Monet ensimmäistä kertaa Thaimaahan matkustavat ovat huolissaan monista eri asioista, ja monet huolet liittyvät hygieniaan ja turvallisuuteen. Ruokamyrkytykset, erilaiset kuumetaudit kuten malaria ja onnettomuudet pelottavat. Suurimmat vaarat Bangkokissa ovat kostea kuumuus, liike
Bangkokin suurimmat nähtävyydet ovat lähes järjestään buddhalaisia temppelialueita. Suurimmat nähtävyydet ovat niin sanotussa vanhassakaupungissa, saarella nimeltä Ko Ratanakosin. Sitä tosin ei miellä saareksi, ja vaikka kartalta katsoen suurimmat nähtävyydet ovat lähellä toisiaan, ovat välim
Yksi parhaita paikkoja perheille kuumassa Bangkokissa on Lumphini-puisto, jossa voi soudella ja jossa pääsee hetkeksi eroon kaupungin vilkkaudesta. KidZania on toisenlainen puisto, ja museoista Museum of Siam on yksi perheille soveltuvimpia vierailupaikkoja. Toinenkin perheille sopiva museo k
Jos lentää Suomesta Thaimaahan, on lentoasemilta hyvät yhteydet muualle Bangkokiin ja myös muualle Thaimaahan. Jos Bangkokiin saapuu lähimaista tai muualta Thaimaasta linja-autolla, voi se pysähtyä monessa eri paikassa. Rautateitse Bangkokiin saapuva voi jäädä pois monella eri asemalla, mutta
Bangkok on kaupunki, jossa voi tehdä vaikka mitä. Siellä voi illan pimettyä mennä illallisristeilylle, sieltä voi lähteä käymään kelluvalla torilla, Bangkokia on mukava mennä katsomaan yläilmoista ja siellä on myös lähinnä amerikkalaisten nähtävyytenä pidettävä Jim Thompsonin talo, jossa voi
Kaikkein parhaita tienoita löytää nopeasti ruokapaikka ovat Banglamphu, jossa Khao San Road sijaitsee, kiinalainen kaupunginosa (Chinatown), niiden välissä sijaitseva Phahurat, Pratunamin markkinoiden tienoot ja Sukhumvit. Pratunamin ympäristö on paikka, jossa on hyvä syödä ostoskeskusten
Tällä sivulla esitellään Bangkokin kohokohtia kartalla. Parhaat nähtävyydet ja muut mainiot maamerkit ovat peräisin oppaastamme, Wikipediasta ja teiltä. Jos tiedät kiinnostavia paikkoja Bangkokissa, lisää ne kartalle toistenkin iloksi.
Bangkok on ravintoloiltaan Thaimaan kansainvälisin paikka, jossa voi syödä mistäpäin peräisin olevia ruokia tahansa. Tästä huolimatta Bangkokissa kuten muuallakin Thaimaassa kannattaa syödä paikallisia ruokia, ja tietenkin pääkaupungissa on tarjolla kaikista maan kolkista lähtöisin olevi
Bangkok ei ole ollenkaan samanlainen museoiden kaupunki kuin suuret Euroopan kaupungit, mutta siellä on muutama museo, joista yhdessä tai kahdessa monet mielellään vierailevat. Muutama museo on alueella, jolla kierrellään nähtävyyksiä, ja jonkin verran museoita on myös muualla kaupungissa. Ne