logo
Kävelijöitä
Gdańskissa on mahdollista kävellä melkoisesti mikäli haluaa nähdä mahdollisimman paljon kauniita rakennuksia ja nähtävyyksiä loman aikana, joten hyvät kävelykengät on hyvä ottaa matkaan mukaan.

Liikkuminen paikasta toiseen

Tällä sivulla kerrotaan, miten Gdańskissa on paras liikkua ja mitä kannattaa ottaa huomioon kaupungissa paikasta toiseen siirryttäessä.

Käveleminen

Gdańskin keskustassa on mukava kulkea jalkaisin ja tutustua nähtävyyksiin. Rautatieasemalle on mukava kävelymatka kaupungin ydinkeskustaksi usein mielletyn vanhan keskustan porteilta. Kaupungin vanhimmissa osissa käveleminen on paras ja joskus ainoa tapa liikkua. Myös Gdańskin satamat, telakka-alueet ja muut rantaviivat ovat mielenkiintoisia tutustumiskohteita, ja sinnekin pääsee kätevästi kävellen. Gdańskissa on paljon kauniita rakennuksia ja nähtävyyksiä, joten hyvät kävelykengät on hyvä ottaa matkaan mukaan.

Julkisilla liikkuminen

Gdańskissa lomaileva ei välttämättä joudu lainkaan turvautumaan julkisiin liikennevälineisiin, lukuun ottamatta matkoja lentokentältä tai satamasta hotellille. Gdańskin keskustassa on runsaasti nähtävyyksiä ja kauniita rakennuksia, ja näin muutama päivä siellä kuluu kävellen. Mutta mikäli haluaa viettää rantalomaa, käydä päiväretkillä tai tutustua Oliwan puistoalueeseen tai Westerplatten sotamuistomerkkiin, on hyvä tutustua paitsi ratikoiden myös paikallisjunien aikatauluihin.

Liput Gdańskin alueella liikkuviin ratikoihin ovat edullisia, alle euron per tunnin pituinen kyyti, ja kenties helpoin ratkaisu ainakin pari kertaa julkisella matkustavalle on hankkia 24-tunnin lippu, joka maksaa alle 3 euroa. Gdańskin oma Nowy Port -laivaterminaali sijaitsee Westerplatten vieressä, ja tänne pääsee helposti ensin kulkemalla päärautatieaseman edestä ratikalla 5 Dworska-pysäkille ja vaihtamalla siellä T5-bussiin, joka vie Nowy Port -pysäkille, lähelle Westerplattea ja terminaalia noin puolessa tunnissa. Ratikka kulkee 10–20 minuutin välein. Huomattavasti helpompi mutta silti kohtuuhintainen vaihtoehto on hypätä taksiin, joka hurauttaa Nowy Port -satamaan vaivatta ja nopeasti.

Hyödyllinen kulkuväline lomalaiselle on paikallisjuna, ja junat kulkevat tiiviiseen tahtiin Gdańskin kauniilta päärautatieasemalta Sopotin rantaresortille, Gdyniaan ja myös Oliwan puistoalueelle. Nämä SKM-sähköjunat ovat erillisiä junia ja lähtevät Gdańskin Główny-asemalta laiturista 3 (ja lippuja voi ostaa laiturin vieressä olevasta myymälästä ja kojuista, joita on rautatieaseman alitse kulkevassa tunnelissa).

Liput ostetaan ja leimataan keltaisessa laitteessa ennen junaan nousemista, ne ovat edullisia (0,70–1,5 euroa suuntaansa) ja matka kestää pisimmillään Gdyniaan noin 25 minuuttia. 24-tunnin ja 72-tunnin kortit kattavat matkat Gdyniaan asti, mutta tällöin tulee ostaa 11 zlotyn hintaisen 24-tunnin matkalipun sijaan 20 zlotya maksava (tai 40 zlotyn hintainen 72-tunnin) matkakortti.

Pidempikestoisia lippuja voi ostaa päärautatieasemalta, ja harkitsemisen arvoinen on myös Gdańsk-kortti, jolla voi matkustaa ilmaiseksi kaikkialla ns. kolmoiskaupungin alueella. Sillä pääsee museoihin ja joihinkin muihin nähtävyyksiin ilmaiseksi sisään ja saa alennuksia noin 200 liikkeestä ja ravintolasta.

Gdańskissa on laaja bussiverkosto, joka on hyödyllinen, mikäli majapaikka sijaitsee syrjässä tai haluaa vierailla paikassa, jonne ratikat tai paikallisjunat eivät kulje. Bussilippuja saa kuljettajalta ja busseihin käyvät myös 24- ja 72-tunnin liput.

Lisätietoja Gdańskin joukkoliikenteen virallisilta sivuilta.

Taksi

Gdańskissa on takseja siellä täällä, niillä matkustaminen on edullista ja kuskit ovat yleensä rehellisiä. Taksiin hyppäämistä ei kannata pelätä, etenkään jos on juuri saapunut matkalaukkujen kanssa kaupunkiin. Kannattaa huomata, että vanhaan keskustaan eli kovin lähelle Długa-katua ja Długi-toria ei taksilla pääse, ja mikäli ottaa hotellin vanhan kaupungin keskiosista, joutuu taksilla liikkuvakin kävelemään jonkin verran.

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2011/08

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.