Rodoksen eri paikkakunnilla ja rantapaikoilla on mukava kävellä paikasta toiseen.
Rodoksen kaupungissa voi joitain matkoja siirtyä linja-autolla, mutta yleisintä linja-autolla on matkustaa paikkakunnalta toiselle.
Taksi on sekin suosittu kyyti.
Pyöräily kiinnostaa Rodoksella joi
Valtaosa suomalaisista matkailijoista saapuu Rodokselle lentäen Suomesta. Lentoasemalta voi linja-autolla tai taksilla siirtyä Rodoksen kaupunkiin ja jatkaa sieltä edelleen matkaa muualle saarelle.
Rodokselle saavutaan ainakin päiväretkelle tai päiväretkeltä paljon lautoilla ja katamaraan
Tällä sivulla kerrotaan, minkälaista kulttuuria, konsertteja ja tapahtumia Rodoksella on odotettavissa ja missä suosituimmat tapahtumien pitopaikat ovat. Lisäksi luodaan katsaus saaren ilta- ja yöelämään.
Rodos on tunnettu lomasaari, jolle tullaan ruskettumaan rannalla, uimaan, shoppailemaan ja kenties harrastamaan kaikenlaista, mutta siellä on myös mielenkiintoisia nähtävyyksiä. Rodoksen kaupunki on mielenkiintoinen sekoitus eri aikakausien arkkitehtuuria ja tunnelmaa.
Mitä Rodoksella kannattaa ostaa ja minne ostoksia on hyvä mennä tekemään. Millainen on saaren hintataso ja milloin liikkeet ovat auki. Mitä kannattaa ostaa tuliaisiksi ja mistä on hyvä ostaa ruokaa
Rodos on erittäin hyvä matkakohde perheille, joskin kuumin kesäaika heinä-elokuussa ei välttämättä ole paras mahdollinen aika lomailla saarella. Monissa hotelleissa on tenavakerho, lasten uima-allas ja jotain muuta lapsia miellyttävää.
Miltä seuduilta ja kaduilta Rodoksen kaupungeista ja rantalomakohteista voi kätevimmin löytää hyviä ravintoloita ja minkälaisia ruokia saarella on tarjolla. Lisäksi luodaan katsaus ravintoloiden hintatasoon ja ruokailuaikoihin.
Rodos on säiltään pitkän kesäkauden takuuvarmasti kuuma ja aurinkoinen paikka, jossa meriveden lämpötila on sekin reilusti yli 20 asteen valtaosan kesäkaudesta. Matkustusaika on yleisesti toukokuun alusta lokakuun puoliväliin.
Rodokselta on helppo meriteitse käydä vierailemassa läheisillä saarilla, joista Kos on kuuluisin, tai sitten Turkin Marmariksessa, jonne on alle tunnin katamaraanimatka. Lautta- ja katamaraanimatkojen lisäksi voi tehdä mitä erilaisimpia meriretkiä.