Moskovassa on paljon puistoja ja tietenkin Moskvajoki, jonka rannalle, Kremlin viereen, on kohonnut täysin uusi ja ihmeellinen puistoalue. Kremlin ympäristössä on muitakin puistoalueita, joissa on kesäisin mukava vierailla Voitonpuistossa vierailu vaatii aikaa, ja kasvitieteellinen p
Tällä sivulla käydään läpi rahaan ja rahanvaihtoon, liikenteeseen, hygieniaan, rikollisuuteen ja poliisiin sekä yleiseen turvallisuuteen liittyviä asioita, joita kannattaa Moskovassa ottaa huomioon.
Moskova on suuri kaupunki, jossa riittää nähtävää ja tekemistä pitkäksi ajaksi, mutta myös sen lähellä on mielenkiintoisia vierailupaikkoja. Monet Moskovan ulkopuolella sijaitsevat kylät ja kaupungit ovat hyviä päiväretkikohteita, mutta monissa niistä on myös hyvät majapaikat ja tarpeeksi näht
Moskova on todellinen kulttuurikaupunki, jossa on jatkuvasti äärimmäisen korkeatasoisia esityksiä. Baletti on Venäjällä maailmankuulua, oopperaa esitetään Bolšoissa ja klassisen musiikin konsertteja on jatkuvasti laidasta laitaan. Moskovassa on myös operettia ja musikaaleja, joita on helppo ki
Moskova ei kuulu maailman kuuluisimpiin ostoskaupunkeihin, mutta siellä on entistä paremmat ostospaikat ja viime vuodet ovat tuoneet kaikenlaista uutta ja ihmeellistä kaupungin kaupalliseen elämään. Moskovassa on vain muutama katu ja alue, joita kannattaa ostosmielessä koluta. Moskovassa on ka
Moskovassa ei ole kaikkein helpointa noin vain löytää mistä tahansa ravintolaa, vaan ravintolat ovat keskittyneet tietyille tienoille. Nopeasti ravintolan voi löytää Punaisen torin lähellä olevan Kitay-Gorodin kortteleista, Punaisen torin läheltä alkavan Tverskajan varrelta ja sivukaduilta ja
Moskovassa tulee käveltyä ainakin kesäkaudella sen verran, että mukaan kannattaa ottaa hyvät kävelykengät. Kävellen voi kuitenkin liikkua varsin rajallisesti, ja yleensä kilometriä paria pidemmät matkat hoidetaan metrolla. Kesäkauden aikana Moskvajoella tehtävät risteilyt ovat suosi
Moskova on suurten, ihmeellisten nähtävyyksien kaupunki. Sen tunnetuimpia paikkoja ovat Punainen tori ja sen vieressä oleva Kreml, ja niiden lisäksi kaupungissa on tapana tutustua kirkkoihin ja luostareihin, joita siellä on paljon. Moni lähtee myös keskustan ulkopuolelle, etenkin VDNKh-alueell
Moskovassa on baarimaisia paikkoja, joista saa kohtuuhintaista olutta, ja siellä on illanviettopaikkoja joka lähtöön. Parhaat kadut illanvietolle ovat vanha ja uusi Arbat, ja niiden ympäristö on oikeastaan ainoa tienoo, jonne kannattaa lähteä muualta kaupungista iltaa viettämään.