
Aluksi muutama varoituksen sana. Ateenasta ei ensimmäisenä tule mieleen lapsiystävällinen kaupunki kuten ei ehkä mistään muustakaan suuresta kaupungista. Varsinkin Ateenassa kapeat kadut ja kaoottinen liikenne sekä saasteet eivät tunnu kovin houkuttelevilta niille, jotka matkustavat lasten kanssa. Kapeilla kujilla ei ole helppoa liikkua lastenrattaiden kanssa (tuskin ollenkaan mahdollista) ja jälkikasvua täytyy pitää erityisen hyvin silmällä, sillä autot eivät välttämättä noudata aina edes liikennevaloja.
Kaikkein turvallisin suurkaupunki Ateena ei siis lapsille ole, mutta kaupunki kuitenkin kehittyy koko ajan ja nykyisin paikallisillekin lapsille löytyy yhä enemmän leikkipaikkoja, puistoja ja muita tiloja, joihin mennä vapaa-ajalla. Ateena tarjoaa hyvän valikoiman viihdykettä myös matkaileville perheille.
Tarjolla on niin lapsia kiinnostavia museoita, puistoja, eläintarha, huvipuisto, vesipuisto sekä teatteriesityksiä ja aina voi lähteä lasten kanssa vaikka rannalle, kunhan ilmat vain sallivat (ja kesäaikaan varmasti sallivat). Seuraavassa on esiteltynä muutama lapsiperheitä kiinnostava kohde.
Ateenan lentokentän lähellä sijaitseva yksityinen Attikan eläintarha on vierailun arvoinen varsinkin linnuista kiinnostuneille, sillä siellä on maailman kolmanneksi suurin lintukokoelma. Tämän lisäksi eläintarhassa on savanni kirahveineen ja seeproineen, matelijatalo, suuri kotieläinfarmi sekä paljon muuta nähtävää.
Ateenan lastenmuseo on suunniteltu erityisesti nuoremmille kävijöille (noin 4-12-vuotiaille) tarkoituksenaan edistää oppimista pelien ja erilaisten esineiden kautta. Museon näyttelyt kannustavat lapsia tutkimaan, kokeilemaan, ajattelemaan ja ymmärtämään ympäröivän maailman asioita.
Sintagman lähellä sijaitsevassa kansallispuistossa on mukava viettää aikaa lasten kanssa. Puistossa voi ihastella pienen eläintarhan elämää, ankkalammen ankkoja sekä toisessa lammessa sijaitsevia kilpikonnia, joiden elintila on valitettavasti käynyt niin pieneksi, että konnat pinoutuvat toistensa kanssa päällekkäin! Viihdykettä lapsille tarjoaa näiden lisäksi lasten kirjasto sekä leikkikenttä.
Ateenan huvipuisto Allou Fun Park tarjoaa viihdykettä niin lapsille kuin aikuisillekin. Jos et muuten pidä huvipuiston laitteista, niin esimerkiksi maailmanpyörästä voi katsella upeaa edessä levittäytyvää maisemaa kaupungista. Allou Fun Parkin vierestä löytyy Kidom, joka on pienemmille lapsille suunniteltu oma pieni huvipuisto.
Karagiozis on kreikkalaisten oma versio varjoteatterista, jossa yleensä yksi henkilö liikuttaa paperisia hahmoja valkoisen kankaan takana. [Esimerkkivideo YouTubessa] Varjoteatteri oli erityisen suosittua Kreikassa ennen television ja elokuvien valtakautta, mutta Karagiozisin perinteitä pidetään yhä yllä. Kreikkalaisen varjoteatterin uranuurtaja oli Evgenios Spatharis, ja Ateenassa onkin varjoteatterista kertova Spathario-museo, jossa on paljon tietoa varjoteatterin historiasta, erilaisia nukkeja ym. Nykyiset varjoteatteriesitykset ovat pitkälti lapsille suunnattuja ja esityksiä on suhteellisen usein.
Lisätietoja sekä muita kohteita löytyy mm. Breathtaking Athens ja Athens Info Guide -sivustoilta.