Kreetan ilmastolle ominaisia ovat kuumat, kuivat kesät ja leudot, sateiset talvet. Kreetan keskiosaa hallitsevat vuoret vaikuttavat paljon saaren rannikoiden ilmastoon, ja pohjois- ja eteläosien ilmastoissa on eroja. Kesä on Kreetalla matkailun huippusesongin aikaa.
Ruokailu on Kreetalla mukavaa niin kaupungeissa ja lomapaikoillakin, ja siellä voi maistella paikallisia herkkuja tai sitten muulta tulevia ruokia. Eniten tarjolla on paikallisia ruokia, joista merenelävät ja kalaruoat ovat usein suosituimpia lomalaisten keskuudessa.
Kreetalla kukoisti aikoinaan minolainen kulttuuri, joka on jättänyt saarelle monia mielenkiintoisia kohteita, esimerkiksi lukuisia palatseja. Lisäksi Kreetan luonto tarjoaa monta mielenkiintoista nähtävyyttä, ja lisäksi moniin paikkoihin liittyy myös tarina kreikkalaisesta mytologiasta.
Kreeta on tunnettu käsityöperinteistään, ja vielä nykyäänkin saarelta voi hankkia monia hienoja ja hyviä tuliaisia kotiin viemisiksi. Käsitöiden lisäksi saaren oliiviöljyä pidetään yhtenä maailman parhaista, ja kaikenlaiset oliiviöljytuotteet saippuoista rasvoihin ovat erinomaisia ostoksia tää
Kreetan saari on suuri ja sen eri osat tarjoavat paljon mielenkiintoista nähtävää. Jos kuitenkin viettää Kreetalla pidemmän ajanjakson tai muuten haluaa vaihtelua, niin saaren lähellä sijaitsee myös muutamia hyviä päiväretkikohteita.
Kreeta on erinomainen kohde perheille, joilla on niin pieniä kuin teini-ikäisiäkin lapsia, mutta se on kuuma ja vilkas matkakohde keskikesällä. Perheiden on hyvä matkustaa Kreetalle muulloin kuin talvikaudella.
Suomesta Kreetalle lentävä saapuu sinne yleensä Hanian lentoasemalle, mutta myös Iraklionin lentoasemalle saapuu Suomesta lentoja. Hanian lentoasemalta on puolen tunnin matka joko bussilla tai taksilla Hanian ytimeen ja sieltä voi helposti siirtyä muualle Kreetalle. Iraklionin lento
Matkusti Kreetalla minne tahansa, on siellä aina rentoa yöelämää tiedossa ainakin jonkin verran, keskikesällä muille riesaksikin asti. Kreetalla on myös melkoisesti tapahtumia ympäri vuoden, ja niistä on hyvä olla tietoinen, jos haluaa nähdä jotakin uutta ja erikoista.
Kreetalle pääsee Suomesta hyvin suoraan lentäen Helsingistä ja välilaskulla myös Turusta ja Tampereelta. Jos haluaa seikkailla, voi Kreetalle lentää muualta Kreikasta, ja ympäri vuoden mutta parhaiten kesäkauden aikana Kreetalle voi siirtyä lautalla. Kreetalle voi Suomesta matkustaa omato