
Tällä sivulla esitellään Ateenan ostosalueita, liikkeitä ja annetaan tuliaisvinkkejä sekä kerrotaan Ateenan kauppojen aukioloajoista ja mm. maksukäytännöitä.
OstosalueetAteenan erityyppiset ostosalueet ovat melko selkeät, eli riippuen siitä, mitä haluat ostaa, sinun ei tarvitse kovin kauaa hakea sopivaa paikkaa. Periaatteessa Ateenan keskustasta löytyy kaikki tarvittava kävelymatkan päässä toisistaan.
Monastirakin alue tarjoaa niin kirpputoreja kuin mm. huiveja ja koruja tarjoavia kojuja, joiden tuotteissa on usein vielä tinkimisen varaakin. Ermou-kadulle voi lähteä vaateostoksille ja Attican tavaratalosta taas löydät melkeinpä mitä tahansa, mutta yleensä hintahaitarin korkeammasta päästä.
Muista pysähtyä ostosreissullasi monissa ulkoilmakahviloissa ja ravintoloissa pitämässä pienen hengähdystauon. Seuraavassa eri kohteet esiteltynä hieman tarkemmin.
Tuliaisia ja muita matkamuistoja varten kannattaa suunnata Plakan kaupunginosaan sekä Monastirakille, jotka ovat täynnä pieniä kauppoja. Monastirakilta löydät niin koruja, kenkiä, keramiikkaa ja taidetta kotiin vietäväksi. Siellä on hyvä tilaisuus myös testata tinkaustaitoja, monissa kaupoissa hinnan voi pudottaa aluksi vaikka puoleen alkuperäisestä ja lähteä siitä liikkeelle.
Kaikki paikat eivät suostu pudottamaan hintojaan, mutta yrittää voi toki aina, vastapuolen reaktiosta huomaa lähteekö hän siihen mukaan. Monastirakilla on myös kirpputori ja varsinkin sunnuntaisin ihmiset läheltä ja kaukaa tulevat ostamaan ja myymään mm. antiikkiesineitä, vanhoja kirjoja ym. Sunnuntaisin myös mm. Piraeuksessa on iso kirpputori.
Hyviä ja suosittuja kotiin viemisiä ovat mm. keramiikka kuten oliiviöljypullot ja kulhot sekä korut ja monenkirjavat huivit. Monet kreikkalaiset kantavat mukanaan korua tai amulettia, joka suojelee "pahalta silmältä" (mati), ja joka on myös kiva tuliainen. Tietysti myös paikalliset herkut kuten hunaja, oliiviöljy, oliivit ja juomat ovat suosittuja. Valinnanvaraa tuliaisten suhteen riittää, välillä liikaakin!
Vaate- ja kenkäostoksille voi lähteä Ateenan ykkösostoskadulle Ermoulle, joka hiljattain muunnettiin vilkkaasti liikennöidystä kadusta kävelykaduksi. Ermou-katu alkaa Sintagman aukiolta ja sieltä löytyvät niin paikalliset kuin kansainvälisetkin liikkeet. Ermou on eloisa paikka katusoittajineen ja kastanjamyyjineen, jossa viihtyy vaikkei ostosmielessä liikkeellä olisikaan.
Lisää liikkeitä löytyy läheltä Attican tavaratalosta, jonka valikoima on hyvin laaja ja sijoittuu pitkälti hintahaitarin yläpäähän. Luksusliikkeitä ja -merkkejä löytyy lisää Kolonakin trendikaupunginosasta, jonka ostoskadut kuuluvat maailman kalleimpien joukkoon. Kolonakilta ja Sintagmalta löytää myös hyvin koruliikkeitä, jotka myyvät mm. kreikkalaisten korusuunnittelijoiden hienoja jäljitelmiä antiikin ajan koruista. Jos tuliaisiin haluaa panostaa, niin kulta- ja hopeakorut ovat hyvä vaihtoehto. Muita ostosalueita Ateenassa ovat mm. Kifissia pohjoisosassa kaupunkia ja Glyfada etelässä.
Athinas-kadulta löytyy myös monenlaisia kauppoja, mutta ehkä kadun kiinnostavin paikka on Ateenan keskustori, josta löytyy kala-, liha-, hedelmä-, oliivi- ym. myyjiä ja on hyvä paikka, jos olit esim. ajatellut tehdä itse ruokaa matkallasi. Paikalle kannattaa mennä hyvissä ajoin aamulla.
Ateenan keskustasta ei oikein löydy kunnon ruokakauppaa, pienempiä kauppoja kyllä, joista löytää peruselintarvikkeita, mutta sijainnista riippuen hinnat saattavat olla melko korkeat.
Leipomoita kaupungissa riittää ja niistä löydät ainakin leivät ja pikkusuolaiset ja -makeat. Ympäri Ateenaa katujen varsilla näkee pieniä kioskeja (Peripteros), jotka ovat kuin pieniä kauppoja myyden sanomalehtiä, vettä, purkkaa, tupakkaa, sateenvarjoja ja muuta sellaista, joita saattaa yhtäkkiä tarvita. Jotkut kioskit ovat auki vuorokauden ympäri.
Useimmat kaupat ovat auki päivittäin normaalisti, tosin jotkut pienemmät liikkeet ovat kiinni iltapäivällä muutaman tunnin ja menevät maanantaisin, keskiviikkoisin ja lauantaisin kiinni normaalia aikaisemmin. Sunnuntaisin useimmat liikkeet ovat kiinni, mutta sunnuntai onkin hyvä päivä kiertää Monastirakin kirpputorilla.
Ateenassa hinnat nousevat koko ajan, varsinkin elintarvikkeet saattavat olla jo Suomen hintatasolla, vaatteet, tuliaiset ym. ovat yleisesti hieman edullisempia.
Varaa ostosreissulle käteistä mukaan – suuret liikkeet ja tavaratalot hyväksyvät kyllä luottokortit, mutta Monastirakin pikkuliikkeissä, kirpputoreilla ja luonnollisesti esim. hedelmäkojuilla pitää yleensä maksaa käteisellä.