Tonavan rannalla sijaitseva Wien on Itävallan pääkaupunki, mutta monet kutsuvat sitä myös musiikin pääkaupungiksi. Wien tunnetaan monipuolisesta musiikkitarjonnasta aina klassisesta, jazziin ja uudempiin tyyleihin. Lisäksi se tarjoaa shoppaajille erinomaiset ostosmahdollisuudet ja herkkusuille elämyksiä lukuisissa kahviloissaan, joiden tarjonnasta halutuin lienee suklainen Sacher-kakku.
Olet Wienin pienen matkaoppaan etusivulla. Seuraavaksi kerrotaan, mitä matkaoppaan eri osioissa on.
Tekemistä-osiossa syödään ulkona ravintoloissa, mietitään mitä Wienissä kannattaa ostaa ja missä ostokset kannattaa tehdä. Lisäksi kerrotaan tapahtumista, konserteista ja kulttuurielämästä yleensä sekä piipahdetaan viihteellä ilta- ja yöelämän humussa. Lopuksi annetaan muutama ajanvietevinkki tilanteeseen, jossa kaikki on jo nähty. >> Tekemistä
Nähtävää-osiossa käydään läpi Wienin kaupunginosia sekä rakennuksia ja maamerkkejä, puistoja ja luonnonnähtävyyksiä sekä museoita ja taidegallerioita. Lisäksi esitellään nähtävää ja koettavaa lapsille sekä kohteita Wienin lähistöllä. >> Nähtävyydet
Selviytymisoppaassa paneudutaan Wienin matkoihin ja saapumiseen perille, liikkumiseen kaupungissa, alueen säähän ja ilmastoon ja annetaan selviytymisvinkkejä lasten kanssa matkustaville. >> Selviytymisopas
Hotelli- ja aluevinkeissä käydään läpi niitä kaupunginosia ja alueita, jotka ovat matkailijalle hyviä valintoja majapaikan sijainnin näkökulmasta. Alueiden yhteydessä nostetaan lisäksi esiin mielestämme hyviä hotelleja kullakin alueella. >> Hotellit ja majoittuminen
Kesäkausi 2013 pyörähtää Wienissä käyntiin perinteisesti pääsiäismarkkinoilla, jota seuraa monenlaisia tapahtumia ja konsertteja. Wienin museoissa on korkeatasoisia uusia näyttelyitä kevätkaudella. Uutta on Wienissä myös shoppailumaailmassa, jota monipuolistaa uusi luksusputiikkeihin erikoistunut Goldenes Quartier. Lue lisää: Wienin tapahtumia ja uutuuksia vuonna 2013
Wien on hyvä kokovuoden matkakohde, lukuun ottamatta joitain kaikkein kiireisimpiä aikoja. Etenkin elokuu ja sen kaksi ensimmäistä viikkoa ovat huonoja aikoja matkustaa kaupunkiin, sillä siellä on silloin usein hyvin kuumaa, monet kaupat ja ravintolat ovat lomien takia kiinni ja kaupunkiin virtaa valtava määrä turisteja. Mikäli Wieniin haluaa matkustaa elokuussa, on sen loppupuoli yleensä jonkin verran alkua rauhallisempi, ja sama pätee päinvastoin myös heinäkuuhun – mikäli kaupunkiin mielii kuumaan heinäkuun aikaan, ovat sen kaksi ensimmäistä viikkoa yleensä rauhallisempia kuin loppukuu.
Wienin kaikki neljä vuodenaikaa ovat varsin miellyttäviä aikoja matkustaa kaupunkiin, lukuun ottamatta kaikkein kuumimpia kausia. Suomea jonkin verran leudompi talvikausi on tunnelmallinen ja rauhallinen aika matkustaa kaupunkiin, ja tällöin voi myös kesää paremmin nauttia kaupungin kulttuuri- ja urheilutapahtumista. Mikäli Wienin haluaa nähdä hehkeimmillään, on aika pääsiäisestä kesäkuun alkuun siihen hyvää aikaa, ja tällöin kaupungin kulttuurielämäkin on tiivistä.
Muita hyvin kiireisiä matkustusaikoja Wieniin ovat pääsiäinen, aika joulukuun alkupuolelta tammikuun ensimmäisen viikon loppuun ja Euroopan koulujen talvi- ja syysloma-ajat, joita tyypillisesti on helmi- ja lokakuussa. Muina aikoina kaupungissa ei välttämättä ole täysin rauhallista, sillä hiljaisimpina matkustusaikoina Wien on koululaisryhmien suuren suosion kohteena ja nämä saattavat huonolla tuurilla tukkia joitain nähtävyyksiä ja kenties täyttää edullisimpia majapaikkoja, etenkin virallisia HI-hosteleita. Tyypillisesti maalis-toukokuu on koululaisryhmien lempiaikaa vierailla Wienissä.
Hotellin ja muun majapaikan löytäminen on Wienistä helppoa, sillä majapaikkoja on uskomaton määrä ja vain osan vuodesta ne ovat niin täynnä, ettei esimerkiksi muutamaa päivää aikaisemmin vielä löytyisi melko hyvää hotellia tai hostelia. Kiireimmät matkustusjat kaupunkiin ovat pääsiäinen, heinä-elokuu ja joulunalusajasta tammikuun ensimmäiselle viikolle, ja näinä aikoina hotelli tai muukin majapaikka kannattaa varata vähintään viikon etukäteen, sillä muussa tapauksessa saattaa joutua tyytymään ylihintaiseen tai heikkotasoiseen vaihtoehtoon.
Suuri osa Wienissä vierailevista turisteista viihtyy ydinkeskustan eli ns. Innere Stadtin alueella, mistä löytyy suuri osa oleellisimmista nähtävyyksistä ja missä riittää ihmeteltävää vaikka pidemmänkin loman ajaksi. Nuorten turistien suosikki on usein Neubaun kaupunginosa, joka sijaitsee aivan Innere Stadtin kainalossa, ja näiden välissä on MuseumsQuartier-museokortteli, joka sekin on varsin nuorekas paikka ja jossa jokaisen kaupungissa olevan kannattaa ainakin käväistä katsomassa kesäisin vilkkaita terasseja ja luovaa tunnelmaa.
Näiden vieressä sijaitseva Mariahilf on kaupunginosa, joka sekin on turistille varsin mielenkiintoista vaeltelupaikkaa, sillä sen läpi kulkeva ostoskatu on paikka, josta löytää kaikenlaista tavaraa, usein Innere Stadtia edullisemmin hinnoin. Monille turisteille tuntemattomaksi jäävä Leopoldstadt on sekin varteen otettava vierailupaikka muutenkin kuin sen laitamilla sijaitsevan huvipuiston osalta.
Wieden on nimenä kaupungissa useinkin vierailleille tuntemattomin, mutta sen alueella sijaitsee Karlsplatz-aukio nähtävyyksineen ja puistoineen, kuten myös Naschmarkt-markkinat. Näiden lisäksi Wienissä on vielä yksi turistille oleellinen alue, nimittäin heti Karlsplatzin takaa alkava, suureksi osaksi hienostoalueita ja puistoja täynnä oleva, jonka alueelta löytyy Belvederen upea kartano puistoineen, mutta tätä varsin laajaa aluetta emme tässä yhteydessä käsittele tämän enempää. Lue lisää: Wienin nähtävyydet
Wien on erinomainen shoppailukaupunki, ja sen kolme tärkeää ostosaluetta löytyvät Innere Stadt –ydinkeskustasta, Mariahilfer Strasse –kadun varrelta ja sivukaduilta ja Neubausta, joka löytyy aivan Mariahilfer Strasse –pääshoppailukadun varrelta.
Innere Stadt eli Wienin vanha keskus on hyvä paikka löytää kaikenlaisia luksustuotteita, ja etenkin jalokivet, korut ja kellot ovat hyvin esillä, kuten myös hienot elintarvikkeet ja makeiset, lähinnä klassista tyyliä olevat vaatteet, asusteet ja kengät ja monenmoista hienoista tuotteista aivan tavallisiin tarvikkeisiin. Periaatteessa koko Innere Stadt –alue on täynnä kauppoja, mutta erityisen hyvässä shoppailukadun maineessa on Kärtner Strasse, ja myös Am Graben ja Kohlmarkt ovat shoppailijoiden suosiossa. Kaikki nämä ovat hyviä shoppailukatuja siinäkin mielessä, että niihin tutustuessa pääsee hyvin kiinni kaupugin sykkeeseen ja näkee joitain kaikkein merkittävimpiä nähtävyyksiä, kuten Stephansdom-kirkon ja Michelerplatz-aukion, jonka takana sijaitsee Hofburg-palatsi.
Mikäli haluaa päästä sisään todelliseen paikalliseen kaupankäyntiin, on vierailu kaupungin huutokaupoissa hyvä vaihtoehto. Huutokaupoissa myydään etenkin antiikkia, keräilyesineitä, huonekaluja ja taidetta, ja Wienin ykköshuutokauppa on Dorotheum. Lue lisää: Ostokset
Wienin tunnelmallisin ja suosituin ateriointipaikka on Innere Stadt –ydinkeskusta, jossa voi nauttia erityisen hyvin tyypillisiä wieniläisiä ruokia, kuten wieninleikkeitä, makkaroita ja voileipiä. Erilaisia ravintoloita löytyy kaikkialta ydinkeskustan alueelta, ja monet paikat ovat melko hintavia ja suosituimmat ruokailupaikat menevät lounasaikaan ja viikonloppuisin usein tukkoon. Edullisia aterioita, ruokia muualta kuin Itävallasta ja pikaruokia löytyy melkoinen valikoima Innere Stadtin Bermudankolmioksi nimeltyltä alueelta, sekä sen vierestä Schwedenplatz-aukion laidalta ja lähettyviltä.
Naschmarkt-torikatu on loistava paikka aterialle, mutta täällä etenkin kauniina lauantai-iltapäivinä monet terassit ja sisätilatkin täyttyvät totaalisesti eikä alue tällöin ole paras mahdollinen ateriointipaikka. Valikoima on hyvä, täällä voi nauttia tyypillisiä paikallisia ruokia ja kalaruokia mutta myös muita ruokia on paljon tarjolla, etenkin aasialaisia, italialaisia ja Lähi-Idästä tulevia ruokia. Varsinaisen torialueen lisäksi kannattaa katsastaa myös itse kadun laitamien ravintoloita, joiden joukosta löytyy hyviä ruokia kasvissyöjille, etenkin aasialaisista ravintoloista, miltei poikkeuksetta Naschmarktin ruokia edullisemmin hinnoin. Ruoka ja ravintolat
Wien on erinomainen paikka siirtyä paikasta toiseen kävellen, ja parhaiten tämä käy aivan kaupungin ytimessä, Innere Stadt –ydinkeskustassa, Marihilfer Strasse –pääshoppailukadulla ja Neubaussa, josta löytyy erinomainen valikoima putiikkeja, ravintoloita ja baareja. Kävely onnistuu varsin hyvin näiden alueiden välillä, mutta etenkin lasten kanssa liikkuessa ja varttuneemman väen kannattaa aina muistaa, että Wien on rakennettu suuruudenhulluun mittakaavaan, ja kooltaan se muistuttaa paremminkin Euroopan suurimpia kaupunkeja kuin muita parin miljoonan asukkaan eurooppalaisia kaupunkeja – näin välimatkat siellä ovat ydinkeskustan ulkopuolella (ja joskus sen alueellakin) melko pitkiä.
Mikäli Wienissä mielii nähdä lyhellä lomalla paljon tai kaupungissa on talvisaikaan marras-maaliskuun välisenä aikana, on Wienin erinomainen ja kohtuuhintainen joukkoliikenneverkosto mitä parhain tapa siirtyä paikasta toiseen.
Viisilinjainen maanalainen metro on kätevä kaupungissa, ja sillä pääsee etenkin keskustan halki nopeammin kuin Innere Staditin kiertävillä ratikoilla. Metro on nopea ja vaivaton liikkumismuoto, mutta mikäli haluaa paikasta toiseen siirtyessä nähdä maisemia, ovat ratikat siihen paras vaihtoehto. Kaupungissa on myös busseja, joista yöbussit saattavat olla juhlista palatessa tarpeellisia, mutta kannattaa huomata, että taksit ovat Wienissä montaa muuta länsieurooppalaista kaupunkia edullisempia. Lue lisää: Liikkuminen paikasta toiseen
Lähteminen matkatoimiston valmismatkalle voi tulla huomattavasti edullisemmaksi kuin omatoiminen lentäminen Wieniin, etenkin jos ottaa huomioon hotellista aiheutuvat lisäkulut. Kiireimmät matkustusajat eli pääsiäinen, heinä-elokuu, lokakuun syyslomat ja aika joulukuun alkupuolelta tammikuun ensimmäiselle viikolle ovat yleensä kalleimpia aikoja lähteä valmismatkalle kaupunkiin, ja tällöin saattaa tulla edullisemmaksi tehdä matka täysin omatoimisesti. Wienin valmismatkat ovat kalleimmillaan vuodenvaihteessa, edullisimmillaan alkuvuodesta pääsiäisen kieppeille, ja loppusyksystä ennen joulukuun sesonkinaikaa.
Monet kotimaiset matkatoimistot tekevät erityyppisiä matkoja Wieniin, ja usein ne ovat ovat 3-4 vuorokauden mittaisia viikonloppulomia ja yleensä ne eivät ole mitenkään pilkkahintaia, sillä Wien mielletään korkeatasoiseksi matkakohteeksi, jonne matkustamisesta ollaan valmiita maksamaan enemmän kuin joihinkin muihin paikkoihin matkustamisesta. Lue lisää: Wienin matkat
Wien Wikipediassa | Matkustustiedote - Ulkoasiainministeriö : Itävalta | YouTube: Vienna, Austria | Google maps: Wien
Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2011/04
Wienin muistan kyllä musiikin pääkaupunkina. Musiikkia ei tuotu minulle tänä vuonna, vaan Haribon nallekarkkeja. Mieleeni on jäänyt myös Jari Sillanpään musiikkikappale Heräävä Wien sekä Falcon eli Johann Hölzlin musiikkikappale Vienna Calling. /Atro Niiniluoto