
Tällä sivulla kerrottaan miten matka hoituu lentokentältä hotellille ja millä tavoin Suomesta pääsee parhaiten Roomaan ja minkälaisia matkavaihtoehtoja ja hintoja kaupunkiin matkaavalle on odotettavissa.
Mikäli kuljetus ei kuulu matkan hintaan tai hotellin tarjontaan, on Rooman kummaltakin kentältä helppo siirtyä junalla tai bussilla ja metrolla Termini-päärautatieasemalle ydinkeskustaan. Sieltä puolestaan on kävelyetäisyys moneen eri majapaikkaan, ja niin bussit kuin metrokin kulkevat sieltä miltei minnepäin kaupunkia tahansa.
Fiumicinon eli Leonardo da Vincin kentältä kulkee Leonardo Express -juna klo 06:30-23:30 puolen tunnin välein, noin 17 euron hintaan puolessa tunnissa. Terminillä juna saapuu ja lähtee raiteelta numero 24. Lippuja saa lippukassalta ja myös lehtikioskeilta sekä Terminiltä että lentoasemalta, ja liput ovat kalliimpia jos ne ostaa laiturilta kuin kioskilta tai lippupisteestä. On hyvä pitää mielessä, että lippu on leimattava keltaiseen laitteeseen laiturilla ennen junaan nousemista sekä kentällä että Termini-päärautatieasemalla matkalla takaisin kentälle.
Ciampinon kentältä, jota suosivat lähinnä halpalentoyhtiöt, on hankalampi tulla keskustaan. Hyvä tapa matkustaa on ostaa ensin lippu kentältä normaaliin bussiin (1,20 euroa) ja hypätä terminaalin ulkopuolelta bussiin, joka kulkee Anagninan metroasemalle, joka on A-linjan varrella. Täällä pitää ostaa uusi lippu ja siirtyä metroon. Termini-asema on ainoa metroasema, jolla voi vaihtaa A- ja B-linjojen välillä, ja sieltä on myös hyviä bussiyhteyksiä etenkin Piazza Venezian kautta läpi centro storicon ja Tridenten, kuten myös Trastevereen. Vatikaaniin pääsee Termini-rautatatieasemalta suoraan metrolla.
Kummaltakin lentoasemalta on myös muita, yleensä hankalampia ja edullisempia tapoja saapua kaupunkiin, ja näistä saa tietoa Enjoy Rome –verkkosivuilta.
Taksilla matkustamista ei epärehellisten kuskien ja ruuhkien takia suositella. Mikäli haluaa matkata taksilla hotellilta kentälle, kannattaa antaa hotellin henkilökunnan tilata taksin. Nykyään monet yhtiöt tarjoavat kiinteitä hintoja, ja tällöin Fiumicinon kentältä kyyti keskustaan maksaa 40 euroa, Ciampinon 30 euroa. Turistin saattaa kuitenkin etenkin kentällä olla vaikea neuvotella itselleen tällaista hintaa.
Kentän ja keskustan väliä kulkee myös Airport Shuttle –kuljetus, joka vie ovelta ovelle ja joka maksaa 25 euroa per henki.
Terminin ja lentoasemien väliä kulkee myös busseja, mutta näiden käyttämistä ei suositella, sillä monet bussit eivät mene kovin lähelle lentokentän terminaalia, ja Rooman ruuhkien takia bussit saattavat myöhästellä paljonkin.
Kun Roomassa pääsee joko Termini-päärautatieasemalle tai mille tahansa metroasemalle, kannattaa heti ostaa matkalippuja. Nämä maksavat euron kappale, ja niillä voi metrolla tehdä yhden, korkeintaan 75 minuuttia kestävän matkan, ja bussilla tai ratikalla monta matkaa 75 minuutin aikana. Päiväkortti on hyvä hankinta niille, jotka tekevät vähintään 5 matkaa päivässä, sillä se maksaa 4 euroa, ja kolmen päivän lippu maksaa 11 euroa. Myös viikon lippuja on tarjolla 16 euron hintaan, kuten myös Roma Pass, jonka kanssa voi matkustaa 3 vrk ilmaiseksi ja päästä pariin museoon pääsymaksutta.
Monet lentoyhtiöt lentävät Suomen ja Rooman väliä, ja monet kotimaiset matkanjärjestäjät tekevät erilaisia ja eripituisia matkoja ikuiseen kaupunkiin. Lentoyhtiöistä Finnair lentää tällä hetkellä ainoana vakituisesti suoraan Helsingin ja Rooman väliä, ja muualta Suomesta Roomaan kuljetaan miltei yksinomaan Helsingin kentän kautta. Lentoaika Helsingistä on suoraan vähän alle 3½ tuntia, ja keskimääräisesti liput maksavat noin 125 euroa suuntaansa. Lippujen hinnat eivät vaihtele juurikaan vuodenaikoijen mukaan, mutta tarjouksia esiintyy.
Välilaskun kautta Helsingin ja Rooman väliä lentävät ainakin Air Baltic, Air France, Austrian Airlines ja Lufthansa. Välilaskun lentoaikaa kertyy yleensä 5-7 tuntia, mutta jotkut lennot saattavat maksaa vain 90 euroakin suuntaansa. Kausivaihtelua on sinänsä vähän, mutta erilaisia tarjouksia esiintyy eniten kiireisten matkustusaikojen ulkopuolella, jotka ovat kesä ja joulu-tammikuu, kuten myös pääsiäisen, hiihtolomien ja syyslomien ajat.
Suuri määrä kotimaisia matkatoimistoja tekee matkoja Roomaan. Yleisimmin tarjolla on 3-4 neljän viikonloppulomia, mutta myös 8 päivän matkoja on tarjolla. Viikonloppumatkojen perushinnat ovat usein noin 100 euroa per päivä per aikuinen sisältäen lennot ja usein korkeatasoisen hotellin, ja viikon tai 8 päivän matkan saa normaalisti hintaan 600-1000 euroa per henki. Vilkkaimpien matkustusaikojen ulkopuolella edullisimmat viikonloppupaketit maksavat noin 250 euroa per henki.
Vilkkaimpia matkustusaikoja kylmästä Suomesta lämpimään Roomaan ovat arvattavissa joulu-tammikuu, helmikuun hiihtolomaviikot, pääsiäisen aika ja lokakuun syyslomien viikot. Tällöin on vaikein löytää tarjouksia, ja matka kannattaa varata hyvissä ajoin etukäteen.
Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2010/12
Kulkemisesta Fiumicinon kentältä Rooman keskustaan/hotelliin... Varasin juuri kuljetukset etukäteen netistä (Airport-Transfers-Direct.com) hintaan 100€ meno-paluu viidelle hengelle. Yhden suunnan hinnaksi tulee siis siis 50€. Hintavertailu osoitti hintojen vaihtelevan 50-80€:n välillä eri yhtiöiden välillä. Esim. hotellini olisi järjestänyt kulejtuksen 70€:n hintaan / 1 suunta /Juha
Mikäli lentää Ryanairilla Ciampinolle, on lento perillä niin myöhään illalla, että yllä mainittu julkinen liikenne ei enää kulje.
Bussikyyti suoraan Terminille maksaa 4€, liput saa ostettua vaikka lentokoneesta. Paluukyyti oli 6€ kannattaa kysyä onko meno-paluu -lippu edullisempi, itse ostin molemmat suunnat erikseen. /Leena