mergitur (numero 10e), ja se on paikka jossa viihtyvät nimenomaan paikalliset ja jonka terassi on suosittu.

Le Marais ja sen vieressä olevat alueet ovat aukiolta etelään, ja erilaisia kortteleita, joissa on illanviettopaikkoja, on kymmenittäin. Se on varsin laaja alue, jossa voi harhailla loputtomiin, mutta metroasemien lähellä on yleensä moniakin illanviettopaikkoja.

Erinomainen mutta pitkä katu illanvietolle on pääosin Oberkampfissa sijaitseva Rue Jean-Pierre Timbaud [kartalla]. Paljon erilaisia baareja ja klubeja on lähellä baaria nimeltään L'Alimentation Générale numerossa 64, ja tämä onkin katu, jota illan pimennyttyä on hyvä tutkia.

Erittäin hyvää maastoa on jo Le Maraisin ulkopuolella oleva Oberkampf-metroaseman tienoo, ja esimerkiksi sen ohi kulkeva Boulevard Voltaire on katu, jolla on kaikkea mahdollista. Muutaman korttelin päässä sijaitseva Rue Oberkampf [kartalla] on baareiltaan ja klubeiltaan hyvä katu. Paljon baareja on sen loppupäässä, jossa numerossa 109 on parikin eri menopaikkaa. Niistä Nouveau Casino on paikka, jossa on keikkoja ja normaalia enemmän muutakin ohjelmaa. Kaikkein paras metroasema Rue Oberkampfin illanviettopaikkoja ajatellen on Parmentier.

Aux Folies, Belleville
Aux Folies -baari on Bellevillessä, aivan lähellä metroasemaa.

Belleville

Rue Jean-Pierre Timbaud johtaa Le Maraisin laitaosista BellevilleenBoulevard de Belleville, joka on melko erilainen alue kuin monet aivan ytimen kaupunginosat. Se on värikäs, monikulttuurinen paikka, jossa kaikenlaiset ihmiset elävät sulassa sovussa ja jossa on aivan erilaista tunnelmaa kuin monissa muissa Pariisin osissa. Siellä ei tarvitse erikseen etsiskellä baareja, mutta sielläkin Happy Hour -aika noin klo 16–17 alkaen on suosittu ja normaalia edullisempi ajankohta siirtyä juomalle. Bellevillessä on edullisempia baareja kuin monissa muissa kaupunginosissa, ja se on hyvä paikka etenkin pienellä budjetilla liikkeellä oleville.

Happy hour -kyltti
Happy Hour –aika on suosittu ja normaalia edullisempi ajankohta siirtyä juomalle.

Bellevillen baareihin mielivän tarvitsee vain suunnata metrolla Bellevillen asemalle, nousta ylös ja tutustua katuihin nimeltään Rue de Belleville ja Boulevard de Belleville [kartalla]. Rue de Belleville on siitäkin kuuluisa katu, että Edith Piaf väitti syntyneensä sen varrella olevan katulampun alla, numero 72 kohtalla, missä nykyisin on asiasta kertova muistolaatta. Katu on pitkä ja sillä monta eri osaa, ja jos ei halua alkaa vaeltaa sitä kohti kehätietä, voi siirtyä suositulle Aux Folies -baarin terassille, joka on numerossa 8, aivan lähellä metroasemaa.

Parc de Buttes-Chaumont
Parc de Buttes-Chaumont

Kesäisin myös Bellevillen puisto eli Parc de Belleville on hyvä paikka mennä nauttimaan kesäilloista, ja jonkin matkan päässä Bellevillestä oleva Parc de Buttes-ChaumontParc de Buttes-Chaumont [kartalla] on sekin eläväinen paikka kesäiltaisin.

Pigalle ja Montmartre

Kliseenomaisin ja arveluttavin paikka lähteä viettämään iltaa on Pohjois-Pariisi, missä Sacré Coeur -kirkon alapuolella on eräitä kaupungin eläväisimpiä paikkoja iltaisin ja öisin. Neonvalot, pornokaupat, eroottiset esitykset, polttariporukat ja monet muut asiaan kuuluvat lieveilmiöt ovat parhaimmillaan Pigalle-metroaseman tienoillaPigalle-metroaseman tienoita. Nimenomaan Place Pigallen ja Moulin Rougen välimaastossa [kartalla] on paljon baareja, joissa on eläväistä jo iltapäivisin.

Väkeä Mouli Rougen edustalla
Väkeä Mouli Rougen edustalla

Moulin Rouge eli ”punainen myllyPunainen mylly” on legendaarinen, Henri de Toulouse Lautrecin kuuluisaksi tekemä kabareepaikka, joka on yksi Pariisin kliseenomaisimpia vierailupaikkoja. Se on kallis paikka nähdä perinteinen kabareeshow, joka ei kuitenkaan ole enää samanlainen kuin aikoinaan ja jossa monen mielestä on rahastuksen meininkiä. Vaikka sen maine ei ole paras mahdollinen, pitävät monet ohjelmasta ja kokemuksesta, ja jos muutaman satasen heittäminen alle kahden tunnin showhun ei pelästytä, voi se olla hyväkin kokemus. Ohjelmaa on yleensä iltaisin klo 19, 21 ja 23, ja klo 23 esityksiin voi päästä alle sadalla eurolla. Lippu kannattaa varata verkkosivuilta muutama viikko etukäteen, sillä etenkin kesällä ja muina vilkkaina aikoina etenkin klo 21 pidettävä show voi olla täynnä viikkoja etukäteen. Vaikka Moulin Rougeen ei mielisi sisään, voi sen ulkopuolella käydä katsomassa showta, jonka muodostavat sadat punaisesta myllystä valokuvaa ottavat turistit ja heidän ympärillään pyörivä hulabalooVäkeä Mouli Rougen edustalla.

Moulin Rougen edustalla oleva Blanche-metroasema on etenkin viikonloppuisin tupaten täynnä, ja saattaa olla parempi käyttää Place de Clichy- tai Pigalle-metroasemaa. Jos mielii oluelle, on Boulevard de Clichyllä ja sitä jatkavalla Boulevard de Rochechouartilla monia eri paikkoja, ja menopaikkoja on myös Pigalle- ja Anvers-metroasemien välisellä matkalla ja sivukaduilla, jotka kulkevat pohjoiseen eli kohti Sacré Coeur -kirkkoa. Erityisen hyvä paikka on kuuluisan Rue des Martyrs -kadun kulmauksenCantine de la Cigale tienoilla, ja tähän katuun kannattaa ainakin vähän tutustua.

Lisää Pariisin yöelämästä:

Like a Local esittelee monipuolisesti Pariisin yöelämää.

TripSavvy esittelee eri kaupunginosien yöelämää.

Seksuaaliset vähemmistöt: homot ja lesbot

Lienee sanomattakin selvää, että Pariisi on vapaamielinen kaupunki, jossa kaikki voivat olla tyylillään, ja että siellä on myös melkoisesti lesboille ja homoille suunnattuja paikkoja. Pariisiin voi koska tahansa lähteä, mutta siellä oleskelu on kallista ja kaupunki on suhteellisen hankala metropoli, sillä siihen tutustuminen vie aikansa ja elämänmenoon sisään pääseminen vaatii sekin aikaa ja vaivaa.

Pariisissa on paljon mahdollisuuksia sekä homoille että lesboille, mutta ainakin ensi kertaa siellä olevan on hyvä illan pimetessä suunnata Le Marais -kaupunginosaan. Siellä kulmaus [kartalla], jonka muodostavat kadut nimeltään Rue Ste-Croix de la Bretonnerie ja Rue des Archives on hyvä paikka aloittaa. Tässä kulmauksessa oleva Open Café on yksi parhaita paikkoja homoille, ja sinne kannattaa suunnata jo alkuillasta, jolloin saa tietoa illan parhaista menopaikoista. Myös läheinen Rue Vielle du Temple on yksi alan pääkatuja, mutta se on pitkä ja moniosainen katu.

Lesboille on vähemmän paikkoja, mutta koko Pariisin pääpaikka on Buttes-Chaumontin puiston Rosa Bonheur [kartalla], joka on aivan Botzaris-metroaseman lähellä.

TimeOut esittelee Pariisia sekä miehille että naisille.

Paris Marais esittelee kaupunginosaa homoille.

Travel Gay on koonnut Pariisin ”gay mapin”.

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2018/08

Älä majoitu minne tahansa – Lue alue- ja hotellivinkit

Alue- ja hotellivinkeissä kerromme parhaista alueista hotellille tai muulle majapaikalle sijainnin ja palveluiden kannalta. Lisäksi esittelemme eri alueiden pidetyimpiä yöpymispaikkoja.

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti