Kreeta sijaitsee itäisellä Välimerellä ja on Kreikan suurin saari sekä yksi Kreikan 13 hallinnollisesta alueesta periferiasta. 620 000 asukkaan saari on jaettu neljään prefektuuriin, jotka ovat Iraklion, Hania, Lasithi ja Rethymnon. Kreetan suurimpia kaupunkeja ovat näiden alueiden pääkaupungi
Kreeta on erinomainen kohde perheille, joilla on niin pieniä kuin teini-ikäisiäkin lapsia, mutta se on kuuma ja vilkas matkakohde keskikesällä. Perheiden on hyvä matkustaa Kreetalle muulloin kuin talvikaudella.
Kreeta on tunnettu käsityöperinteistään, ja vielä nykyäänkin saarelta voi hankkia monia hienoja ja hyviä tuliaisia kotiin viemisiksi. Käsitöiden lisäksi saaren oliiviöljyä pidetään yhtenä maailman parhaista, ja kaikenlaiset oliiviöljytuotteet saippuoista rasvoihin ovat erinomaisia ostoksia tää
Kreetan saari on suuri, mutta liikkuminen siellä on kuitenkin suhteellisen helppoa. Kaupungeissa ja kylissä liikkuminen onnistuu parhaiten kävellen. Bussit ovat edullisia. Polkupyörän lisäksi Kreetalla voi vuokrata alleen skootterin, mopon, moottoripyörän, mönkijän tai auton. Porukoille sopii
Kreetan ilmastolle ominaisia ovat kuumat, kuivat kesät ja leudot, sateiset talvet. Kreetan keskiosaa hallitsevat vuoret vaikuttavat paljon saaren rannikoiden ilmastoon, ja pohjois- ja eteläosien ilmastoissa on eroja. Kesä on Kreetalla matkailun huippusesongin aikaa.
Kreetalle pääsee Suomesta hyvin suoraan lentäen kesäkauden aikana, ja muina vuodenaikoina muualta Kreikasta ja etenkin Ateenasta ja Thessalonikista on paljon lentoja Kreetalle. Kreetan-matkat kuuluvat myös useimpien matkatoimistoiden valikoimaan, ja lentoja on Helsingin lisäksi myös monista mu
Kreetalla kukoisti aikoinaan minolainen kulttuuri, joka on jättänyt saarelle monia mielenkiintoisia kohteita, esimerkiksi lukuisia palatseja. Lisäksi Kreetan luonto tarjoaa monta mielenkiintoista nähtävyyttä, ja lisäksi moniin paikkoihin liittyy myös tarina kreikkalaisesta mytologiasta.
Ruokailu on Kreetalla mukavaa niin kaupungeissa ja lomapaikoillakin, ja siellä voi maistella paikallisia herkkuja tai sitten muulta tulevia ruokia. Eniten tarjolla on paikallisia ruokia, joista merenelävät ja kalaruoat ovat usein suosituimpia lomalaisten keskuudessa.
Lasten kanssa matkustettaessa pitää keksiä ohjelmaa, jotta aika ei käy pitkäksi. Kreetalla tekemistä riittää lapsille pidemmäksikin aikaa. Yhtenä päivänä voi mennä rannalle, toisena akvaarioon katsomaan värikkäitä kaloja ja muita eläimiä, merirosvoristeilylle tai vaikka vesipuiston hurjiinkin