Lontoon puistot ovat eräitä Euroopan parhaita, ja ympäri vuoden ne tarjoavat tilaisuuden päästä nauttimaan vehreästä nurmesta ja rauhallisesta tunnelmasta.
Suomesta Lontooseen matkustava laskeutuu kaikkein todennäköisimmin Gatwickin, Standstedin tai Heathrow’n lentoasemalle. Niiltä voi nopeimmin siirtyä Lontoon ytimeen tai muualle kaupunkiin junaraiteita pitkin, mutta myös edullisemmat metrojunat ja linja-autot kuljettavat matkustajia Lontoon kes
Lontoo on kaikin puolin valtava kaupunki, jossa riittää tekemistä vaikka viikkojen ajaksi, mutta sieltä on myös helppo lähteä päiväretkelle eri puolille eteläistä Englantia.
Lontoo on ympäri vuoden säiltään leuto kaupunki, jossa eri vuodenaikojen säät muistuttavat ajoittain melkoisesti toisiaan. Kannattaa kuitenkin huomata, että Lontoon säät ovat pahimmillaan yhtä oikuttelevia kuin Suomenkin.
Lontoossa riittää näkemistä ja tekemistä, mutta siellä ja lähiseuduilla voi myös harrastaa erikoisia asioita ja oppia uutta. Tällä sivulla esitellään muutama ajanvietemahdollisuus.
Lontoo on kohtalaisen hyvä lomakohde lasten kanssa matkustaville perheille. Tällä sivulla esittelemme muutaman vierailukohteen lapsiperheille.
Kaikkein yleisimmät tavat liikkua paikasta toiseen Lontoossa ovat kävely ja metro. Julkisia tulee normaalilla matkalla Lontoossa käytettyä sen verran, että kannattavaa on hankkia jonkinlainen pidempään voimassa kuten vuorokauden voimassa oleva matkalippu. Lippujen hankkiminen onnistuu hel
Mistäpäin Lontoota löytyy kätevimmin hyviä ravintoloita, millainen hintataso ruokapaikoissa on ja minkälaisia ruokia on tarjolla. Lisäksi tietoa ruokailuajoista ja kahviloista.
Tällä sivulla esitellään Lontoon olennaisimpia rakennuksia ja maamerkkeja, kuten Piccadilly Circus, Parliament Square, St Paul's Cathedral ja London Eye.