Voit olla kiinnostunut lukemaan myös nämä
Lasten kanssa matkustettaessa pitää keksiä ohjelmaa, jotta aika ei käy pitkäksi. Kreetalla tekemistä riittää lapsille pidemmäksikin aikaa. Yhtenä päivänä voi mennä rannalle, toisena akvaarioon katsomaan värikkäitä kaloja ja muita eläimiä, merirosvoristeilylle tai vaikka vesipuiston hurjiinkin
Kreetan rannat ovat kuuluisia ja niiden sanotaan olevan jopa Kreikan parhaimpia. Ei siis ole ihme, että monet matkailijat tulevat saarelle jo pelkästään rantojen vuoksi. Rantojen lisäksi muita ajanvietemahdollisuuksia Kreetalla ovat esimerkiksi snorklaus saaren kirkkaissa vesissä ja maastopyör
Kreetan saari on suuri, mutta liikkuminen siellä on kuitenkin suhteellisen helppoa. Kaupungeissa ja kylissä liikkuminen onnistuu parhaiten kävellen. Bussit ovat edullisia. Polkupyörän lisäksi Kreetalla voi vuokrata alleen skootterin, mopon, moottoripyörän, mönkijän tai auton. Porukoille sopii
Kreetan saari on suuri ja sen eri osat tarjoavat paljon mielenkiintoista nähtävää. Jos kuitenkin viettää Kreetalla pidemmän ajanjakson tai muuten haluaa vaihtelua, niin saaren lähellä sijaitsee myös muutamia hyviä päiväretkikohteita.