Mikä hotelli Rodoksella kannattaa valita ja miltä alueelta

Hotelli Rodoksella
Rodoksella eniten hotelleja on Rodoksen kaupungissa, missä majapaikkoja on sekä kaupungin uudella että vanhalla puolella.

Rodos on majapaikoiltaan monipuolinen saari, sillä saari elää turismista, ja siellä on joka puolella hotelleja, huoneistoja ja muita majapaikkoja.

Rodoksen kaupunki on kätevin paikka valita etenkin perinteinen tai huoneistohotelli, ja siellä on kaiken hintaisia majapaikkoja halvoista kaikkein hienoimpiin. Hyvää maastoa majapaikalle on kaupungin uudella puolella olevan Elli-rannan lähistö kasinon tuntumassa, ja tämä alue onkin yksi parhaita Kreikan urbaaneja lomapaikkoja, jossa monilla hotelleilla on uima-allas. Rodoksen vanhakaupunki on toisenlainen alue, jolla on pienemmät ja hintavammat majapaikat ja vain vähän suuria hotelleja tai uima-altaita. Vanhakaupunki soveltuu yöpymisalueeksi niille, jotka eivät niin ole kiinnostuneita rannoista vaan mieluiten tutustuvat Rodoksen muuhun antiin.

Muualla saarella on monia hyviä lomapaikkoja, joista Rodoksen kaupungin lähistöllä sijaitseva Faliraki ja siitä melko kaukana sijaitseva Lindos ovat omatoimimatkailijoiden suosiossa ja rannoiltaan hyviä.

Omatoimimatkailijalle nämä kolme paikkakuntaa ovatkin kaikkein parhaat lomapaikat, ja ensi kertaa Rodoksella vieraileva kuten moni konkarikin viihtyy kenties parhaiten Rodoksen kaupungin uudella puolella, lähellä lentoasemaa, rantoja, palveluita ja yöelämää.

Lindos
Varsinaiset rantakelit Rodoksella ovat pääosin toukokuun alusta syyskuun loppuun.

Parhaat matkustusajat

Rodos on varteenotettava lomapaikka huhtikuun alusta lokakuun loppuun, mutta varsinaiset rantakelit siellä ovat pääosin toukokuun alun ja syyskuun lopun välisenä aikana. Keskikesä juhannuksen tienoilta elokuun loppuun ja mahdollisesti syyskuun puoliväliin asti on sen verran kuuma ajanjakso, että ilmastointi on monen toivelistalla. Rodos on kuitenkin ympäri vuoden tuulinen paikka, niin että kaikissa majapaikoissa ilmastointi ei ole välttämätön.

Majoituksen löytäminen Rodokselta

Rodoksella eniten hotelleja on Rodoksen kaupungissa, missä majapaikkoja on sekä kaupungin uudella että vanhalla puolella. Toinen suosittu alue majapaikalle on Rodoksen kaupungin lähistöllä sijaitseva Faliraki, ja lisää hotelleja omatoimimatkailijoille on muissa itärannikon lomapaikoissa, kuten Lindoksessa, Stegnassa ja Harakissa.

Tuulisella länsirannikolla on melko vähän lomapaikkoja ja hotelleja, mutta Ialysos ja Ixia ovat länsirannikon suosittuja lomapaikkoja, joista on melko lyhyt matka Rodoksen kaupunkiin.

Näistä paikoista edullisia majapaikkoja on etenkin Rodoksen kaupungin uudella puolella ja länsirannikon monilla syrjäisillä lomapaikoilla. Lindos on hintava paikka, joka sijaitsee kaukana Rodoksen kaupungista. Näin ollen se on hyvä lomapaikka niille, jotka haluavat viettää luksusluokan lomaa huikeissa maisemissa mutta jotka eivät ole kiinnostuneet vierailemaan Rodoksen kaupungissa kuin mahdollisesti kerran pari. Lindos on myös kaukana lentoasemasta, mutta Rodoksen kaupunki ja Faliraki ovat hyvin lähellä sitä.

Hotelli Rodoksen vanhassakaupungissa
Vastapainoksi isoille rantahotelleille, Rodoksen vanhassakaupungissa on kätkössä pieniä ja viehättäviä majapaikkoja.

Vanhakaupunki

Tunnelmallisimpia paikkoja yöpyä Rodoksella on sen vanhakaupunki, jonka sivukujat ovat vilkkainakin matkustusaikoina varsin rauhallisia. Täällä on tunnelmallista yöpyä ja päästä näin käsiksi vanhankaupungin parhaisiin paloihin, jotka oikeastaan avautuvat vain siellä yöpyville.

Vanhassakaupungissa on paljon nähtävää, hyviä ravintoloita ja yöelämää, ja sieltä on hyvin lyhyt matka satamaan ja kaupungin uudelle puolelle. Muualle saarelle päiväretkille pääsee hyvin läheiseltä linja-autoasemalta, ja muutenkin Rodoksen koko kaupunkiin on hyvä tutustua vanhastakaupungista. Jos haluaa viettää aikaa rannalla, ovat linja-autoaseman pohjois- ja länsipuolella olevat rannat kävelymatkan etäisyydellä vanhastakaupungista. Jos saapuu tai lähtee Rodokselta meriteitse, on satama kävelymatkan päässä vanhastakaupungista, mutta keskustan uudet osat eivät oikeastaan ole.

Hyviä majapaikkoja vanhassakaupungissa ovat esimerkiksi Camelot Hotel, Sofia Pension ja Stathis, joka on pidetty suomalaisten keskuudessa.

Rodoksen kaupungin uusi puoli

Rodoksen kaupungin uusi puoli on monin tavoin hyvä valinta hotellille, sillä alueella on paljon palveluita ja ranta on useimpia majapaikkoja lähellä. Valtaosa Rodokselle saapuvista yöpyy nimenomaan kaupungin uusissa osissa, ja niissä ovat myös monet kuuluisat baarikadut ja bailuhotellit. Rantojen lisäksi kaupat, ravintolat ja yöelämä ovat lähellä, vanhaankaupunkiin on sinnekin kävelymatka ja linja-autoasema on sen verran lähellä, että päiväretkille ei ole hankala lähteä. Hurjaa yöelämääkin alueella on, ja niiden, jotka haluavat ehdottomasti minimoida öisiä meluhaittoja, on hyvä majoittua muualle kuin Orfanidou-baarikadun [kartalla] välittömään läheisyyteen.

Hyviä majapaikkoja Rodoksen kaupungin uusissa osissa ovat on esimerkiksi Agla Hotel, Aquamare Beach Hotel, Florida Hotel ja Mitsis Grand Hotel.

Lisää hotelleja Rodoksen kaupungissa:

Kaikki Booking.comin majapaikat Rodoksen kaupungissa

Katharan ranta, Faliraki
Faliraki on hyvin palveluin varustettu rantapaikka lähellä Rodoksen pääkaupunkia. Kuva: Nikolai Korzhov

Faliraki

Muualla saarella Faliraki [kartalla] on hyvin palveluin varustettu rantapaikka lähellä pääkaupunkia ja lentokenttää. Rantoja on useita, ranta-aktiviteetteja on helppo harrastaa kaikenlaista, yöelämä on vilkasta, palveluita löytyy kaupoista ravintoloihin ja bussit kulkevat tiuhaan tahtiin sekä Rodoksen kaupunkiin että Lindoksen suuntaan.

Hyväksi todettuja majapaikkoja Falirakissa ovat Family House Studios Apartments ja Irinna Hotel- Apartments.

Kaikki Falirakin majapaikat Booking.comissa

Stegnan ranta, Haraki ja Archangelos

Stegna [kartalla] on rauhallinen lomapaikka Stegnan pienen uimarannan vieressä. Stegna, sen eteläpuolella oleva Haraki (myös Charaki) [kartalla] ja sisämaassa sijaitseva Archangelos [kartalla] ovat hyvää lomamaastoa rauhaa hakeville ladata akkuja ja ottaa aurinkoa. Kaikista on suhteellisen lyhyt matka Tsambikaan [kartalla], jossa on kaunis ranta, kuten myös Lindokseen, jossa kannattaa vierailla. Eri rantoja on koko alueella useita, ja nämä ovat hyviä lomapaikkoja niille, jotka haluavat vuokrata auton, pyörän tai muun menopelin saarella liikkuakseen.

Hyvä hotelli Harakissa on Haraki Mare Studios & Apartments ja Stegnassa Bella Vista Stegna.

Kaikki Booking.comin majapaikat Archangeloksessa

Kaikki Booking.comin majapaikat Harakissa

Lindos
Lindoksessa on useita hyviä rantoja ja historiallista nähtävää. Kuva: Grzegorz Kordus

Lindos

Lindos [kartalla] on tyylikäs ja melko kallis lomapaikka, joka on vilkas päiväretkeläisten takia alkuiltaan asti mutta jossa on aivan omalaatuistaan luksusluokan tunnelmaa yötä kohden mentäessä. Täällä on useita hyviä rantoja, nähtävää kuten akropolis kukkulan päällä ja mahdollisuus tutustua eteläisen ja kaakkoisen Rodoksen rantoihin ja muihin vierailupaikkoihin.

Hyvä hotelli Lindoksessa on esimerkiksi Lindos Mare.

Kaikki Booking.comin majapaikat Lindoksessa

Ixia
Ixia on hyvä lomapaikka länsirannikolla, hyvin lähellä Rodoksen kaupunkia.

Ialysos, Ixia ja muu Rodoksen saaren länsirannikko

Valtaosa hyvistä rannoista ja lomapaikoista sijaitsee saaren itärannikolla, mutta myös tuulisella länsirannikolla on hyvä ainakin käväistä. Hyvä lomapaikka länsirannikolla, hyvin lähellä Rodoksen kaupunkia, on Ixia [kartalla], josta on helppo käydä usein pääkaupungissa mutta josta on myös helppo lähteä omin nokin tutustumaan saaren vähemmän tunnettuun länsirannikkoon.

Toinen varteenotettava lomapaikka länsirannikolla on Ixian eteläpuolella sijaitseva Ialysos [kartalla], joka Ixian tavoin on lähellä lentoasemaa ja joka on Ixian tavoin suuressa pakettimatkailijoiden suosiossa. Molemmista kaupungeista on helppo käväistä Rodoksen kaupungissa vaikka joka päivä, ja molemmilla paikkakunnilla on kaikki mahdolliset palvelut.

Kaikki Booking.comin hotellit Ialysoksessa

Kaikki Booking.comin hotellit Ixiassa

Hotelli rannan lähellä
Rantalomalle mielivien kannattaa katsella hotellia, jonka alueelta pääsee suoraan rannalle. Kuva: Alexander Shapovalov

Rannan lähellä olevia majapaikkoja

Jos Rodokselle mielii nimenomaan rantalomalle, voi hyviä majapaikkoja rannoilla katsoa Booking.comista.

Hotelleja kartalla

Kartalla on hotelleja Rodoksella ja niiden lähiaikojen huonehintoja. Matka-aikasi hintoihin ja hotellin lisätietoihin pääset tutustumaan klikkaamalla hotellin kuvaketta kartalla.

Booking.com

Pienen matkaoppaan hotellivinkit

Seuraavaksi esitellään muutama hyvällä paikalla sijaitseva ja pidetty majapaikka.
Jos niiden joukosta ei kuitenkaan löydy sopivaa, alta voit vertailla Suomessa toimivien eri hotellisivustojen koko tarjontaa ja tarjouksia:

Booking.com Hotels.com

Bella Vista Stegna

Tutustu hotelliin ja varaa huone

Pieni hotelli Stegnassa, suurin piirtein puolivälissä Rodoksen kaupungin ja Lindoksen välimaastossa. Stegnan ranta on lähellä, muitakin rantoja on lyhyen matkan päässä ja hotelli soveltuu rauhaa ja rantalomaa hakeville. Hotellissa on 17 ilmastoitua huonetta, kalustettu parveke on jokaisessa ja kaikissa huoneissa on keittomahdollisuus. (Stegna Beach)

Camelot Hotel

Tutustu hotelliin ja varaa huone

Pääkaupungin vanhassakaupungissa sijaitseva kodikas majapaikka, joka sijaitsee lähellä kaikkea ja jossa on vain viisi huonetta. Hotelli on sisustettu vanhanajan tyyliin, mutta se on täysin moderni nettiyhteyksineen ja taulutelevisioineen. Täällä yöpyvän on helppo nauttia vanhankaupungin tunnelmasta, eikä juuri kukaan ole löytänyt moitteen sijaa valinnastaan. (Themistokleus 18, Rodoksen kaupunki)

Haraki Mare Studios & Apartments

Tutustu hotelliin ja varaa huone

Harakissa, melko lähellä Lindosta sijaitseva hotelli, jonka monista huoneista on merinäkymät ja joka sijaitsee parhaalla mahdollisella paikalla. Tämä 10 huoneen hotelli hipoo täydellisyyttä: huoneet on ilmastoitu, niissä on parvekkeet ja varustelu on verkkoyhteyksineen ja taulutelevisioineen nykyaikaista. (Haraki)

Irinna Hotel-Apartments

Tutustu hotelliin ja varaa huone

Falirakin rantapaikalla sijaitseva kolmen tähden hotelli, josta on vain 10 kilometrin matka pääkaupunkiin eikä paljon sitä pidempi lentokentälle. Kaikki 22 huonetta on ilmastoitu, ja huoneissa on jääkaapein varustetut keittiöt. Tämä on huokeahintainen hotelli, jossa on myös uima-altaita, mutta verkkoyhteys on ainakin toistaiseksi maksullinen. (Panaetiou, Faliraki)

Lindos Mare

Tutustu hotelliin ja varaa huone

Lindoksessa sijaitseva hotelli, jolla on merinäköala ja joka on samalla eräänlainen kokonainen lomaresortti, mistä ei välttämättä tarvitse muualle lähteäkään. Hotellissa on 142 ilmastoitua huonetta, joissa on jääkaapit, uima-altaita, ravintoloita ja muita palveluita. Tämä sopii niille, jotka eivät halua sen kummemmin seikkailla Rodoksen saarella vaan nauttia täysin siemauksin luksusluokan lomasta. (Lindos avenue)

Mitsis Grand Hotel

Tutustu hotelliin ja varaa huone

Rodoksen uudenkaupungin Tuulisen rannan edessä sijaitseva suuri yli 400 huoneen hotelli, jossa on hyvät palvelut ja josta on lyhyt matka syömään, ostoksille ja vanhaankaupunkiin. Huoneissa on parvekkeet, ja tämä viiden tähden hotelli soveltuu parhaiten niille, jotka haluavat viettää urbaania rantalomaa. (Akti Miaouli)

Sofia Pension

Tutustu hotelliin ja varaa huone

Tämä pieni 9 huoneen hotelli on Rodoksen tunnelmallisimmasta päästä, ja täällä yöpyvä pääsee nauttimaan vanhankaupungin parhaista paloista yöt päivät. Hotelli on varsin hyvin varusteltu: etenkin vuoteisiin on kiinnitetty erityistä huomiota. Täällä yöpyneet eivät ole löytäneet valittamisen aihetta. (Aristofanous 27, Rodoksen vanhakaupunki)

Family House Faliraki Studios Apartments

Tutustu hotelliin ja varaa huone

Uima-altaalla varustettu kolmen tähden huoneistohotelli, jossa on yhden huoneen kookkaita huoneistoja kahdelle ja kolmelle hengelle, kuten myös isompi huoneisto kahden makuuhuoneen huoneisto, johon voi majoittua neljä henkeä. Huoneistoissa on parveke, keittotila, äänieritys ja ilmastointi, ja ne ovat kooltaan 25–45 neliötä. Rannalle on puoli kilometriä, mutta huomionarvoinen seikka on se, että uima-allas ei ole käyttössäkäytössä huhti- tai lokakuussa ja että ilmastointi maksaa ylimääräistä. Muutenkin majapaikka ei ole täydessä iskussa enää lokakuussa tai vielä huhtikuussa, joten tämä on hyvä majapaikka toukokuun alusta syyskuun loppuun. Hinnat ovat erittäin kohtuullisia, niin että täällä voi viettää rauhallista lepolomaa hyvin edullisesti. (Faliraki)

Agla Hotel

Tutustu hotelliin ja varaa huone

Rodoksen kaupungin uusissa osissa, saaren länsirannalla sijaitseva Agla Hotel on suomalaisten suosiosta nauttiva neljän tähden perinteinen hotelli, jonka huoneet on tarkoitettu 2–4 hengelle ja joka on keskihintaista neljän tähden hotellia edullisempi. Huoneet ovat varsin kookkaita, ja niissä on parveke ja ilmastointi. Hotellissa on uima-allas, ja lähin Aktia Kanarin ranta on 50 metrin päässä ja kuuluisa Elli-ranta on alle kilometrin päässä. Vanhaankaupunkiin on sinnekin vain kilometrin matka, ja tähän hotelliin majoittuva voi helposti vierailla useilla eri rannoilla ja tutustua Rodoksen kaupungin kaikkiin osiin. (Apod. Amerikis 35)

Aquamare Beach Hotel

Tutustu hotelliin ja varaa huone

Neljän tähden hintava neljän tähden hhotelli, jossa on mitä erilaisimpia huoneita mutta lähinnä vain 1–3 hengelle. Huoneet on ovat melko kookkaita, niissä on parveke, äänieristys ja ilmastointi ja muutenkin varustelutaso on riittävän hyvä. Hotellissa on uima-allas, se sijaitsee kasinon vieressä ja Elli-rannalle on sadan metrin matka. Myös muut Rodoksen kaupungin pääpaikat kuten vanhakaupunki, Mandraki-satama ja parhaat ostos- ja ravintolakadut ovat helpon ja lyhyen kävelymatkan päässä, niin että 10 minuutin kävelymatka vie vanhankaupungin syövereihin. (Kos street 7)

Florida Hotel

Tutustu hotelliin ja varaa huone

Rodoksen kaupungin uusissa osissa sijaitseva kahden tähden kohtuuhintainen hotelli, jossa on huoneita vain yhdelle tai kahdelle hengelle. Kahden hengen huoneissa on parveke ja ilmastointi, mutta yhden hengen huoneen majoittuvan on tyydyttävä puutarhanäkymään. Hotellilta on vain reilut kaksi sataa metriä rannalle, ja hotelli sijaitsee rauhallisella kadulla mutta lähellä kaikkea, niin että vanhaankaupunkiin kävelee alle 10 minuutissa. Hotelli on pidetty suomalaisten keskuudessa, mutta siinä on vain 19 huonetta, joten varaus kannattaa tehdä hyvissä ajoin etukäteen. (Amarandou 5)

Stathis

Tutustu hotelliin ja varaa huone

Rodoksen vanhassakaupungissa sijaitseva tähtiluokitukseton pieni perhehotelli, jossa on huoneita 1–3 hengelle. Hinnat ovat kohtuullisia, ja huoneet ovat melko pieniä ja vain välttämättömyyksillä varustettuja, niin että tämä on hyvä hotelli niille, jotka eivät välitä hotellihuoneissa oleskelusta. Hotellin sisäpihaa terasseineen, sen sijaintia lähellä kaikkea tärkeää ja henkilökunnan avuliaisuutta siellä yöpyneet ovat arvostaneet paljon. Tämä majapaikka ei sovi kaikille, sillä huoneissa ei ole omaa kylpyhuonetta. (Omirou 60)