logo
Mausteita turkkilaisessa basaarissa
Kaleici-vanhakaupunki on hyvää aluetta hankkia tuliaisia ja matkamuistoja, kuten mausteita.

Antalya, Turkki

Sivu 1: Johdanto ja nähtävyydet
Sivu 2: Ostokset, ruokailu, tapahtumat, lapset, jne.

Ostokset

Turkki on edullinen maa, josta voi ostella tuotteita monipuolisesti, ja suurena kaupunkina Antalya antaa mahdollisuuden shoppailla miltei mitä tahansa edullisin hinnoin. Kaleici-vanhakaupunki on hyvää aluetta hankkia tuliaisia ja matkamuistoja, kuten mausteita, makeisia ja muita paikallisia makuja, kuten myös itämaisia mattoja, koruja ja koristeita. Vaatteita, kenkiä ja kulutustarvikkeita on parempi katsella kaupungin uudessa osassa, joka alkaa heti ratikoiden käyttämän Atatürk-pääbulevardin takaa.

Pitkillä kävelykaduilla ja ostoskeskuksissa on hyvät, modernit kaupat, joissa toisin kuin vanhassakaupungissa ei juurikaan tingata. Migros-ostoskeskus, jonka ulkopuolelta lähtevät Kemerin pikkubussit, on hyvä paikka tehdä keskitetysti hankintoja. Ostoksilla ollessa kannattaa muistaa, että antiikkiesineiden vieminen pois Turkista on laitonta ja ankarasti rangaistavaa.

Ruokailu ja ravintolat

Turkissa on tunnetusti maukkaat ja korkeatasoiset ruoat, joita pääsee maistelemaan Antalyassa paremmin kuin missään muussa rannikon kaupungissa. Eri puolilta maata tulevat erikoisuudet, esimerkiksi sellaiset kebabit kuin Urfa, Adana ja Shish, ovat kaikki helposti saatavilla, ja etenkin ratikoiden käyttämän Atatürk-pääbulevardin varrella ja liepeillä on kymmenittäin kebabeja ja muita ruokia myyviä ravintoloita, jotka ympäri vuoden levittäytyvät terasseineen kaduille. Kebab-paikkojen ateriat, joihin kuuluvat myös lahmacun eli turkkilainen pizza, salaatit ja monet muut kotimaan kebab-paikoista puuttuvat ruoat, ovat edullisia ja maksavat yleensä juomineen 2-4 euroa.

Kaleici-vanhankaupungin tunnelmalliset kadut sopivat hyvin illalliselle, ja kaikkein hienoin illanviettopaikka on roomalainen satama, mutta täällä monet ravintolat laskuttavat miltei kotimaan hintoja. Suosittuja satamassa ovat merenelävät, ja Välimerestä pyydystettävät kalat ovat suomalaiselle eksoottisia ja ateriat hienosti laitettuja. Myös muita kuin turkkilaisia ruokia tarjoavia ravintoloita löytyy niin satamasta kuin muualtakin Kaleicista jonkin verran.

Lahmacun
Lahmacun eli turkkilainen pizza on suosittu Kebab-paikkojen tarjoama ateria.

Paikallisten suosiossa olevia ravintoloita, joissa ruoat ovat hyviä ja edullisia, löytyy heti Atatürk-pääbulevardin takaa kaupungin uudelta puolelta. Etenkin tienoo Hadrianuksen portin lähellä, sen edessä olevan moskeijan takana, on otollista seutua autenttisille ja edullisille aterioille, joista monet turistit eivät älyä lähteä nauttimaan. Lisää tietoa Antalyan ruoista ja ravintoloista.

Lasten kanssa Antalyassa

Antalya on erinomainen kohde lapsiperheille, joskaan Kaleici-vanhankaupungin jyrkimmät mäet eivät aivan perheen pienimmille sovi. Vanhankaupungin kujat, moskeijat, äänekkäät kaupanpitäjät ja ravintoloitsijat sekä sataman laivat ja etelän tunnelma kiehtovat tietenkin perheen pienimpiä, ja kaupungissa vieraillessa tuskin tylsää hetkeä tulee eteen. Antalyan museo on lapsiperheille erinomainen vierailupaikka, sillä sieltä löytyy oma osio lapsille ja muutenkin perheen pienimpiä kiinnostavat monet museon näyttelytilat. Laran pitkä ja turvallinen hiekkaranta tarjoaa puuhaa lapsille koko loman ajaksi sekin. Lara-rannalla on myös vesipuistoja ja muuta tavallisesta poikkeavaa tekemistä, ja toimintaa löytyy myös Konyalti-rannalta, jonne on keskustasta lasten kanssa helppo siirtyä suoraan ratikalla. Lara-rannalle on vaikeampi kulkea, sillä tämä vaatii usein bussin vaihtoa puolessavälissä matkaa. About Antalya-sivusto antaa hyvää perustietoa Antalyasta sekä sisältää informaatiota myös lähiseutujen nähtävyyksistä ja muusta mielenkiintoisesta

Esitykset ja tapahtumat

Antalya on tunnettu maan merkittävimmistä elokuvafestivaaleista, Altin Portakal Film Festivali, jotka pidetään syyskuun lopun ja lokakuun alun välisenä aikana. Toinen merkittävä tapahtuma on Välimeren laulufestivaalit (Akdeniz Sarki Festivali), jotka pidetään yleensä heti elokuvafestivaalien jälkeen. Antalyan tapahtumat tuppaavat olemaan kulttuuripitoisia, ja siellä pidetään myös kansainväliset baletti- ja oopperafestivaalit, kuoromusiikin festivaalit ja kolmen viikon pituiset pianomusiikin festivaalit. Tietoa Antalyan tapahtumista What's on when:ssä.

Yöelämä

Antalyan vanhakaupunki on oiva paikka irrotella kesäisinä öinä, ja sen terasseilla on mukava nauttia vaikkapa A-oluen vahvuisesta Efes-oluesta tai raki-anisviinasta, johon lorautetaan vettä sekaan. Kaleicin valikoimaan kuuluu valtava määrä ravintoloita, jotka ovat myöhään auki, kuten myös kahviloita ja teehuoneita, jotka illan hämärtyessä alkavat erehdyttävästi muistuttamaan baareja, sekä varsinaisia baareja ja klubeja, joissa voi ottaa ilon irti elämästä aina aamun sarastumiseen asti. Etenkin Marina-satama ja sen lähitienoo ovat hyvin eläväisiä iltaisin, ja monet klubit meluavat aamuun asti. Myös muualla kaupungissa on juhlimismahdollisuuksia, ja ratikoiden käyttämän Atatürk caddesi -pääbulevardin varrella on Hardianuksen portin jälkeen melkoisesti illanviettopaikkoja. Rannat ovat keskikesällä myös hyviä menopaikkoja, ja niin Konyaalti- kuin Lara-rannaltakin löytyy diskoja moneen makuun. Lisää tietoa Antalyan baareista ja klubeista Antalaya.com:ssa

Lähistön nähtävyydet ja päiväretkikohteet

Antalya on Turkin Välimerenrannikon keskus, ja sieltä on helppo siirtyä dolmus-minibussilla alueen muihin kaupunkeihin ja nähtävyyksille. Monet käyvät päiväretkellä Kemerissä, joka on tyypillinen rantaresortti, ja jotkut myös Sidessä, josta löytyy paljon raunioita, hyvät rannat ja kohtalaiset shoppailumahdollisuudet. Lisää raunioita löytyy 34 kilometrin päässä Antalyasta sijaitsevasta Termessoksesta, jonne pääsee helpoiten taksilla. Risteilyn kanssa on mahdollista vierailla monissa rannikon kohteissa, joihin kuuluu myös muinaisaikoijen raunioita, kuten Olympos ja Chimaera. Lähempänä Antalyaa sijaitsee myös muinaisia raunoita, etenkin Perge, Silyon ja Aspendos, joille pääsee taksilla tai bussilla. Lisää tietoa Antalyan retkikohteista Antalaya.com:ssa.

Teksti: Peter Forsberg

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.