
| Katso myös juttumme nälkäisille, janoisille ja tapahtumannälkäisille. | |||||
|
| ||||
Tällä sivulla esitellään Tallinnan ostosmahdollisuuksia ja käydään läpi keskustaa lähellä olevia suuria ostoskeskuksia (Viru-keskus, Foorum, Solaris, Rotermanni) ja tavarataloja (Stockmann, Kaubamaja) sekä myös hieman kauempana olevia kauppakeskuksia kuten Rocca Al Mare, Rocca Al Maren Prisma sekä Järve-sisustuskauppakeskus. Lähellä keskustaa olevat torit ja markkinapaikat saavat niinikään muutaman sanan osakseen.
Mm. Rotermannin kortteli on uudistettu kauppakeskukseksi ja marraskuussa 2009 avattiin Solaris-kauppakeskus. Rotermannin korttelin liikkeistä monet ovat erikoistuneet vaatteisiin ja etenkin nuorten muotiin. Solaris-kauppakeskuksen ruokakauppa on yksi kaupungin tasokkaimmista ja lisäksi Solariksessa on Riian kävijöille tuttu Lido-ravintola, jossa voi maistella latvialaisen keittiön herkkuja sopuhintaan. Lue lisää Tallinnan uutuuksia 2009-2010 käsittelevästä jutusta.
On hienoa huomata, että perinteisten Tallinnasta hankittavien juotavien ja poltettavien matkamuistojen lisäksi matkalaisten ostoskasseihin päätyy nykyään tuotteita hyvin laajalla skaalalla. Monet ovat ihastuneet vanhankaupungin muurilla myytäviin neuletuotteisiin tai sen pikkuputiikeissa tarjolla olevaan käsityötaiteeseen kuten lasi-, puu- ja keramiikkaesineisiin sekä huovutettuihin koriste-esineisiin ja asusteisiin. Toisten ote on käyttännönläheisempi ja heidän ostoslistaansa koristavat käyttöesineet ja -vaatteet, jalkineet, elintarvikkeet ja optiikka.
Kenkiä, vaatteita, kosmetiikkaa, silmälaseja ja optiikka hakevat löytävät niitä hyvät valikoimat suurten ostoskeskusten liikkeistä. Suositeltavia kohteita ostosretkille ovat esim. Rocca Al Mare -kauppakeskus, jonne pääsee ilmaiseksi Prisma-bussilla joko satamasta tai Viru-aukiolta.

Suosittuja ostoksia ovat myös makeiset ja tumma suklaa. Suositeltavia tutustumispaikkoja suklaan ystäville ovat esim. "Viron Fazerin", suuren ja maineikkaan Kalev-makeisvalmistajan kauppa Rotermanni-korttelin keskustorin laidalla tai pienen mutta sitäkin herkullisemman kattauksen omaava Anneli Viik Handmade Chocolate Cafe vanhassakaupungissa Pikk-kadulla.
Usein hankittuja ovat myös erilaiset spa-, hieronta-, hemmottelu-, kauneudenhoito ja kampaamopalvelut, joiden hintataso Tallinnassa onkin vielä pääpiirteittäin Suomea matalampi. Tallinnan matkailuinfon sivuilla on lisätietoa Spa-palveluista.
Viron siirtyminen euroon helpottaa hintojen vertailua pikku päälaskutoimitusten jäädessä historiaan. Näin lisääntynyt hintatietoisuus tasaa hintoja ja karsii pois pahimpia ylilyöntejä. Toisaalta, euron käyttöönotto luo itsessäänkin paineita hintojen nousulle. Taloussanomat vertaili kesän 2011 kynnyksellä tuotteiden hintoja Tallinnan ja Suomen välillä. Vertailun tuloksena todettiin, että erityisesti elintarvikkeet ja päivittäistavarat ovat Tallinnassa edelleen merkittävästi (jopa 70%) Suomea edullisempia. Näiden jutussa mainittujen tuoteryhmien lisäksi myös esim. kampaamo-, optikko- ja kauneudenhoitopalvelut ja myös liikkumien taksilla on Virossa Suomea edullisempaa.
Tallinnan suuret ostoskeskukset kattavat matkailijan eteen häkellyttävän määrän erilaisia tuotteita ja varsinkin käyttöesineitä, päivittäistavaroita ja elintarvikkeita hakevien kannattaa suunnata kulkunsa näiden suuntaan. Monet liikkeistä ovat tuttuja kotisuomesta ja kauppakeskuksissa onkin mielenkiintoista ja usein taloudellisesti avartavaa tehdä vertailevaa ostostutkimusta vaikka käymällä Tallinnan Seppälässä, Eccossa tai Instrumentariumilla. Luonnollisesti suurin osa liikkeistä on kuitenkin paikallisia ja Suomeen vielä rantautumattomia kansainvälisiä ketjuja, jotka monipuolistavat shoppailukokemusta.

Vuonna 2009 avattu Solaris-keskus sijaitsee parin minuutin kävelymatkan päässä Viru-aukiolta, Tammsaare-puiston halki Kansallisoopperan suuntaan. Solaris-keskuksen vapaa-aikaan ja lifestyleen keskittyneistä kaupoista voi hankkia niin kauneudenhoitotuotteita, vaatteita, silmälaseja kuin elintarvikkeita ja paljon muuta.
Lisäksi keskuksessa on 7 salin elokuvateatteri, uudenaikainen 1800 hengen Nokia-konserttihalli ja Ticketpro:n lipunmyyntipiste, josta voi ostaa lippuja erilaisiin tapahtumiin. Keskuksen ruokapaikoista mainittakoon mm. Baltialaisen kuuluisan Lido-ketjun ravintola (edullinen ja ruokaisa), Hesburger (koti-ikävään) ja italialaistyylinen casual food -paikka Vapiano.
Virukeskus sijaitsee keskeisellä paikalla Viru-hotellin yhteydessä Vanhankaupungin tuntumassa. Virukeskuksen liikkeistä löytyvät niin silmälasit kuin muu optiikka, taide ja käsityöt, kauneus- ja terveystuotteet, kukat, lelut, elintarvikkeet, pelit, musiikki, kirjat ja muu viihde, vaatteet ja lemmikkieläintavarat. Suomalaisia keskuksessa toimivia liikkeitä ovat mm. Seppälä, Instrumentarium, The Body Shop, Tiimari, Zara, R-Kioski ja ravintoloita Amarillo, Wayne's Coffeee ja Hesburger. Lapsille Virukeskuksessa on leikkihuone, jossa on lastenhoitaja.
Norde Centrum sijaitsee kävelyetäisyyden päässä D-terminaalista ja sieltä voi tehdä viimehetken ostokset vaikka laivalle palatessaan. Norde Centrumin valikoimiin kuuluu mm. elintarvikkeita (Rimi, R-kioski), jalkineita (Sabo), urheilutarvikkeita (Sportland Outlet), nahkatuotteita, vaatteita (Esprit, Seppälä, Marilyn, jne.), takorautatuotteita (Saaremaasepad), lemmikkieläintarvikkeita, optiikkaa (Centrum Optika, Kiikarikauppa), matkamuistoja, apteekkitavaraa, jne. Lisäksi keskuksessa on ravintola ja kahvila. Lisätiedot: Norde Centrum
Muodin, vapaa-ajan ja päivittäistavaroiden lisäksi Järve-keskus tarjoaa Viron suurimman valikoiman sisustusmyymälöitä. Kauppakeskukseen pääsee Tallinnasta noin kymmenessä minuutissa bussilla. Omalla autolla tuleville keskuksessa on tilava ilmainen pysäköintialue. Järve-keskuksen kotisivuilta löytyy lista liikkeistä (majajuht) ja ohjeet kulkemisesta keskukseen (kuidas tulla).

Tallinnan Prismasta puhuttaessa useimmat tarkoittavat kauppakeskus Rocca Al Maren Prismaa.
Prisman hypermarketin lisäksi kauppakeskuksessa toimii yli 160 liikettä, kuten Marks & Spencer, Espirit, Vero Moda, Ecco, Mango, jne. Kauppakeskuksen sivuilla on täydellinen lista liikkeistä. Tuotteita on tarjolla laidasta ja kaiken lisäksi lähes naapurissa, muutaman sadan metrin päässä sijaitsee Tallinnan eläintarha jossa käynti on helposti yhdistettävissä shoppailuretkeen.
Kauppakeskus on avara, valoisa ja moderni ja siellä on helppo liikkua niin pyörätuolilla kuin lastenvaunujenkin kanssa. Rocca Al Mareen ja sieltä pois pääsee ilmaiseksi "Prisma-bussilla", joka kulkee satamaterminaalien ja Viru-aukion kautta. Katso Prisma-bussin aikataulu. Taksilla (Tallink Takso) matka keskustasta Prismaan maksaa vajaan kympin.
Ülemisten ostoskeskuksessa on reilut 150 kauppaa, jotka tarjoavat tuotteita laidasta laitaan: Vaatteet, jalkineet, urheilu- ja vapaa-ajan tarvikkeet, lelut ja lastentarvikkeet, koti- ja sisustustarvikkeet, kauneus- ja terveystarvikkeet, tietotekniikka ja elektroniikka kuuluvat keskuksen liikkeiden valikoimiin. Lapsetkaan eivät pääse pitkästymään sillä lapsille Ülemistesta löytyy leikkikeskus, Reds Play Centers hoitotäteineen. Suomalaisille tuttuja Ülemistesta löytyviä liikkeitä ovat mm. Lindex, Jysk, Unikulma, Rimi hypermarket, Ecco, Tiimari ja Instrumentarium Optika. Kauppakeskus sijaitsee Tallinnan lentokentän läheisyydessä ja sinne pääsee mm. bussilla ja junalla Baltijaam juna-asemalta. Lisätiedot: Ülemiste keskus (mm. lista keskuksen liikkeistä ja ohjeet keskukseen kulkemiseen (Tere tulemast/Asukoht))
Tallinnan Stockmann tarjoaa tavaraa viidessä kerroksessa. Elintarvikkeet, miesten ja naisten vaatteet ja jalkineet, nuorten vaatteet, lastenvaatteet, jalkineet, matkalaukut, käsilaukut, lelut, kodin tuotteet, paperituotteet, elektroniikka, musiikki, puhelimet, kamerat ja urheilutuotteet ovat eräitä esimerkkejä Stockmannin valikoimista. Stockmann Tallinna tulee vastaan kun suuntaa kulkunsa Viru-aukiolta Kaubamajan taakse ja sieltä Rävala puiestee:tä pitkin muutaman sata metriä eteenpäin kohti Tartu maanteetä. Stockmannin tavaratalo rajaa yhdessä Viru- ja Olympia-hotellien kanssa Tallinnan kartalta kolmion muotoisen alueen, jolle on noussut korkeita uudisrakennuksia kuten Ühispankin pääkonttori. Aluetta kutsutaankin Tallinnan uudeksi cityksi. Lisätietoja: Stockmann Tallinna
Kaubamaja on luultavasti Tallinnan suosituin tavaratalo ja se sijaitsee aivan Viru-keskuksen naapurissa. Tuotteet ovat hyvin esille ja tavaratalon valikoimista löytyy kaikkea, mitä tavaratalosta yleensä voi odottaa löytävänsä. Lisätietoja: Kaubamajan www-sivut
Tallinnan Citymarketit toimivat nykyään Rimi-nimen alla. Näistä turistien kannalta parhaiten tavoitettavissa ovat Tallinnan sataman D-terminaalia lähellä sijaitseva Rimi, joka on osa laajempaa Norde Centrum -ostoskeskusta.
Monet paikalliset tekevät ostoksensa toreilta. Toreilla onkin tarjolla tavaraa aina elintarvikkeista, käyttötavaroiden kautta mitä kummallisimpiin mekaniikan ihmeisiin ja varaosiin. Maksamiseen tarvitaan käteistä sillä kortit eivät yleisesti ottaen kelpaa. Taskuvarkaus on helppo tehdä torin ihmisvilinässä, joten niillä ollessaan kannattaa pitää tavaroista tavallista parempaa huolta.
Rautatieaseman vieressä, kävelyetäisyyden päässä Vanhastakaupungista sijaitsee Balti jaama Turg eli Aseman tori, joka myös Venäläisenä torina tunnetaan. Markkinapaikka on vilkas tavaraa on tarjolla aivan laidasta laitaan vaatteista, laukkujen, lihan, neuvostoesineistön kautta varaosiin ja maitoon, jota voi ostaa suoraan tonkasta. Lisätietoja: Balti jaama turg
Rootermannin keskusaukion pienehköllä torilla on tarjolla käsitöitä ja elintarvikkeita. Joulunaikaan aukiolla toimii joulutori. Lisätiedot: Rotermannin www-sivut
Tallinnan keskustorilla (Tallinna Keskturg) myytäviä tuotteita ovat mm. liha, kala, leipä, leikkeleet, juustot, vaatteet, lasitavara ja normaali toreilla myytävä tavara; kirpputoripöytiä ja krääsää on moneen lähtöön. Osa tuotteista on myynnissä ulkona katosten alla, osa viereisessä kauppahallissa. Tori sijaitsee Tartu maanteen varressa hieman etäämpänä turistialuieista, joten sinne kannattaa mennä raitiovaunulla. Lisätietoja: Tallinna Keskturg
Mustamäen tori oli useiden vuosien ajan yksi Viron suurimmista kauppapaikoista. Joidenkin arvioiden mukaan siellä vieraili yli pari miljoona ihmistä vuodessa. Näistä suuri osa oli suomalaisia. Jos olisit vieraillut Mustamäen torilla vielä joitain vuosia sitten, olisit kohdannut kolkohkon hallin basaaritunnelmalla. Tätä Mustamäen toria ei enää ole.
Ovat edelleen siellä, missä viimeksikin eli sataman ja keskustan välisellä alueella kävelyetäisyyden päässä terminaaleista.
Lisää aiheesta: www.mtv3.fi/Tallinna Ostosparatiisi
Päivitetty: 2011/07
Mihin on hävinnyt postitalon steak housen ruokaryyppy, joka ennen tuotiin pöytään ensimmäisenä. /5kert v,kävijä
Tallinassa on oltu useita kertoja. Elintarvikkeet ovat useimmiten jopa huomattavasti halvempi kuin Suomessa, esim. mausteet, yrtit, juustot, yms. ABC King myy sekä sikakalliita että halpoja kenkiä eli kannattaa olla varovainen! Selver (lähellä Pirita) on erinomainen tavaratalo. Keskustori todella myy laatu-vihanneksia halvalla lähinnä kesällä.
Justiinsa eilen tilasin silmälasit vanhassa kaupungissa sijaitsevasta Apteek1 liikkeestä (Aia kadulla, Rimin vieressä). Kehykset + ohennetut linssit naarmuuntumattomilla ja heijastamattomilla pinnoituksilla maksoivat kokonaiset 1200 kruunua eli suunnilleen 80 egeä. Kehyksillä ei ole siellä erikseen hintaa eli hintaan kuuluu aina koko paketti. /Rillipää
Ilmainen Prisma-bussi kulkee kylläkin Rocca Al Maren Prismaan :) /Nimetön
Kiitos, että kerroit reittimuutoksesta. Korjasimme tiedon sivulle. /Pieni matkaopas
Ostimme tossa eilispäivänä 12.6 Sada Marketista ns. Saaremmaan lihapuodista kaksi naudan ulkofilettä an. 2 kg ne pakattiin nopeasti vakumiin ja sitten kotona odottikin yllätys - molemmat fileet olivat aivän mätiä haju oli karsea! Kannataa varoa! /File
File : Olen ostanut joka kerta Tallinnassa käydessä tosin kyllä naudan sisäfilettä ja hyvin on säilynyt Suomeen asti. Tosin olemme aina omalla autolla ja kylmälaukut kalleineen mukana. Mutta onhan joillakin laivoilla kylmäsäilytykset. Ja olen tuonut niinkin että yö laivalla ja aamulla ostanut fileen ja se on ollut melkein päivän hytissä eikä ole mennyt miksikäään. Toivon sulle parempaa onnea ensikerralla. /Maru
Olen itse ensikertalaisena menossa Tallinnaan matkalle! Tarkoituksena shoppailla vaatteita, koruja, aurinkolasit ja käydä kauneushoitolassa ja kampaajalla! Siispä vinkki viitosia tahdottaisi!! Jos on tietoa hyvistä paikoista ja esim. aurinkolasien hinnoista alan liikkeissä ja aidoista kultakoruista, niin kertokaa ihmeessä!! :) /Jenna
Olemme vaimon kanssa lähdössä lokakuun alussa 3 päivän viikonloppulomalle Riikaan. Meille Rooman kaupunkikohteen faneille tämä Riika on uusi tuttavuus. Kiva lukea näitä kommentteja. meitä erityisesti kiinnostaa hyvät ravintolat ja paikalliset latvialaiset herkkuruoat. Lido ketjusta jo on tullut tietoa - olisiko muita suositeltavia ravintoloita tai ruokavinkkejä. Mielellämme otamme vastaan vinkkejä - Kiitos jo etukäteen. /Kimmo
Riistaa /ulukid villisikaa puodin yhteystiedot, hinnasto, (pdf) Ratikat 1 ja 2 Ülemiste päättärille. Kadun yli Jäätis tehtaan juuren. Pieni mökki portilla LIHAPOOD Myös makkaroita, naudan paistia jne. Tilauksen 4 pv aikaisemmin ihka suomella Vironkielinen ruokasivusto ohjeineen /Tallinnatytsä
Suht edullisia lastenvaatteita saa Lennen Tehtaanmyymälästä, jonne pääsee trollibussilla 1 A muistaakseni.... hinnat on edullisemmat kuin suomessa ja värit huomattavasti raikkaammat. os. Mustamäe tee 24 /Satu
Nykyään on euroja eli kalliimpaa kuin aikaisemmin..... /- Tuttelituu -