Nähtävää ja koettavaa lapsille ja nuorille

Venetsiassa ei sinänsä erikseen tarvitse etsiä hyviä vierailupaikkoja tai sopivaa tekemistä minkään ikäisten lasten tai nuorten kanssa, mutta siellä on myös saaria, museoita ja muita vierailupaikkoja, jotka ovat erityisen hyviä lasten ja nuorten kanssa matkustaville.

Vilkkaina matkustusaikoina on hyvä muistaa, että Murano, Burano ja muut saaret ovat yleensä huomattavasti rauhallisempia kuin kaikkein vilkkaimmat paikat Pyhän Markuksen aukion tuntumassa. Kannattaa myös pitää mielessä, että monet vaporetto-venebussit ovat aivan täynnä etenkin aamukymmenen ja iltaviiden välillä. Näin on hyvä vähän katsella, mitkä reitit ovat vähemmän tukossa, matkustaa aikaisemmin aamulla ja vältellä etenkin iltapäivän vilkkaita venevuoroja. Erittäin paljon ihmisiä on etenkin Fondamenta Nuova -laitureilla, San Marcon lukuisilla laitureilla ja Canal Granden laitureilla etenkin rautatieaseman edustalla.

Tällä sivulla käydään läpi joitain lapsiperheille sopivia vierailukohteita Venetsiassa, kuten Peggy Guggenheim -museo, Luonnontieteellinen museo, Lidon saari hiekkarantoineen ja lasistaan kuuluisa Muranon saari.

Seuraavassa muutama hyvä vierailukohde lapsiperheille Venetsiassa.

Peggy Guggenheim -museo

Helsingissä odotellaan Guggenheim-museon saapumista vielä tovi, mutta Venetsia on paikka, jossa tällainen modernin taiteen museo on ollut jo pitkään. Peggy Guggenheim Collection sijaitsee Dorsodurossa [kartalla], kävelymatkan päässä Pyhän Markuksen aukiosta Acaddemia-sillan lähistöllä, Canal Granden varrella, ja sinne voi myös tulla venebussilla. Venetsian hienoimmalle ja tunnetuimmalle kanavalle antavassa, veistosten täyttämässä puutarhassa lapset ja nuoret viihtyvät hyvin, ja museon surrealistinen taide on jo pitkään kuulunut lapsiperheiden suosikkinähtävyyksien joukkoon Venetsiassa. Museo on avoinna muina päivinä paitsi tiistaisin ja 25.12. klo 10-18. Liput maksavat aikuisilta 14 euroa, mutta alle 10-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi ja alle 26-vuotiaat opiskelijat 8 eurolla. Lippuja voi tilata etukäteen, mikä onkin hyvä ratkaisu vilkkaina matkustusaikoina, kuten kesällä.

Luonnontieteellinen museo

Toinen erinomainen museo, joka sijaitsee Canal Granden varrella ja joka on lapsiperheiden suosikki kaupungissa, on Santa Crocen kaupunginosassa sijaitseva Museo di Storia Naturale di Venezia eli luonnontieteellinen museo. Jo museon sijainti [kartalla] on itsessään houkutteleva, sillä samalla tulee tutustuttua eräisiin kaikkein tyypillisimpiin Venetsian kortteleihin, eikä niissä koskaan pyöri valtavia määriä turisteja.

Paikalle voi saapua kävellen, jolloin matka rautatieasemalta yli Scalzi-sillan ei ole varttia pidempi, mutta tänne voi myös tulla venebussilla. Museon ulkopuolellakin on mukava ainakin käväistä, mutta sisällä on dinosauruksia ja muuta nähtävää, jotka pitävät lapsia otteessaan ainakin tunnin ajan. Museo on avoinna parhaiten kesällä (1.6.-31.10 ti-su klo 10-18) ja vähemmän aikaa talvella (ti-pe klo 9-17, la su klo 10-18).

Lidon saari

Kesäisin Lido on venetsialaisten suosikkipaikka lähteä rannalle, ja se vetää myös puoleensa kaikkialta maailmasta tulevia julkkiksia, äveriäitä ja muita vierailijoita. Se on tunnettu Venetsian elokuvafestivaalien pitopaikkana ja muotisuunnittelija Karl Lagerfeldin lempipaikkana, mutta se on myös hyvä vierailupaikka lapsiperheille.

Kesäaika on täällä vilkas ja alkaa toukokuun alkupuolella ja jatkuu aina lokakuun alkupuolelle. Jotkin ajankohdat, kuten elokuun lopun elokuvafestivaalien aika, ovat kuitenkin täysin mahdottomia aikoja lähteä Lidoon. Parhaimmillaan Lido on kesällä viikolla, jolloin siellä on eniten tilaa etenkin touko- ja kesäkuussa sekä syys- ja lokakuussa, jolloin sinne on hyvä lähteä vielä loppukuustakin, joskin rannalle siellä ei silloin enää oikein pääse.

Blue Moon -ranta on hyvä paikka mennä lasten kanssa. Siellä on kaikenlaista ihmeellistä pitkän hiekkarannan lisäksi, ja siellä on hyvä nousta myös näköalatorniin, josta saa hyvän kuvan tämän pitkän saaren maisemista. Rannan ja sataman välisellä tiellä on pelihalleja, joissa voi pelata kaikenlaisia pelejä klassisista videopeleistä kaikkein uusimpiin, ajella autoradalla ja muutenkin pitää hauskaa. Sen varrelta voi myös vuokrata polkupyöriä, joilla on hyvä liikkua melko laajassa Lidossa. Täällä perheille hyviä ovat neljän hengen italialaistyyliset pyörät (Quadricycle eli Surrey Bike), joilla koko ryhmä voi liikkua samalla menopelillä.

Lidossa on paljon hyviä ravintoloita, joskin hinnat ovat usein kalliita, ja näin jotkut mielellään menevät siellä rannalla piknikille. Rannalla on edullisia ruokailuvaihtoehtoja myös, kuten itsepalveluravintola, jossa voi syödä huomattavasti edullisemmin kuin sataman edustalla olevissa saaren hienoimmissa kortteleissa. Lidoon pääsee helposti Venetsiasta. Sinne kulkee melkoisesti venebusseja San Marcon laitureilta, ja esimerkiksi sekä 5.1 että 5.2 kulkevat sinne.

Muranon saari

Toinen hyvä vierailupaikka, jonne on myös helppo päästä nopeasti usein kulkevilla venebusseilla, on Murano. Se on lasinvalmistukselle omistautunut saariryhmä aika lähellä Venetsian Fondamenta Nove -laitureita. Siellä voi jäädä pois monessa eri paikassa. Heti ensimmäinen pysäkki eli Kolonna on hyvä paikka jäädä pois, ja siitä voi sitten kävellä muualle saarille.

Muranossa on melkoisesti lääniä, mutta siellä kannattaa varmistaa ainakin se, että menee alueelle, jolla sijaitsee lasinvalmistukseen perehdyttävä Museo del Vetro [kartalla]. Täällä kuten lasipajoissakin lapset pääsevät näkemään, miten lasia puhalletaan ja muuta lasinvalmistukseen liittyvää, kuin Humppilan tehtaissa takavuosina. Tästä kannattaa kävellä katsomaan yhtä Venetsian kauneimmista kirkoista, Santi Maria e Donatoa, jonka ympäristössä on myös kaikenlaista mielenkiintoista, kuten ravintoloita.

Muranossa on ravintoloita siellä täällä. Ne ovat varsin samanhintaisia kuin muuallakin, ja täällä on sekä räikeästi turisteille suunnattuja ravintoloita että paikallisten suosiossa olevia ravintoloita, jotka usein ovat vähän syrjemmällä. Hyvää aluetta löytää ravintola ja nähdä tyypillisiä Muranon maisemia on kävellä pitkin Fondamenta Daniela Manin -kanavan rantoja [kartalla]. Jos haluaa varmistaa, että lapset todella viihtyvät täällä, yksi mahdollisuus on ottaa osaa lasinvalmistukseen perehdyttäville kierroksille, joita monet hotellit ja matkatoimistot mainostavat.

Lisätietoa

Tietoa Venetsiaan lapsien kanssa matkustaville Travel With Kids -sivustolla.
Ajanvietevinkkejä lapsille Italia kids -sivustolla.
Leikkikenttiä Venetsiassa Playground around the corner -sivuston esittelemänä.

Teksti: Peter Forsberg
2015/02