Mitä Rodoksella kannattaa ostaa ja minne ostoksia on hyvä mennä tekemään. Millainen on saaren hintataso ja milloin liikkeet ovat auki. Mitä kannattaa ostaa tuliaisiksi ja mistä on hyvä ostaa ruokaa
Rodoksella on paljon nähtävää ja tekemistä, mutta siellä ja lähiseudulla voi myös harrastaa ja puuhata kaikenlaista. Tällä sivulla annetaan muutama ajanvietevinkki Rodoksella vieraileville.
Rodoksella on hyvä määrä museoita, joista miltei kaikki sijaitsevat Rodoksen kaupungissa. Saaren museoissa on hyvä tutustua sen menneisyyteen, taiteeseen ja etenkin nykytaiteeseen sekä mehiläisiin. Pääsymaksut museoihin ovat parista eurosta ylöspäin, ja miltei kaikkiin on helppo päästä.
Rodoksen eri paikkakunnilla ja rantapaikoilla on mukava kävellä paikasta toiseen. Rodoksen kaupungissa voi joitain matkoja siirtyä linja-autolla, mutta yleisintä linja-autolla on matkustaa paikkakunnalta toiselle. Taksi on sekin suosittu kyyti. Pyöräily kiinnostaa Rodoksella joi
Rodos on säiltään pitkän kesäkauden takuuvarmasti kuuma ja aurinkoinen paikka, jossa meriveden lämpötila on sekin reilusti yli 20 asteen valtaosan kesäkaudesta. Matkustusaika on yleisesti toukokuun alusta lokakuun puoliväliin.
Rodos on varsinainen rantaparatiisi: siellä on niin hiekka- kuin pikkukivirantojakin, kuten myös näiden yhdistelmiä. Puistoista maininnan arvoisia ovat Petaloudes eli perhoslaakso ja Rodini-puisto.
Tällä sivulla käydään läpi joitain lapsiperheille sopivia vierailukohteita Rodoksella kuten kuten akvaario ja merimuseo, vene- ja laivaretket lähipaikkoihin, Falirakin vesipuisto ja Petaloudes -perhoslaakso.
Rodos on erittäin hyvä matkakohde perheille, joskin kuumin kesäaika heinä-elokuussa ei välttämättä ole paras mahdollinen aika lomailla saarella. Monissa hotelleissa on tenavakerho, lasten uima-allas ja jotain muuta lapsia miellyttävää.
Miltä seuduilta ja kaduilta Rodoksen kaupungeista ja rantalomakohteista voi kätevimmin löytää hyviä ravintoloita ja minkälaisia ruokia saarella on tarjolla. Lisäksi luodaan katsaus ravintoloiden hintatasoon ja ruokailuaikoihin.