Gdanskissa ostosten tekeminen on helppoa, sillä valtaosa kaupoista sijaitsee aivan ytimessä, alueilla joilla muutekin tulee oleskeltua. Hintataso on Gdanskissa sitä luokkaa, että pelkästään sen takia sinne kannattaa lähteä katselemaan erilaisia tuotteita. Puolasta on hyvä tuoda kaikenlais
Gdańskissa riittää nähtävää ja tekemistä, mutta siellä ja lähiseuduilla voi myös harrastaa kaikenlaista ja ottaa osaa erilaisiin ajanvietteisiin. Kesäiset laivaristeilyt ovat suosittuja, pyöräily on sekin suosittua kesäisin, ja ympäri vuoden Gdańskin seudulla voi lähteä avomerell
Gdańsk on kesäaikaan erinomainen lomakohde lapsiperheille, ja tietyin varauksin sinne voi perheen kanssa suunnata myös muina vuodenaikoina. Kaupunki on keskustan osalta mukava, siisti ja edullinen paikka tehdä kaikenlaista.
Koska Gdańskin keskustan nähtävyydet on mahdollista käydä melko nopeastikin läpi, paikalla ollessa kannattaa ehdottomasti käydä muuallakin vierailemassa. Gdańskin lähiympäristössä on neljä kohdetta, jotka tarjoavat mahdollisuuden käydä merellisissä paikoissa, tutustua Euroopan su
Kävely on Gdańskin keskustassa ja sen liepeillä paras tapa siirtyä paikasta toiseen. Julkiseen liikenneverkostoon tulee turvauduttua herkimmin lentokenttämatkoilla ja matkoilla kaupungin ulkopuolelle, etenkin Gdyniaan ja Sopotiin. Joukkoliikennevälineisiin kuuluvat paikallisjunat, ratik
Gdańsk on pitkän ja värikkään menneisyytensä takia monien mielenkiintoisten museoiden kaupunki. Meren äärellä olevan Gdańskin museot valottavat erityisen hyvin merenkulkuun liittyviä asioita, ja sen hivenen syrjässä sijaitseva kansallismuseo yllättää monet tasokkailla taulu
Gdańskin keskusta on helposti lähestyttävä ja pienehkö kävelyalue. Turistin näkökulmasta olennaisimmat kaupunginosat ovat Główne miasto eli varsinainen ydinkeskus Długa-kadun ympäristössä, lähellä Długaa oleva Stare Przedmieście, joka on pieni mut
Gdańskissa on paljon hyviä ravintoloita samoilla seuduilla, joilla katsellaan nähtävyyksiä ja tehdään ostoksia. Ruokapaikkojen tarjonta on monipuolista, niin että kaupungista saa puolalaisten ja kaikkialta muualtakin saatavien italialaisten ja kansainvälisten ruokien lisäksi esimerkiksi
Gdańskissa on pienellä alueella hyvä määrä erilaisia nähtävyyksiä, ja valtaosa niistä on kätevillä paikoilla ydinkeskustassa. Aivan ytimessä voi samalla kun tekee ostoksia ja tutustuu muutenkin kaupunkiin katsella upeita taloja ja muita nähtävyyksiä. Hienoimmat kirkotkin ovat tällä sama