Bangkokin suurimmat nähtävyydet ovat lähes järjestään buddhalaisia temppelialueita. Suurimmat nähtävyydet ovat niin sanotussa vanhassakaupungissa, saarella nimeltä Ko Ratanakosin. Sitä tosin ei miellä saareksi, ja vaikka kartalta katsoen suurimmat nähtävyydet ovat lähellä toisiaan, ovat välim
Bangkokissa voi kävellä tietyillä alueilla, ja siellä voi niin halutessaan kävellä paljonkin. Liikkuminen alueelta toiselle on kuitenkin hankalaa ja usein aikaa vievää. Kaikkein parhaita tapoja liikkua pidempiä matkoja ovat metro, maan yläpuolella liikkuvat junat, alukset niin jo
Bangkok on ravintoloiltaan Thaimaan kansainvälisin paikka, jossa voi syödä mistäpäin peräisin olevia ruokia tahansa. Tästä huolimatta Bangkokissa kuten muuallakin Thaimaassa kannattaa syödä paikallisia ruokia, ja tietenkin pääkaupungissa on tarjolla kaikista maan kolkista lähtöisin olevi
Kaikkein parhaita tienoita löytää nopeasti ruokapaikka ovat Banglamphu, jossa Khao San Road sijaitsee, kiinalainen kaupunginosa (Chinatown), niiden välissä sijaitseva Phahurat, Pratunamin markkinoiden tienoot ja Sukhumvit. Pratunamin ympäristö on paikka, jossa on hyvä syödä ostoskeskusten
Bangkokissa ei ole varsinaisia kulttuuriesityksiä, mutta siellä on kaikenlaisia esityksiä, thainyrkkeilyä, tapahtumia joista jotkut voivat innostua ja tietenkin yöelämää, joka edelleen on yksi kaupungin valttikortteja.
Bangkok on todellinen ostosparatiisi, jossa ostoksia voi tehdä lähes missä tahansa ja jonne kannattaa lähteä matkalaukku suurin piirtein tyhjänä. Vaikka moni asia on Thaimaassa viime vuosikymmenen aikana kallistunut, on siellä edelleen mahdollista tehdä täysin pilkkahintaisia ostoksia.
Bangkokiin voi matkustaa omatoimisesti, ja Thaimaan pääkaupunki onkin luonnollinen aloitus- ja lopetuspaikka Kaakkois-Aasiaan suuntautuvalle matkalle. Bangkok on jonkin verran rasittava ja nykyään myös muita alueen paikkakuntia hintavampi paikka pitkälle, useiden viikkojen kestoiselle l
Monet ensimmäistä kertaa Thaimaahan matkustavat ovat huolissaan monista eri asioista, ja monet huolet liittyvät hygieniaan ja turvallisuuteen. Ruokamyrkytykset, erilaiset kuumetaudit kuten malaria ja onnettomuudet pelottavat. Suurimmat vaarat Bangkokissa ovat kostea kuumuus, liike
Bangkokista ei juuri kannata lähteä päiväretkelle, sillä sieltä on hankala siirtyä muualle. Ainoa varsinainen päiväretkikohde on Koh Kret, ja toinen paikka, jossa voi vierailla yhden päivän aikana, on englanniksi nimellä Ancient City tunnettu teemapuisto. Muista lähellä olevista vierail