logo
Pietarinkirkko
Pietarinkirkon tulevaisuutta on ennustettu tornista pudotetusta lasista.

Kirkot

Pietarinkirkko

Pietarinkirkon tornissa oli vipinää vuonna 1746. Tornin rakennustöiden päätteeksi Johann Willburn kiipesi sen huipulle juomaan viiniä. Juotuaan lasillisen hän pudotti lasin kohti alle kerääntyneitä kansalaisia. Kaikkien kauhistukseksi lasi ei osunutkaan maahan ja hajonnut pieniksi paloiksi. Sen sijaan se tupsahti pehmeästi ohi ajaneeseen heinäkuormaan ja säilyi ehjänä. Syy ihmisten huoleen oli selvä. Uskomuksen mukaan, kuinka moneen osaan lasi maahan iskeytyessään pirstoutuu, voitaisiin ennustaa kuinka monta vuotta kirkon torni pysyisi pystyssä.

Huoli oli kuitenkin tällä kertaa turha. Kirkon torni pysyi tapahtuman jälkeenkin kunnossa yli 200 vuotta. Toisen maailmansodan tuoksinassa se kuitenkin jälleen tuhoutui. Viimeisimmän uudelleenrakennuksen jälkeen, vuonna 1970 tornista pudotettu shampanjalasi hajosi käytännössä tomuksi. Juuri nyt tornin tulevaisuus tuntuu siis lupaavalta.

Pietarinkirkko (Sv Petera bazniica / St Peter's Church) on yksi tunnusomaisimmista goottilaisen kirkkorakennuksen esimerkeistä Baltiassa. Kirkon tornin näköalatasanteelta voi pari latia pulitettuaan ihailla Riikaa lintuperspektiivistä. Torniin noustaan hissillä. Kirkossa järjestetään myös konsertteja ja näyttelyitä.

Kirkon torni oli aikoinaan korkein puinen rakennelma Euroopassa yltäen yli 120 metrin korkeuteen. Vuosisatojen kuluessa torni on palaunut useita kertoja, mutta se on aina rakennettu uudelleen. Nykyinen torni mukailee alkuperäisiä piirrustuksia mutta sen raaka-aineena on tällä kertaa käytetty metallia.

Pietarinkirkon, kuten monien muiden Riian vanhimpien kirkkojen torninnokassa ei ole ristiä vaan kukko. Kukko on kristillisen perinteen mukaan tehokas pahan karkottaja ja lisäksi Riikan kirkkojen kukot toimivat tuuliviirin tavoin ja osoittavat tuulen suunnan.

Toinen paikka, josta on mahdollista ihailla Riikaa lintuperspektiivistä on Hotelli Reval Latvijan kattokerroksen Sky Bar. Sinne pääsevät myös muut kuin hotellin asukkaat, se on ilmainen ja lasin takaa ei tuuli eikä sade häiritse.

Lisää tietoa: Satelliittikuva

Tuomiokirkko

Tuomiokirkko
Tuomiokirkkoa reunustuvalta markkinakadulta voi ostaa mm. meripihkasta tehtyjä koruja.

Riian tuomikirkon (Riga Dom Cathedral) kuuluisin osa on sen urut. Peräti 6768 pilliä omaava soittolaite liikutti säveltäjä Franz Liszt:ä niin paljon, että hän kirjoitti koraalin "Nun danket alle Gott" pelkästään näiden urkujen kunniaksi.

Tuomiokirkossa järjestettäviin konsertteihin osallistumalla matkaaja pääsee nauttimaan urkujen äänestä ja Tuomiokirkon akustiikasta. Kirkon nykyiset sisätilat ovat peräisin 1700-luvulta. Urkujen lisäksi kirkossa voi ihastella loisteliasta saarnastuolia ja upeita lasimaalauksia. Kirkkoon mennessään matkaaja joutuu laskeutumaan aavistuksen katutasolta alaspäin. Vuosisatojen kuluessa kirkko on painunut kuten monet muutkin vanhat katedraalit.

Riian tuomiokirkko on Riian symboli ja yksi Vanhan kaupungin katsotuimmista nähtävyyksistä. Tuomiokirkon historia juontaa juurensa Riikan alkuhämäriin. Kirkkoa alettiin rakentaa 1200-luvun alussa eli samoihin aikoihin kuin Riika perustettiin. Kirkkoa on rakennettu useiden eri vuosisatojen kuluessa ja niinpä sen tyylissä sekoittuvat romaaninen, goottilainen, renessanssi ja barokkiarkkitehtuuri. Neuvostoajalla kirkossa ei järjestetty jumalanpalveluksia. Tästä syystä kirkossa perestroikan kautena vuonna 1988 pidetty ensimmäinen palvelus 30 vuoteen oli tärkeä tapahtuma Latviassa.

Kirkon yhteydessä sijaitsee myös Riian historian ja merenkulun museo. Museeon käydään sisään Palasta ielalta.

Lisää tietoa: The organ of Riga Dom Cathedral | Riga Dom Cathedral boys choir | Satelliittikuva

Jaakobinkirkko

Jaakobinkirkko (St.Jacob's Church) tunnetaan pahaenteisesti nimetystä "viheliäisten syntisten kellosta (bell of wretched sinners)". Tämä ulkoilmassa roikkunut kello kylvi aikanaan pelonsekaisia tunteita aviorikkojien keskuuteen. Legendan mukaan sillä oli tapana alkaa soida itsekseen kun leväperäinen aviovaimo (aivan, tasa-arvo ei näihin aikoihin toteutunut) kulki sen ohi.

Ensimmäiset maininnat Jaakobinkirkosta ovat vuodelta 1226. Kirkossa pidettiin Riikan ensimmäset luterilaiset jumalanpalvelukset 1500-luvun alussa. 1700-luvulla ruotsalaiset ottivat sen haltuunsa ja sijoittivat sinne varuskunnan. 1922 kirkko luovutettiin katolilaisille ja nykyään se toimii roomalaiskatolisena katedraalina.

Pyhän Johanneksen kirkko

Pyhän Johanneksen kirkko (St. John's Church) mainitaan ensimmäistä kertaa 1200-luvun lopun merkinnöissä. Kirkko toimi oletettavasti dominikaaniluostarin kappelina. Kirkkoon liittyy legenda, jonka mukaan kaksi munkkia olisi muurattu kirkon muureihin. Ainoa yhteys, joka ulkomaailmaan jätettiin heitä varten oli pieni ikkuna, jonka kautta munkkeja syötettiin.

Luostaripiha (Konventa Seta) sijaitsee samassa korttelissa kuin Pyhän Johanneksen kirkko. Luostaripihan muodostaa yhdeksän rakennusta, jotka ovat kaikki keskiaikaisia.

Muita kirkkoja

Muita Riian kirkkoja ovat esim.

  • Ortodoksinen katedraali (Rakennettiin 1876-1884 välillä. Neuvostovallan aikana kirkko toimi planetaariona. Kirkko sijaitsee Esplanade-puiston reunalla.)
  • Reformikirkko (Rakennettiin vuosina 1727-1733. Neuvostovallan aikana tämä kalvinistinen kirkko toimi mm. nauhoitusstudiona ja varastona. Nykyään siellä järjestetään konsertteja.)

Lukijoiden kommentteja

Tuomiokirkossa on loistavia konsertteja sen akustiikan vuoksi. /Kake

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.