Rodos on varsinainen rantaparatiisi: siellä on niin hiekka- kuin pikkukivirantojakin, kuten myös näiden yhdistelmiä. Puistoista maininnan arvoisia ovat Petaloudes eli perhoslaakso ja Rodini-puisto.
Mitä Rodoksella kannattaa ostaa ja minne ostoksia on hyvä mennä tekemään. Millainen on saaren hintataso ja milloin liikkeet ovat auki. Mitä kannattaa ostaa tuliaisiksi ja mistä on hyvä ostaa ruokaa
Rodos on tunnettu lomasaari, jolle tullaan ruskettumaan rannalla, uimaan, shoppailemaan ja kenties harrastamaan kaikenlaista, mutta siellä on myös mielenkiintoisia nähtävyyksiä. Rodoksen kaupunki on mielenkiintoinen sekoitus eri aikakausien arkkitehtuuria ja tunnelmaa.
Miten Rodoksella on paras liikkua ympäriinsä kävellen, linja-autolla, taksilla tai vuokratulla menopelillä, ja mitä kannattaa ottaa huomioon saarella paikasta toiseen kulkiessa.
Rodoksella on hyvä määrä museoita, joista miltei kaikki sijaitsevat Rodoksen kaupungissa. Saaren museoissa on hyvä tutustua sen menneisyyteen, taiteeseen ja etenkin nykytaiteeseen sekä mehiläisiin. Pääsymaksut museoihin ovat parista eurosta ylöspäin, ja miltei kaikkiin on helppo päästä.
Rodoksella on paljon nähtävää ja tekemistä, mutta siellä ja lähiseudulla voi myös harrastaa ja puuhata kaikenlaista. Tällä sivulla annetaan muutama ajanvietevinkki Rodoksella vieraileville.
Rodos on erittäin hyvä matkakohde perheille, joskin kuumin kesäaika heinä-elokuussa ei välttämättä ole paras mahdollinen aika lomailla saarella. Monissa hotelleissa on tenavakerho, lasten uima-allas ja jotain muuta lapsia miellyttävää.
Tällä sivulla käydään läpi Rodoksen saaren samanniminen pääkaupunki ja muut oleellisimmat alueet, joilta löytyvät miltei kaikki parhaat nähtävyydet, ravintolat, shoppailupaikat ja muut Rodoksella vierailevaa kiinnostavat asiat.
Rodokselta on helppo meriteitse käydä vierailemassa läheisillä saarilla, joista Kos on kuuluisin, tai sitten Turkin Marmariksessa, jonne on alle tunnin katamaraanimatka. Lautta- ja katamaraanimatkojen lisäksi voi tehdä mitä erilaisimpia meriretkiä.