Korfulla on kymmeniä rantoja, joista osa on hiekkarantoja, osa pikkukivirantoja. Niillä vierailu kuuluu Korfun-loman pääaktiviteetteihin, ja yhden viikon aikana voikin käydä useilla eri rannoilla. Rantojen lisäksi Korfun korkein vuori on paikka, jonka maisemiin voi lähteä tutustumaan, ja sinne
Korfun suurimmat nähtävyydet ovat sen pääkaupungissa, ja muualla saarella on myös jonkin verran nähtävää. Koska nähtävyydet eivät ole aivan vierekkäin ja koska välimatkat Korfun kaupungissa ovat pidempiä kuin voisi etukäteen ajatella, nähtävyyksistä ja niiden sijainnista on hyvä ottaa etu
Korfulla on paljon hyviä ravintoloita, eikä saaren keskuksista ole vaikeaa löytää kelvollista ruokapaikkaa. Kreikkalaiset ruoat ovat saarella pääosassa, ja Korfulla kannattaa ehdottomasti maistaa ruokia, jotka ovat sieltä peräisin. Niistä parhaita ovat liha- ja kalaruoat, ja myös salaatit, gyr
Korfun keskusta kaupungin on erinomaista maastoa lapsiperheille, sillä siellä riittää näkemistä ja tekemistä kenelle tahansa, ja siellä on myös hyvää kosmopoliitista tunnelmaa. Jos Korfulle suuntaa perheen kanssa, kannattaa etukäteen tutkia, mitkä rantalomapaikat ovat perheille parhaita ja mit
Korfulla on mukava kävellä rantapaikoilla ja Korfun kaupungissa, mutta kaupunkien välillä siirtymiseen on paras käyttää jonkinlaista kulkuneuvoa. Siniset paikallisbussit kulkevat Korfun kaupungin keskustan ja sen lähialueiden välillä, ja vihreät bussit kulkevat Korfun joka kolkkaan ja myös Kre
Korfun rantapaikat ovat suosittuja päiväretkikohteita ympäri saaren, ja myös Korfun saaret ovat paikkoja, joihin on helppo lähteä. Korfun saaren vierailupaikoista Paleokastritsa on niille, jotka yöpyvät muualla saarella, ehdoton vierailupaikka. Korfun kaupungin lähistön saaret kuuluvat nekin s
Korfun saarella on kaikenlaisia harrastus- ja aktiviteettimahdollisuuksia. Vaikka sinne lähtisikin aivan normaalille lomalle, voi siellä tehdä kaikenlaista sellaista, mikä on Välimeren lämmössä mukavaa, edullista ja helppoa. Saaren harrastusmahdollisuuksiin kuuluvat esimerkiksi golfaus, patiko
Korfu on lomailulle soveltuva saari, jolla on melko vähän kulttuuritapahtumia ja jonne harvoin matkustetaan sillä mielellä, että mentäisiin konserttiin tai muunlaiseen kulttuuritapahtumaan. Korfulla ei myöskään ole paljon penkkiurheilua vaan sinne lähdetään lähinnä itse harrastamaan jotakin. K
Korfu on monen Välimeren rannalla sijaitsevan lomakohteen tavoin paikka, jossa on pitkät, takuuvarmasti kuumat ja aurinkoiset kesät ja lyhyet mutta täysin kesästä poikkeavat talvet. Varsinainen matkustusaika on lyhyt ajanjakso touko- ja lokakuun välisenä aikana, ja lämpimiä säitä Korfulla on m