

- Huoneistohotellit
- Hostellit
- Yöpyjien eniten tykkäämät
- Alle 50 euroa per yö
- 50 – 100 euroa per yö
- 100 – 150 euroa per yö
Pietariin voi matkustaa monella eri tavalla, mutta suosituinta sinne on mennä junalla joko omatoimimatkalle tai järjestetylle matkalle. Jotkut omatoimimatkailijat siirtyvät Suomesta Pietariin linja-autolla, ja linja-autolla Pietariin voi siirtyä myös Viipurista, Virosta, Latviasta ja Liettuasta. Etenkin liikematkustajat saattavat lentää Helsingistä Pietariin, ja se on aina yksi mahdollisuus matkaan lähdettäessä.
Ensimmäinen asia, joka tulee Pietariin aikoessa päättää, on se, haluaako vaivattomalle pakettimatkalle vai kenties seikkailuhenkisemmälle omatoimimatkalle. Pakettimatkalle lähtevä pääsee huomattavasti helpommalla, mutta räätälöidyt matkat yleensä rajoittavat matkaamista ainakin jonkin verran ja ne tulevat lähes aina omatoimimatkaa kalliimmaksi. Suurin etu pakettimatkan hankkimisesta on se, että viisumia ei tarvitse itse alkaa järjestellä, sillä viisumin omatoiminen hakeminen on suurin matkavalmistelujen hankaluus.
Pietariin ja Viipuriin kuten myös muualle ns. Leningradin alueelle on 1.10.2019 lähtien voinut matkustaa ilmaisella, sähköisellä viisumilla. Se on tällä hetkellä hyvä niille, jotka viipyvät Venäjällä korkeintaan 8 vuorokautta ja jotka matkustavat vain Viipuriin, Pietariin tai muualle Leningradin alueelle. Aluksi viisumi on hyvä ainoastaan auto- tai bussimatkalla oleville, ja se käy myös niille, jotka lentävät Pietariin. Viisumilla voi ylittää myös Viron rajapaikan Narvan ja Ivangorodin välillä. Allegro-junaan viisumi alkanee käydä keväällä 2020, ja vuodesta 2021 lähtien sähköisen viisumin tulisi käydä koko Venäjällä ja kaikille, jotka sinne matkustavat. Muutos ei koske vain suomalaisia, vaan myös 52 muun maan kansalaiset voivat hakea samaa viisumia.
Viisumia pitää anoa etukäteen englanniksi tai venäjäksi, ja sitä varten täytyy olla valmiina samoja asioita kuin normaaliakin viisumia anottaessa, eli tuore passikuva, voimassa oleva matkavakutuus ja passi, joka on vielä ainakin puoli vuotta voimassa. Lisäksi majapaikkaa kysytään hakemuksessa, joten sellainen kannattaa katsoa ennen kuin alkaa hakea viisumia.
Viisumin voi hakea enintään 20 vuorokautta ennen matkan alkamista, ja viisumin saamisen pitäisi kestää korkeintaan 4 vuorokautta, mukaan lukien viikonloput ja pyhäpäivät. Viisumi on voimassa siitä lähtien kun se on myönnetty seuraavat 30 vuorokautta, joista 8 voi viettää Leningradin alueella ilman muuta viisumia. Mitään ei tarvitse lähetää minnekään, vaan kaikki tapahtuu sähköisesti.
Lisää tietoa sähköisestä viisumista ja myös siitä milloin se alkaa käydä Allegro-junassa saa Suomi-Venäjä-seuran sivuilta.
Viisumia voi anoa venäjän kielellä tai englanniksi virallisilta sivuilta.
Kaikki muut paitsi Venäjän ja joidenkin muiden IVY-maiden kansalaiset tarvitsevat Venäjälle matkustaakseen viisumin. Ainoan poikkeuksen muodostavat alle 72 tunnin risteilyt, joihin yleensä sisältyy viisumi. Viisumin voi hankkia täysin omatoimisesti, jolloin nykyisin tarvitsee vain joko henkilökohtaisesti tai postitse lähettää passi ja muut asiakirjat matkatoimistolle tai muulle viisuminhankkijalle.
Aiemmin viisumin ehtona oli kutsu Venäjälle. Nykyään ei kutsusta tarvitse enää huolehtia, joskin sellaisen kanssa viisumia hakeva saa muutaman euron alennuksen. Koska itse kutsu kuitenkin saattaa maksaa 20–30 euroa, on kannattavaa ottaa yhteyttä matkatoimistoon tai muuhun toimijaan, joka hankkii viisumin ilman kutsua. Viisumin saa noin viikossa (yleensä hakuprosessiin kuitenkin kuluu 7–10 arkipäivää), mutta tätä nopeampiakin palveluja on. Helpoin on anoa kertaviisumia (“Turistiviisumi”), joka on voimassa 2–30 vuorokautta. On kuitenkin muitakin vaihtoehtoja, ja viime vuosina monta kertaa Venäjällä käyneet voivat hankkia myös pidempikestoisen viisumin.
Todiste matkavakuutuksesta (tai ainakin vakuutusyhtiön puhelinnumero), passi, jonka tulee olla voimassa vähintään 6 kuukautta matkan päätyttyä, ja yksi passikuva, joka on otettu viimeisen puolen vuoden sisällä, on oltava valmiina, kun alkaa anoa viisumia Venäjälle.
Viisumia voi anoa postitse niin, että lähettää kirjattuna kirjeenä passin, viisumianomuksen, todisteen matkavakuutuksesta ja valokuvan. Viisumia voi myös käydä anomassa henkilökohtaisesti, ja se voidaan sitten joko lähettää kirjattuna kirjeenä kotiin tai sen voi noutaa toimistosta. Kannattaa huomata, että jos haluaa tilata junalipun sillä aikaa kun odottelee viisumia Venäjälle, on hyvä kirjoittaa passin numero ylös, sillä passi jää anomisajaksi matkatoimistolle tai muulle viisuminhakijalle. Passinumeroa tarvitaan etenkin, jos ostaa junalippunsa Pietariin VR:n verkkosivujen kautta, ja sitä voi myös tarvita muita asioita järjestellessä.
Hyviä paikkoja hakea viisumia on lukuisia, ja yleensä kuukauden kertaviisumi maksaa noin 85 euroa. Huomionarvoisia seikkoja ovat ne, että osa järjestäjistä ottaa valokuvan 5–10 eurolla ja osa laskuttaa viisumianomuksen täyttämisestä, jonka yleensä tekee hakija itse, viisi euroa tai enemmänkin. Näin ollen viisumin kustannukset voivat tulla odotettua kalliimmiksi.
Jos passikuvaa ei ole valmiina, kaikkein paras tapa on antaa viisuminhankkijan ottaa kuva tai sitten mennä paikkaan kuten Giganttiin, josta saa kuvat melko edullisesti. Normaaliin valokuvausliikkeeseen meneminen passikuvan takia on taloudellisesti huono ratkaisu, sillä passikuvista voidaan ottaa 25–35 euroa.
Huomionarvoinen seikka on se, että jos matka Venäjälle kestää vähintään 7 vuorokautta, pitää viisumi rekisteröidä. Tämä tapahtuu yleensä ilman lisäkuluja hotellissa tai muussa majapaikassa, ja rekisteröinnin aikana luovutetaan passi viisumeineen hotellin henkilökunnalle. Jos majoittuu asuntoon, hoidetaan rekisteröityminen jonkin hostelin tai hotellin kautta, missä tapauksessa kaikki käy yhtä helposti mutta seurauksena voi olla lisämaksu.
Jos viisumia anoo postitse, tulee sille huomattavasti enemmän hintaa. Jos vain mitenkään on mahdollista, kannattaa viisumi toimittaa itse perille ja noutaa se itse.
Jos mukaan lähtee alle 14-vuotiaita lapsia, haetaan heidän viisuminsa yhdessä vanhempien kanssa, ja 14–18-vuotias tarvitsee kopion äidin tai isän viisumista saadakseen oman viisumin.
Yksi hyvä toimija, jonka kautta saa viisumin, on Suomi-Venäjä-seuran ylläpitämä SoloVisa-palvelu. Sen välityksellä voi helposti hakea viisumia, ja sillä on toimistot Helsingissä, Tampereella, Turussa, Kuopiossa ja Oulussa. Seuran matkatoimisto lopetti matkojen järjestämisen vuoden 2018 lopussa, mutta viisumeita he edelleen järjestävät.
Lähialuematkat on perinteinen paikka Venäjän-viisumille, ja sillä on toimisto Helsingissä osoitteessa Vuorimiehenkatu 3. Verkkosivuilla on kätevä lomake, jolla viisuminhaun saa alkuun.
Venäjän viisumikeskus (Urho Kekkosen katu 2C, avoinna ma–pe klo 9–17) on erinomainen paikka anoa viisumia, ja viisumia on hyvä käydä henkilökohtaisesti anomassa Helsingin linja-autoaseman lähellä.
Myös Aikamatkat, Pohjolan Matka, jolla on toimipiste Lappeenrannassa, ja Itämatkat ovat kaikki hyviä paikkoja hoitaa itselleen viisumi omatoimisesti.
Järjestetyn matkan voi hankkia monista kotimaisista matkatoimistoista, ja nykyisin Pietariin voi mennä risteillen, junalla tai lentäen.
Lähialuematkat järjestää monenmoisia matkoja Pietariin, ja myös Aikamatkat ja Kymenmatkat.
Myös jääkiekkomatkat ovat nykyään mahdollisia, ja niiden yhteydessä lähdetään katsomaan huipputason KHL-ottelua, joissa pelaavat joko Jokerit tai sitten muihin otteluihin, joita on Pietarissa ja muissakin kaupungeissa. Lähialuematkat järjestää jääkiekkomatkoja. Myös Kymenmatkat ja Saimaa Travel järjestävät jääkiekkomatkoja Pietariin.
Pietariin voi lähteä myös risteilylle, jolloin ei viisumiruljanssia ole. Matkoja voi varata suoraan St. Peterlineltä tai matkatoimistoilta. Matkatoimistoja, jotka järjestävät risteilymatkoja, ovat esimerkiksi Ikaalisten Matkatoimisto, Lähialuematkat ja Saimaa Travel. Risteilyn hinta on yleensä kohtuullinen, alle 150 euroa per henkilö, mutta kaikki oheistuotteet, joita tarjotaan ja joita on laiva-aterioista museolippuun ja kiertoajeluihin, ovat täysin ylihintaisia.
Jos mielii Saimaan kanavaa pitkin laivalla Viipurin kautta Pietariin, onnistuu se kesäkaudella Saimaa Travelin järjestämillä matkoilla. Tosin laivalla mennään vain Viipuriin, ja sieltä siirrytään bussilla Pietariin.
Suosituinta ja ehdottomasti mukavinta on matkustaa Pietariin junalla, ja matkalla voi myös jäädä pois Viipurissa. Kyytiin voi nousta Helsingissä ja matkan varrella esimerkiksi Tikkurilassa, Lahdessa tai Kouvolassa. Linja-autokyydit ovat kohtuuhintaisia ja suosittuja etenkin opiskelijoiden keskuudessa, mutta rajamuodollisuudet ovat rasittavampia kuin junassa, jossa ne ovat minimaalisia, ja matkaan menee huomattavasti kauemmin. Linja-autolla on kaikkein lyhyin matka Lappeenrannasta. Lentokoneella varsinainen matka taittuu nopeasti, mutta matka lentoasemalle, toimet siellä ja koneeseen nouseminen vievät niin paljon aikaa, että on helpompi siirtyä sinne 3 ½ tuntia kestävällä junakyydillä.
Nopein ja kätevin matkustusmuoto on juna. Helsingistä pääsee Pietariin neljästi päivässä nopealla Allegro-junalla. Matka Helsingistä Pietariin kestää 3 ½ tuntia, ja lippu maksaa alkaen 39 euroa suuntaansa niille, jotka älysivät ostaa sen hyvissä ajoin etukäteen. Lippua verkkosivuilta ostettaessa on oltava tiedossa matkustajan passin numero. Edullisimmat liput saa, jos tilaa matkansa etukäteen ja jos on valmis lähtemään Pietariin päivän ensimmäisellä junalla, joka lähtee Helsingistä kesällä klo 7.20 ja talvella klo 6.20. Allegro pysähtyy Helsingin ja Vainikkalan välillä myös Pasilassa, Tikkurilassa, Lahdessa ja Kouvolassa.
Allegrossa on mukava matkustaa, passit tarkastetaan niin että juna liikkuu samalla ja junassa on ravintolavaunu ja rahanvaihtomahdollisuus. Ravintolavaunu on kuitenkin suomalaiseen tyyliin täysin ylihintainen, ja rahanvaihto on huonoine vaihtokursseineen suoranaista ryöväystä ja siitä kannattaa pysyä kaukana.
Pietariin on perinteisesti kulkenut erilaisia linja-autoja, mutta nykyään paras linja-autokyyti on 15–20 euroa maksava Lux Express. Linja-autot lähtevät Helsingin linja-autoasemalta ja kulkevat yleensä Baltian-aseman [kartalla] kautta, ja sitten jatkavat Pietarin päälinja-autoasemalle (Avtobusny Vokzal tai Avtovokzal) [kartalla]. Linja-autoasemalta on mahdollista kulkea metrolinjalla numero 5 (Obvodny Kanal -metroasema) kohti Sennajaa ja muuta keskustaa. Myös Baltian-asemalta, joka on vähän kauempana keskustasta, on helppo kulkea muualle kaupunkiin, ja pois voi hyvin jäädä kummalla asemalla tahansa.
Lux-Expressin linja-autot ovat äärimmäisen mukavia, ja niitä lähtee Helsingistä muutaman kerran päivässä: kerran aamulla, kerran iltapäivällä ja kerran tai kaksi ennen puoltayötä. Matka kestää 8 tuntia (talvisin aikaeroa tunti), ja linja-auto saapuu rajalle reilut 3 tuntia Helsingistä lähdön jälkeen. Linja-autoon voi nousta Helsingin linja-autoasemalta, Helsinki-Vantaan lentoasemalta, Kotkasta tai Vaalimaalta.
Nykyään Pietariin kulkee myös Ecolines. Ecolines on erinomainen bussiyhtiö, jolla on mukava bussit, mutta matka Pietarin kestää yli 7 tuntia. Matkalle tulee hintaa alkaen 15 euroa suuntaansa, ja matkaan lähdetään Helsingin Kampista. Vuoroja on kolme vuorokaudessa, ja yleensä yksi niistä käy ensin Viipurissa.
Helsingistä ja muualta Suomesta pääsee myös muilla linja-autokyydeillä Pietariin. Lux Expressiin nähden etua voi olla siinä, että bussiin voi nousta muualta kuin Helsingistä tai Kotkasta, mutta hinta ei ole yhtään alempi kuin Lux Expressillä eivätkä bussit mukavampia.
Sovavto kulkee bussilla Helsingistä Porvoon, Loviisan, Karhulan, Haminan ja Viipurin kautta Pietariin. Yleensä linjalla on yksi vuoro päivässä, joka lähtee klo 12 ja joka maksaa 18 euroa, mutta lippu on sitä edullisempi mitä aikaisemmin sen varaa. Mukaan voi ottaa pyörän tai sukset, ja lapset saavat alennuksia. Pietarissa bussi kulkee linja-autoasemalle, jonka vierestä pääsee metrolinjalla 5 muualle kaupunkiin. Sama yhtiö kulkee bussilla myös Imatran kylpylästä Lappeenrantaan, Viipuriin ja Pietariin. Jos matkasta jää pois Viipurissa, voi sieltä siirtyä bussilla tai paikallisjunalla reilussa parissa tunnissa Pietariin.
Mahdollista on myös mennä Helsingistä Pietariin minibussilla, mikä voi olla hyvä ratkaisu pienelle ryhmälle.
Yksi mahdollisuus on myös sellainen, että menee ensin Viipuriin ja siirtyy sieltä bussilla Pietariin. Viipurin bussiasema on rautatieaseman vieressä, ja busseja kohti Pietarin laitaosia lähtee päiväsaikaan kerran tunnissa. Lipun voi ostaa etukäteen tai sen voi ostaa kuskilta parilla kolmella eurolla, yhtiöstä riippuen. Pietarissa bussi saapuu yleensä joko Devyatkino- tai Parnas-asemien viereen, ja niiltä on metroyhteys muualle kaupunkiin.
Lisää linja-autoyhteyksiä voi katsella Go Eurosta.
Pietariin omatoimisesti aikovien on teoriassa nopein päästä paikalle lentäen. Käytännössä kuitenkin matka Helsinki-Vantaan lentokentälle, lähtöselvitys, odottelu kentällä, lento, passijonot Pietarin kentällä, matka ensin Moskovskaja -metroasemalle bussilla ja sieltä keskustaan metrolla vievät kauemman kuin nopea rautatieyhteys.
Edullisinta on lentää välilaskullisella lennolla Riian kautta Pietariin Air Balticilla, jolla matkaan voi lähteä paitsi Helsingistä myös Tampereelta tai Turusta. Hinta suuntaansa voi olla alle 100 euroa, ja matkaan kuluu 3–4 tuntia.
Nopein kyyti on perinteisesti Finnairilla, joka arkisin lentää kolme kertaa päivässä Helsingistä Pietariin. Lentoaika on tunti, ja matkaan voi lähteä aamupäivällä, alkuillasta tai ennen puoltayötä. Lipun saa edullisimmillaan 140 eurolla.
Jos haluaa etsiä lisää lentoyhteyksiä, voi katsoa niitä ja myös muita kyytejä Go Eurosta tai Skyscannerista.
Teksti: Peter Forsberg
Kuvat: Peter Forsberg, Pjotr Mahhonin /Wikimedia
2018/10
Alue- ja hotellivinkeissä kerromme parhaista alueista hotellille tai muulle majapaikalle sijainnin ja palveluiden kannalta. Lisäksi esittelemme eri alueiden pidetyimpiä yöpymispaikkoja.
Lue ensimmäisten joukossa uusista oppaista, artikkeleista ja muista Pienen matkaoppaan kuulumisista.
VR:llä on erikoistarjous lipuista, mikäli ostat lippuja etukäteen, lippu maksaa 29 euroa 24.03.2016 vr.fi. Halvin kertaviisumi Helsingissä RussianEkspert matkat, hinta 74€/hlö /Liisa
Päivä Pietarissa -risteily kannattaa unohtaa. Itse olin tullissa 9-14.30 ajan ja laivassa piti olla klo 17 mennessä. Vajaa kaksi tuntia Pietarissa kerkesin olla. /PV