Esimerkkejä Tansanian hinnoista

Tälle sivulle on kerätty perustuotteita ja -palveluja euromääräisine hintoineen, ja niiden avulla voit muodostaa suuntaa antavan kuvan Tansanian hintatasosta.
Hinnat perustuvat matkailijoiden kohtaamiin ja ilmoittamiin hintoihin, ja ovat niiden keskiarvoja. Keskiarvon luonteen mukaisesti, matkalla kohtaat varmasti myös näitä matalampia ja korkeampia hintoja. Fiksun matkaajan tavoin, tee hankintasi siellä, missä paikallisetkin, ja pääset yleensä halvemmalla.

Otamme mielellämme vastaan havaintojanne hinnoista Tansaniassa. Myös vinkit, joilla ostoksista selviää matkan varrella pienemmillä kuluilla ovat tervetulleita. Lähettäkää hintoja, vinkkejä edullisista ostospaikoista ja muuta palautetta, ja huomioimme ne sivuston sisällössä.

Majoittumisen hinta

Hotellien hintojen vaihtelu Tansaniassa on huomattavan suurta, sillä hintoihin vaikuttavat esimerkiksi sesonkiajat, sijainti, palvelutaso ja hotellin tyyppi.
Hotellien hintoihin saat parhaiten selvyyden Booking.comin tai Hotels.comin Tansanian aluesivuilta.

Ruoan hinta ruokakaupassa

maitopurkki Litra maitoa 70 senttiä
banaaneja Kilo banaaneja 1 euro / kg
leipää Vaalea leipä 70 senttiä

Suomen hintoja halvemmalla saatavia elintarvikkeita ovat esimerkiksi liha, tomaatit, leipä, salaatti ja kana - ja yleisesti ottaenkin elintarvikkeet ovat Tansaniassa Suomen hintatasoa selvästi edullisempia. Hintataso on lähes puolet Suomea matalampi.

Mitä maksaa syödä ravintolassa

ravintolassa Ateria yhdelle edullisessa ravintolassa 2.30 euroa
hampurilainen, ranskalaiset ja juoma Hampurilaisateria ketjuravintolassa (sisältää hampurilainen, ranskalaiset ja juoma) 6.90 euroa
illallinen Ateria kahdelle tavanomaisessa ravintolassa alku-, pää-, ja jälkiruoan kanssa 22 euroa

Arkinen lounas tai päivällinen tavallisessa ravintolassa on Tansaniassa selvästi halvempi kuin Suomessa. Hampurilaisateriat ovat selvästi halvempia. Kunnon illallinen keskitason ravintolassa on selvästi halvempi. Kahvin juominen kahvilassa tekee samoin selvästi pienemmän loven kukkaroon kuin kotimaassa. Ylipäätään ateriointi ulkona on selvästi halvempaa Tansaniassa kuin Suomessa. Ruokailun hinta on helposti vain puolet Suomessa totutusta tai vieläkin vähemmän.

Vaatteet ja kengät

housut Aikuisten tavalliset merkkifarkut 11 euroa
mekko Naisten kevyt mekko 21 euroa
lenkkitossut Merkkilenkkarit 38 euroa

Viini, olut ja tupakka

viinipullo Pullo keskihintaista viiniä kaupasta ostettuna 5.30 euroa
olutpullo Pullo paikallista olutta kaupasta ostettuna 1 euro
tupakka-aski Tupakka-aski 1.60 euroa

Liikkuminen

taksi Taksin kilometriveloitus 1.30 euroa / km
bensapumppu Litra bensiiniä 1 euro / l

Taksilla matkustaminen maksaa Tansaniassa osapuilleen saman verran kuin Suomessa. Samoin julkisilla liikennevälineillä voi kertalipulla matkustaa roimasti Suomea halvemmalla. Jos Tansaniassa viettää useita viikkoja ja hankkii julkisiin kausikortin, myös sen saa selvästi pienemmällä rahalla kuin vastaavan Suomessa.

Oletko kiinnostunut myös näiden paikkojen hinnoista?

Sansibar