Omatoimisesti ilman autoa matkustavat pääsevät helposti Tallinnasta bussilla tai junalla Pärnuun reilussa 2 tunnissa, ja varsin käteviä ja kohtuuhintaisia ovat Tallinnan ja Riian välillä kulkevat bussit, jotka pysähtyvät Pärnussa.
Pärnu on laakea ja miellyttävä kesäkaupunki, jossa paikasta toiseen liikutaan lomalla kävellen.
Pärnu on pieni kaupunki, mutta ilman autoa siellä liikkuvat saattavat haluta käyttää kaupungin hyvää bussiverkostoa hyväkseen. Kaupungissa on 26 bussilinjaa, lippuja on monenmoisia ja kahdella eurolla voi matkustaa rajattomasti koko päivän. >> Pärnun matkat ja liikkuminen perillä
Pärnu on perinteisesti kesäinen lomapaikka, jonka pitkä ranta ja hyvät harrastusmahdollisuudet ovat parhaimmillaan toukokuusta elokuun loppupuolelle.
Säät ovat ympäri vuoden samanlaisia kuin Etelä-Suomen rannikolla, joskin kylmiä tuulia voi olla Suomea useamminkin, eikä jonkin verran eteläisempi sijainti tee kaupungista suomalaiskaupunkia lämpimämpää. Talvikausi alkaa monina vuosina jo lokakuussa ja saattaa pahimpina vuosina pitää uimavesiä kylminä aina juhannukseen asti.
Kuten kotimaassakin, vedet ovat lämpimiä lyhyen ajan juhannuksesta Jaakon päivään, joskin monina vuosina elokuu on vielä hyvää uinti- ja auringonottoaikaa. >> Sää ja ilmasto