Gdańskissa on paljon hyviä ravintoloita samoilla seuduilla, joilla katsellaan nähtävyyksiä ja tehdään ostoksia. Ruokapaikkojen tarjonta on monipuolista, niin että kaupungista saa puolalaisten ja kaikkialta muualtakin saatavien italialaisten ja kansainvälisten ruokien lisäksi esimerkiksi
Gdańskissa riittää nähtävää ja tekemistä, mutta siellä ja lähiseuduilla voi myös harrastaa kaikenlaista ja ottaa osaa erilaisiin ajanvietteisiin. Kesäiset laivaristeilyt ovat suosittuja, pyöräily on sekin suosittua kesäisin, ja ympäri vuoden Gdańskin seudulla voi lähteä avomerell
Gdańsk on kesäaikaan erinomainen lomakohde lapsiperheille, ja tietyin varauksin sinne voi perheen kanssa suunnata myös muina vuodenaikoina. Kaupunki on keskustan osalta mukava, siisti ja edullinen paikka tehdä kaikenlaista.
Tällä sivulla esitellään Gdańskin kohokohtia kartalla. Parhaat nähtävyydet ja muut mainiot maamerkit ovat peräisin oppaastamme, Wikipediasta ja teiltä. Jos tiedät kiinnostavia paikkoja Gdańskissa, lisää ne kartalle toistenkin iloksi.
Gdańskissa on tarjolla klassista musiikkia, konsertteja ja erilaisia musiikkipitoisia tapahtumia, kuten balettia, mutta se ei ole mikään suuri kulttuurikaupunki. Siellä on entistä enemmän urheilutapahtumia, ja Gdańskin ympäristössä on ympäri vuoden muitakin tapahtumia. Gdań
Itämeren rannalla sijaitseva Gdańsk on ennen kaikkea merellinen kaupunki, jossa kaikki ilmastosta ruokiin on tavalla tai toisella yhteydessä mereen. Sen keskusta on melko vehreä, mutta siellä ei ole suuria puistoja. Unohtumattomimmat Gdańskin luonnolliset maisemat löytyvät O
Koska Gdańskin keskustan nähtävyydet on mahdollista käydä melko nopeastikin läpi, paikalla ollessa kannattaa ehdottomasti käydä muuallakin vierailemassa. Gdańskin lähiympäristössä on neljä kohdetta, jotka tarjoavat mahdollisuuden käydä merellisissä paikoissa, tutustua Euroopan su
Gdańsk sekä yhdessä sen kanssa Kolmoiskaupungin muodostavat Sopot ja Gdynia tarjoavat melkoisesti tekemistä perheille, joilla on mukanaan lähes minkä ikäistä jälkipolvea tahansa. Kesäkausi on paras aika vierailla ydinkeskustan ulkopuolella, joskin eläintarha on hyvä vierailupaikka ympär
Gdańskin kansainväliseltä lentoasemalta pääsee ydinkeskustaan linja-autolla, junalla, minibussilla tai taksilla. Myös Gdańskin lähellä olevasta satamasta pääsee sekä julkisilla että yksityiskyydeillä muualle kaupunkiin. Jos Gdańskiin saapuu muualta Puolasta tai lähimaista