Ravintolat, ruoka ja ruokailukulttuuri

Ruokailu on yksi päähuvituksista Sevillassa, jossa vieraileva pääsee nauttimaan andalusialaisen keittiön herkuista aamusta iltaan. Espanjalaiset ja andalusialaiset ruoat ovat täällä pääosassa, mutta Sevillassa on myös tarjolla entistä enemmän muualta tulevia ruokia.

Ravintoloita on kaupungin keskustassa joka paikassa, niin ettei niitä tarvitse erikseen etsiä. Hintataso on pääosin kohtuullinen, mutta turistien suosimilla alueilla ruokailu on normaalia kalliimpaa. Kaupungissa on valtava määrä kahviloita, baareja, ravintoloita ja muita ruokia tarjoavia paikkoja, ja paikallisten suurimpia huvituksia on käydä syömässä tai juomassa keskustassa jotakin, lähes mihin vuorokaudenaikaan tahansa.

Kalaruoat, liharuoat ja makeat palat muodostavat sevillalaisen ruokakulttuurin kulmakivet, ja sinne suuntaavan on hyvä ainakin jonkin verran uppoutua andalusialaisen ja espanjalaisen keittiön syövereihin.

Sevillan parhaat ravintolaseudut

Sevillan ravintolaelämän nyrkkisääntö on se, että ydinkeskustan suurten nähtävyyksien liepeillä ravintolat ovat kalliita, keskinkertaisia ja yksinomaan turistien suosiossa. Jos ravintolasta tai sen terassilta näkyy jokin kuuluisa nähtävyys, on hinta-laatusuhde mitä todennäköisimmin heikko, tai sitten ateriat ovat hintavia.

Siirtymällä jonkin verran turistien kansoittamien katujen ja aukioiden alueelta pois voi kuitenkin löytää kohtuuhintaisia ravintoloita, jotka ovat myös paikallisten suosiossa. Ateriointi onnistuu hyvin kaikilla keskustan alueilla: liikekeskusta eli El Centro, sen kummallakin puolella olevat La Macarena ja Santa Cruz, joenrannalla sijaitseva El Arenal ja joen toisella puolella sijaitseva Triana ovat kaikki käypiä aterialle.

El Centro ja Santa Cruz

Sevillan ydinkeskustan nähtävyysrypäs Alcázarin, La Giraldan [kartalla] ja tuomiokirkon tienoilla on paikka, jossa on paljon ravintoloita mutta jossa ympäri vuoden valtaosan asiakaskunnasta muodostavat turistit. Näin sekä tämä tuomiokirkon ympärillä oleva alue että sen vieressä oleva Barrio de Santa Cruz -kaupunginosa ovat kumpikin alueita, joilla ateriat ovat kalliita ja hinta-laatusuhde ei välttämättä ole yhtä hyvä kuin enemmän paikallisten suosimilla alueilla. Täälläkin on kuitenkin edullisempia vaihtoehtoja, etenkin Santa Cruzin sivukaduilla ja vähän kauempana tuomiokirkosta, ja alueen lounas-, tapas- ja illallistarjouksia kannattaa tarkastella alueella kierrellessä.

Aivan ytimestä on vaikea suositella hyviä ravintoloita, mutta aivan La Giraldan naapurissa, Santa Cruzin kaduilla on hyviä ravintoloita kuten myös alueita, joilta voi itsekin löytää kaikenlaista. Hyvä tapaspaikka on Levies (Calle San José 15) [kartalla], jossa kylläkin on turisteja mutta joka on varma valinta perusravintolaksi. Hyvä katu Santa Cruzissa löytää ravintola, kuten myös oluttupa tai baari, on samaa San Joséa jatkava Calle Santa María la Blanca [kartalla], jonka varrella on hyvää tunnelmaa ja kaikille jotakin. Tosin täälläkin pyörii turisteja melkoisesti, mutta hinta-laatusuhde on monessa paikassa kohdallaan.

Plaza Nueva -aukion tienoo on varteenotettava paikka mille tahansa aterialle. Lounaat ovat täällä edullisia, ja varsin suosittu paikka tapaksille ja drinkille lounasaikaan paikallisten keskuudessa on Plaza del Salvador [kartalla]. Toinen suosittu ja näyttävä aukio täälläpäin on Plaza de San Francisco [kartalla], jonka lukuisat terassit ovat niin päivällä kuin illallakin vilkkaita. Kolmas varma valinta El Centrossa on kävelykatujen alue Plaza Nuevalta kohti El Corte Inglés -tavarataloa, ja tämä on hyvä paikka paitsi drinkille ja aterialle myös kahville tai makealle palalle. Tetuan-kävelykadun ja sen poikkikatujen ravintolatarjonta on varsin eläväistä, ja vaikka täällä turistit ovatkin varsin näkyvässä osassa ravintoloiden terasseilla, on täältä mahdollisuus löytää kohtuuhintaisiakin ruokapaikkoja. Kolmas ravintoloiltaan merkittävä aukio samalla seudulla on Plaza de la Alfalfa [kartalla], joka sijaitsee Centron ja Santa Cruzin välimaastossa.

Alue El Corte Inglés -tavaratalon ja Plaza San Pedro -aukion [kartalla] välillä on ravintoloiden, baarien ja kahviloiden luvattua maata. Myös tällä tienoolla turistit viihtyvät hyvin, mutta enemmistössä ovat aina paikalliset. Erityisen hyvä määrä kaikenlaisia ruokapaikkoja on Plaza de la Encarnación -aukiolla [kartalla], jolla Metropol Parasol -puurakennelman katveessa on varsin mielenkiintoinen ja monipuolinen valikoima tapasbaareja, ravintoloita ja kahviloita. Niiden joukossa on intialainen ravintola, kebabpaikka ja valtava määrä niin espanjalaisia kuin italialaisiakin ruokia kohtuuhinnalla myyviä ravintoloita. Lisää ravintoloita on San Pedro -kirkon takana, missä on kaikenlaisia ruokapaikkoja moneen makuun. Tältä alueelta löytyy esimerkiksi vuonna 1670 perustettu Sevillan vanhin ravintola, El Rinconcillo (Calle Gerona 40) [kartalla], jonka tunnelma on lyömätön ja jonka tapaksia pidetään eräinä kaupungin parhaista.

El Arenal

Turistien eniten suosimien alueiden vieressä on paljon kaikenlaisia kortteleita, joissa viihtyvät enemmänkin paikalliset kuin turistit aterialla tai drinkillä. Hyvä tienoo löytää ravintola on alue tuomiokirkosta kohti El Arenal -kaupunginosaa, jonka keskus on Maestranza-härkätaisteluareena [kartalla]. Areenan yhteydessä on turistien suosima El Patio -ravintola, jossa voi syödessä seurata flamencoa, ja sen vieressä on kauppahalli, joka on hyvä, kohtuuhintainen paikka ruokailla ma–la varhaiseen iltapäivään asti.

Lisää ravintoloita on tästä kohti Plaza de Armas -ostoskeskusta [kartalla], joka on toisen Sevillan keskustan bussiaseman hallitsema tienoo. Hyviä katuja ravintolalle näillä tienoin ovat Marques de Paradas, Canalejas ja sitä kohti El Centroa jatkava San Eloy. [kartalla] Plaza de Armas -aukion tienoo on tunnettu edullisista ravintoloista, jotka ovat hyviä pienellä matkakassalla matkaaville, mutta sen ja härkätaisteluareenan välillä on paljon tasokkaitakin ravintoloita. Hyvä esimerkki edullisesta, tasokkaasta ja konstailemattomasta ravintolasta täälläpäin on La Paella (Calle San Eloy 2), joka on hyvä nopea ruokailupaikka niille, jotka eivät halua uhrata aterialle paljon rahaa eivätkä aikaa. Paljon kaikenlaisia ruokapaikkoja on myös Plaza Armas -ostoskeskuksen yhteydessä, etenkin sen kauppahallin puolella, ja tämä on perheiden suosimaa aluetta.

Plaza Armakselle on jonkin verran matkaa, eikä sinne välttämättä erikseen kannata ainakaan Santa Cruzista kävellen lähteä, mutta härkätaisteluareena, sen vieressä oleva kauppahalli ja San Eloy -katu ovat hyvin lähellä joitain Sevillan ydinkeskustan pääpaikkoja.

La Macarena

La Macarena sijaitsee aivan El Arenalin ja El Centron vieressä, ja sinne on hyvin lyhyt matka etenkin Plaza de la Encarnaciónilta. Se on nuorekas alue, joka on myös seksuaalisten vähemmistöjen suosiossa, mutta se on viime vuosikymmeninä keskiluokkaistunut ja rauhoittunut melkoisesti.

Paljon kaikenlaisia löytyy Alameda de Hércules -aukiolta [kartalla] ja sen vieressä olevilta kaduilta ja aukioilta. Tämä aukiomainen bulevardi oli ennen arveluttavaa seutua, mutta nykyisin aukion laitamilla on kaikenlaisia baareja, kahviloita ja ravintoloita, jotka ovat avoinna aamusta iltaan ja joilla kaikilla on mukavat terassit. Lisää ravintoloita ja muita ruokapaikkoja on matkalla kohti Murallas-muureja, etenkin Feria-kadun [kartalla] varrella ja lähettyvillä.

Triana

Joen toisella puolella Trianassa on hyviä ravintoloita sielläkin, ja sen hintataso on ydinkeskustaa jonkin verran edullisempi. Täällä heti Puente de Isabel II (Puente de Triana) -sillan toisella puolella on muutama erinomainen terassi, kuten myös lounaspaikaksi käyvä kauppahalli. Sillalta alkavan San Jacinto -kävelykadun varrella on pikaruokapaikkoja, baareja ja ravintoloita, ja myös sen sivukadut ovat ravintoloiltaan hyviä. Kenties mieleenpainuvin paikka nauttia etenkin illallisia on joenrannalla oleva Calle Betis [kartalla]. Sen varrella olevilla terasseilla on mukava syödä ja juoda illan pimetessä, ja vilkkaimmillaan terassit joenrannalla ovat noin klo 23, jolloin paikalliset ovat vallanneet ne. Täällä on erityisen hyviä grillattuja mereneläviä ja kalaruokia, joita on mukava maistella samalla kun katselee joen toisella puolella siintävää Kultaista tornia. Myös seuraava katu tästä joelta poispäin eli Pureza on ravintoloiltaan normaalia parempi.

Lisätietoa

TripAdvisorin käyttäjät esittelevät Sevillan ravintoloita  |  Sevillan ravintolaopas  |  Andalucia.com esittelee ravintoloita

Ravintoloiden tyypilliset ruoat

Sevillassa tarjotaan paljon tyypillisiä andalusialaisia ruokia, joihin sisämaassakin kuuluu aina tasokas valikoima kalaruokia ja muita mereneläviä. Paella on suosittua, ja sitä on tarjolla etenkin turistien suosimilla alueilla ja menú del dia -lounaskokonaisuuksien toisena pääruokana. Myös sian- ja naudanlihaa Sevillan ravintoloissa on tarjolla paljon eri muodoissaan, ja vastaan tulee muutakin. Maistelemalla tapaksia, joita Sevillassa pidetään eräinä Espanjan parhaina, voi saada hyvän kuvan paitsi siitä, mitä ravintoloissa on tarjolla, myös siitä, kuinka kekseliäitä ja näyttäviä pikkuruokia paikalliset kokit osaavat loihtia.

Kalaruoat (pescado) ja muut merenelävät (mariscos) ovat varsin samantyylisiä kuin muuallakin Andalusiassa, ja grillikalaa on miltei joka aterialla tarjolla. Hyvä tapa maistella mereneläviä on ottaa merenelävillä höystettyä paellaa, joka on yleistä Sevillassa, tai sitten pitsaa tai pastaa, joka tulee merenelävillä höystettynä. Yksi tyypillinen sevillalainen kalaruoka on Atún en adobo, joka on valkosipulilla, oliiviöljyllä ja viinietikalla marinoitu suurehko tonnikalakimpale.

Liharuoat ovat erittäin yleisiä, ja häränlihan lisäksi tarjolla on usein naudan sisäpaistia (puntas de solomillo), jota voidaan valmistaa monella eri tavalla. Liharuokia kuten pihvejä tai lihamuhennoksia ei tarvitse erikseen Sevillasta etsiä, vaan niitä on paikalliseen tyyliin tarjolla melkoisesti. Hyvää häränlihaa on tarjolla hyvin esimerkiksi härkätaisteluareenan lähistöllä, missä sijaitseva kauppahalli on oiva paikka mennä lounaalle.

Yleisin liharuoka on jamón eli kinkku, joka Andalusiassa on lähes aina ilmakuivattua. Sitä on kaupan hyvin kauppahalleissa ja myös ravintoloissa, ja sitä syödään mitä erilaisimmissa yhteyksissä aamusta yömyöhään. Yksi hyvä tapa tutustua paikallisen kinkun makuun on ottaa sitä yksinkertaisesti voileivän kanssa, mikä onkin helppoa ja edullista. Kinkkua on tarjolla kahdenlaista: jamón serranoa eli vuoristoalueilta peräisin olevaa kinkkua ja jámon ibéricoa, joka on peräisin Iberian niemimaalla yleisistä, väriltään mustista sioista. Jamon.com-sivut antavat lisätietoa kinkusta.

Espanjalaiset liharuoat ovat tietenkin maailmankuuluja, mutta Sevillassa on myös hyvä valikoima eteläamerikkalaisia ruokia tarjoavia ravintoloita. Niissä lihat valmistetaan vähän eri tavalla, ja muutenkin etenkin perulaisiin ruokiin kuuluu automaattisesti jonkin verran eksotiikkaa. Eteläamerikkalaisia ruokia tarjoavat ravintolat harvoin mainostavat itseään eteläamerikkalaisina, ja vasta ruokalistan tarkempi tutkistelu paljastaa asiantuntijoille, mistä ruoat ovat peräisin. Autenttinen eteläamerikkalainen annos on Perun kansallisruoka cebiche (tai ceviche), raakakypsytetty kalaruoka, joka on miellyttävästi maustettu. Muista etelä- ja väliamerikkalaisista ruoista suositeltavia ovat argentiinalaiset liharuoat, brasilialaiset eksoottiset ruoat, kuubalaiset ateriat, joita (myös kasvisversioina) tarjoaa erinomainen Habanita (Calle Golfo 3) [kartalla], ja tuliset meksikolaiset ruoat, joita on tarjolla melko hyvin. TripAdvisor esittelee eteläamerikkalaisia ravintoloita.

Muita kuin espanjalaisia ruokia on eteläamerikkalaisten ruokien lisäksi melko vähän tarjolla, mutta niitäkin Sevillassa tulee kyllä etsivälle eteen. Aasialaiset ruoat ovat suhteellisen yleisiä, ja etenkin japanilaiset sushi, tempura ja sukiyaki ovat hyvin esillä. Myös vietnamilaiset, intialaiset, thaimaalaiset ja kiinalaiset ruoat ovat yleistymässä, joskin toistaiseksi vielä yleisempiä ovat niiden ja espanjalaisten ruokien yhdistelmät. TripAdvisor esittelee Sevillan aasialaisia ravintoloita. Aasialaisia ravintoloita tulee vastaan ydinkeskustassa jonkin verran Plaza de la Encarnación -aukiolla ja sen tuntumassa.

Eurooppalaisista ruoista italialaiset ovat Sevillassa tulossa pitsan ja pastan johdolla melko yleisiksi, jopa siinä määrin, että ydinkeskustassa on lähes yhtä hyvin tarjolla italialaisia kuin espanjalaisia ruokia. Korkeatasoisia ranskalaisia ravintoloita on kaupungissa muutama, ja portugalialaisista ruoista bacalhau eli suolaturska on ajoittain tarjolla. Kaupungissa on nykyään entistä enemmän kebabia ja falafelia tarjoavia pisteitä ja ravintoloita, ja yksi tällainen löytyy Plaza de la Encarnación -aukiolta. Hampurilaisia ja muita pikaruokia on tarjolla paljon, ja ne, italialaiset ruoat ja espanjalaiset ruoat ovat pääosassa Plaza de la Encarnación -aukiolla.

Tapakset

Sevillassa kuten muuallakin Andalusiassa tapasten syöminen on suosittua puuhaa. Tapaksia syödään mielellään joko lounaan sijaan tai ennen sitä noin klo 11–14.00, ja uudestaan paikalliset mielellään lähtevät oluelle ja tapakselle alkuillasta, joko ennen illallista tai sen sijaan, noin klo 18–21.00. Tapakset maksavat eurosta ylöspäin, ja yleensä kalleimpia ovat ilmakuivattu kinkku ja merenelävät.

Tapakset ovat kaikkein pienimpiä annoksia, ja niitä saatetaan joskus kutsua myös pincho-nimellä. Pinchoa suurempi on racione (täysi annos), jota on yleensä sekä ½ eli puolikas ja kokonainen. Puolikas racione on hyvä ateria erillisten perunoiden tai salaatin kera, ja kokonainen racione puolestaan on yleensä hyvä tilata kahden tai useamman ihmisen jaettavaksi. Normaalisti tapasravintoloissa tilataankin useita eri aterioita, joista toiset ovat pieniä, toiset suurempia, ja niitä sitten pariskunnan tai porukan kesken syödään useita ruokia maistellen. Sevilla on Granadan ohella Andalusian pääpaikka tapaksille, ja vaikka niillä on täälläpäin pitkä historia takanaan, etsitään Sevillassa aina uusia tapoja tarjota tapaksia. TripAdvisor esittelee sevillalaista tapaskulttuuria ja parhaita tapasravintoloita.

Menú del dia

Tapasten ohella menú del dia eli päivän ateria on lounasaikaan (noin klo 12–15.00 mutta monessa paikassa aika alkaa myöhemmin) kolmen lajin ateria, johon yleensä kuuluu myös ruokajuoma. Ravintolat niin keskustassa kuin sen ulkopuolellakin mainostavat tarjontaansa näyttävästi, ja tyypillisesti ateriakokonaisuudet maksavat 8–12 euroa. Kahden pääaterian joukossa on yleensä paellaa, kalaruokia, liharuokia, salaatteja ja keittoja, joista monet ovat juuri tyypillisiä andalusialaisia herkkuja. Keskustassa ja turistien suosimilla alueilla lounastarjouksia tulee vastaan melko vähän, etenkin La Giraldan tuntumassa ja muilla vilkkaimmilla turistien suosimilla alueilla. Jos esimerkiksi Santa Cruzissa haluaa katsella lounastarjouksia, kannattaa suunnata kohti Calle Santa María la Blanca -katua [kartalla].

Kasvisruoat

Sevillan ravintoloissa on monipuoliset ruoat, mutta pääosin ne pyörivät kalan, merenelävien ja lihan ympärillä. Salaatit eivät aina ole täysin lihattomia, ja esimerkiksi hyvin yleinen ensalada mixta eli tavallinen vihannessalaatti tulee aina tonnikalalla höystettynä. Salaatit eivät useinkaan ole tuoreita, vaan ne tehdään aamulla ja ne odottelevat vitriinin takana uhriaan. Jos haluaa kunnollista salaattia, kannattaa mieluummin etsiä ravintola, joka on erikoistunut salaatteihin ja etenkin tuoreisiin salaatteihin. Menú del dian yhteydessä on muutenkin parempi suosia keittoja kuin salaatteja, mutta lounastarjoukset eivät oikeastaan koskaan sovellu kasvissyöjille. Normaalissa baarissa, kahvilassa tai ravintolassa kasvissyöjälle on ruokalistassa aina tapaksia, kuten tortillaa eli espanjalaista munakasta, ja tapakset tarjoavatkin normaaleissa ravintoloissa parhaat kasvisruoat.

Italialaiset ravintolat tarjoavat lihattomia vaihtoehtoja melkoisesti, sillä monet klassiset pasta-annokset ovat lihattomia ja myös pitsoissa on aina muutama lihaton vaihtoehto. Aasialaiset ravintolat tarjoavat lähes aina kasvisruokia, mutta Sevillassa ne eivät ole kaikkein edullisimpia ravintoloita ja etenkin japanilaiset ravintolat ovat kalliita paikkoja aterialle. Sushien joukossa on kuitenkin aina lihattomia vaihtoehtoja, ja japanilainen keittiö loihtii jonkin verran muitakin lihattomia ruokia. Intialaiset ravintolat, jotka Espanjassa eivät ole nekään edullisia, tarjoavat eniten kasvisruokia, ja niihin on hyvä mennä syömään kunnollinen, herkullinen kasvisateria kuten Palak Paneer eli tuorejuustoa ja pinaattia. Yksi tyylikäs ja tasokas intialainen eli Jaipur sijaitsee Plaza de la Encarnación -aukion numerossa 18.

Sevillassa voi etsiä kasvisruokia lähes kaikista ravintoloista, mutta siellä on myös ravintoloita, joista takuuvarmasti saa joko pelkästään kasvisruokia tai ainakin hyvän valikoiman niitä.

Kahvilat

Sevillassa on muutama huomionarvoinen kahvila, joihin on hyvä mennä paitsi kakkukahveille myös syömään espanjalaisia churroja ja huuhtomaan ne alas kaakaolla. Kahvilat ovat hyviä aamiaiselle, jolle esimerkiksi tortillavoileipä kahvin kanssa on varsin hyvä aamupala. Myös muut voileivät ovat hyvin tarjolla, mutta paikalliset syövät harvoin kunnollista aamupalaa ja he ottavat tapasta mielellään vasta puolenpäivän lähestyessä.

Kahvilat ovat vilkkaita aamusta yömyöhään, mutta aivan tukossa ne ovat alkuillasta perinteisen iltakävelyn aikaan, jolloin perheet ja kokonaiset suvut saapuvat keskustassa sankimmin joukoin Plaza de la Encarnación -aukion tuntumaan, missä on valtava määrä terasseilla varustettuja kahviloita ja ravintoloita. Kahvilan, baarin ja ravintolan raja on Sevillassa hämärä. Iso osa ravintoloista myy churros-leivonnaisia ja kaakaota, ja baareista saa aina tapaksia ja kahvia niistäkin. Sevillassa kannattaa kuitenkin ainakin kerran käydä kunnollisessa kahvila-konditoriassa, josta saa tyypillisiä paikallisia kakkuja ja leivonnaisia.

Tunnetuin ja suosituin kahvila-konditoria on La Campana [kartalla] aivan ytimessä, ja se on terassejaan myöten aivan mahdottoman tukossa alkuillasta. Viime vuosien suosikkikahvilaksi etenkin aamiaiseksi on kohonnut La Cacharreria (Calle Regina 16) [kartalla]. Monipuolinen paikka on Red House (Calle Amor de Dios 2) [kartalla], joka sijaitsee aivan samalla seudulla Centrossa Plaza de la Encarnación -aukion tuntumassa kuin monet muutkin parhaat kahvilat. Jos mielii kahvittelemaan muualle, hyviä vaihtoehtoja ovat Horno San Buenaventura -ketjun kahvila-konditoriat. Sillä on pisteitä esimerkiksi osoitteissa Plaza de la Alfalfa 7 ja Avenida de la Constitución 16, aivan La Giraldan naapurissa.

Aamiaiselle, tapakselle tai churrolle voi lähteä ma–la aamupäivisin, yleensä noin klo 13–14 asti, kaupungin kauppahalleihin, joissa on hyviä kahviloita. El Arenalin kauppahalli [kartalla] ja Trianan kauppahalli [kartalla] ovat esimerkiksi hyviä, paikallisten suosiossa olevia paikkoja aamiaiselle tai aamupäivän kahvituokiolle.

Hintataso

Sevillan hintataso on hyvä, jos ottaa huomioon sen, kuinka korkeatasoisia ruoat yleensä ovat. Kaupungin ravintoloiden joukkoon on kuitenkin eksynyt niitäkin, jotka veloittavat turisteilta keskinkertaisista ruoista ylihintaa. Kalleimpia ruokia on odotettavissa La Giraldan ja Alcázarin liepeillä. Myös Santa Cruz -juutalaiskorttelien alueella on ylihintaisia ravintoloita, mutta sieltä on helppo löytää myös muita. Lounaat ovat kuitenkin varsin kohtuuhintaisia, ja niitä saa turistien suosimillakin alueilla 8–12 eurolla varsin monesta paikasta. Tapakset maksavat eurosta ylöspäin, ja esimerkiksi suuri tortillaviipale maksaa 2–3 euroa.

Huomionarvoinen seikka Sevillassa on se, että kun ravintolaan tai baariin menee ja tilaa oluen tai aterian, niin pian pöytään ilmestyy vähintäänkin oliiveja mutta joskus myös leipää ja muita ruokia. Ne eivät maksa mitään erikseen, ja ne tuodaan joko varsinaista ateriaa odotellessa tai sitten juoman kanssa, sillä paikalliset eivät mielellään juo alkoholia ilman ainakin pientä hiukopalaa.

Juomarahat ja maksukortit

Juomarahat eivät kuulu asiaan Espanjassa yleensäkään, eikä Sevillassa juomarahoja tarvitse koskaan jättää. Ikävä kyllä etenkin englanninkielisistä maista tulevat turistit jättävät juomarahoja, ja näin joissain turisteille suunnatuissa ravintoloissa ja muissakin paikoissa on juomarahaa pyytäviä lappuja englanniksi. Paikalliset eivät kuitenkaan juomarahoja anna, ja heidän esimerkkiään on paras seurata.

Maksukortit käyvät Visan ja Mastercardin johdolla entistä paremmin, mutta eivät läheskään samalla tavalla kuin Suomessa. Loppujen lopuksi harvassa paikassa on helppo maksaa kortilla, ja vaikka tällainen mahdollisuus joissain paikoissa olisikin, on korttikauppa yleensä hankalampaa ja aikaa vievempää kuin käteiskauppa. Sevillassa on aina hyvä olla käteistä muutama kymppi matkassa, sillä korttia ei välttämättä tule paljonkaan ruokailun yhteydessä käytettyä.

Ruokailuajat

Ruokailuajat ovat Sevillassa samoja kuin muuallakin Espanjassa. Aamiaista voi syödä melko aikaisin, ja aamuvarhaisesta yömyöhään monet paikat tarjoavat esimerkiksi paikallista ilmakuivattua kinkkua tai tortillaa eli espanjalaista omelettia ja kahvia. Tyypilliseen espanjalaiseen tyyliin kahviloita ja ravintoloita on tuhkatiheään, mutta varsinaisen lounaan tai muun aterian syöminen onnistuu usein vain tiettyyn aikaan.

Lounasta tarjotaan suuressa osassa kaupunkia klo 13.00 lähtien, mutta turistien suosimilla paikoilla sitä voi löytää jo klo 12.00 alkaen. Lounasaika jatkuu aina 15–16.00 asti. Illallista aletaan tarjota aikaisintaan 19.00, ja sitä voidaan syödä hyvin vielä puolenyön tienoillakin. Väliaikoina tapaksia on tarjolla siellä täällä, eikä syömisestä tule ongelmaa juuri mihinkään vuorokaudenaikaan.

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
Tarkistettu ja uudistettu: 2016/03