
BBC:n sääennuste Pietariin seuraaville viidelle vuorokaudelle.
Pietarin kelit eivät poikkea oleellisesti etelä-Suomen sääolosuhteista, joskin sen sijainti meren rannalla, entisen suoalueen päällä antaa kaupungin säille oman säväyksensä. Talvet ovat muuta Venäjää leudompia, ja lämpötila laskee harvoin alle miinus 10 asteen. Talvikausi kestää marras-joulukuusta maaliskuun alkupuolelle. Kuten Suomessakin, syksy ja kevät ovat lyhyitä, jossain määrin epämiellyttäviä aikoja, ja erityisen huono aika vierailla Pietarissa onkin mutainen maaliskuu, eikä marraskuukaan ole vierailukuukausista parhain.
Kesäkausi on Pietarissa paras vierailuaika, ja toukokuulta syyskuun loppupuolelle kelit ovat yleensä niin hyviä, että kaupunkilaiset viettävät valtaosan vapaa-ajastaan ulkosalla. Kesät saattavat heinä- ja elokuussa olla epämiellyttävän kuumia, ja kesän lämpöä seuraavat aina myös hyttyset, joita on kaupungissa toukokuulta pitkälle syyskuuhun melkoinen määrä – hyttysmyrkkyä kannattaa tällöin ottaa mukaan matkaan. Kannattaa ottaa huomion, että kesäisin monet teatterit ja muut kulttuurikeskukset sulkevat ovensa joskus pitkäksikin ajaksi ja etenkin elokuu on kaupungissa hiljainen aika, jolloin monet paikat ovat kiinni ja pietarilaiset lomailevat kaupungin ulkopuolella.
Pietarissa on mukava tunnelma talvisin, ja etenkin joulunalusaika tarjoaa hyvän ajankohdan lähteä jouluostoksille Pietariin. Vaikka lämpötila ei laske talvisin Siperian tasolle, ovat merituulet sen verran hyytäviä, että pukeutua kannattaa talvisin vähintäänkin yhtä lämpimästi kuin Suomessa.
Teksti: Peter Forsberg
2010/10