Kellonaika Hong Kongissa ja aikaero Suomeen nähden

Ilmoitus - Sivu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Kello on Hong Kongissa
17:53:22
5
nuoli eteenpäin
Kelloa pitää siirtää viisi tuntia eteenpäin Hong Kongiin matkustettaessa.

Aikaero Hong Kongin ja Suomen välillä

Hong Kongissa kello on tällä hetkellä viisi tuntia enemmän kuin Suomessa. Kun Suomesta lennetään Hong Kongiin kuljetaan itään, ja silloin jet lag vaivaa pahemmin kuin vastakkaiseen suuntaan matkustettaessa. On yksilöllistä, miten nopeasti elimistö sopeutuu viiden tunnin aikaeroon. Nopeilta sopeutujilta aikaa kuluu keskimäärin 3 vuorokautta ja hitailta sopeutujilta voi mennä 4–5. Itään päin lennettäessä voi yrittää saada unen päästä kiinni lentokoneessa. Perillä, sen sijaan kannattaa jättää päivätorkut väliin ja yrittää sinnitellä hereillä iltaan asti. Aamuisin saattaa tuntua houkuttelevalta nukkua puolille päiville, mutta tätä kannattaa välttää ja viritellä herätyskello pitämään asiasta huolta. Uuteen rytmiin voi mahdollisuuksien mukaan alkaa totutella jo kotimaassa aikaistamalla nukkumaanmenoaikaa tunnilla parilla, mikä monilla onnistuu helpoiten aikaistamalla ensin heräämisaikaa. Myös ennen nukkumaan menoa otetuista melatoniinivalmisteista voi olla apua.

Aikavyöhyke

Hong Kongissa käytössä oleva aika on niin sanottu Hongkongin normaaliaika. Koordinoidun yleisajan mukainen aikavyöhyke on UTC +8.

Auringonnousu ja -lasku 20.4.2024

Aurinko nousee Hong Kongissa tänään kello 05:58 ja laskee kello 18:45. Nouseva aurinko alkaa siintää horisontissa suunnassa 77 astetta (itä) ja laskeva aurinko painuu mailleen horisonttiin suunnassa 283 astetta (länsi).

Kuinka nopeasti Hong Kongissa tulee pimeä

Hong Kongissa on hämärää vielä 23 minuuttia auringonlaskun jälkeen ja aamu alkaa sarastaa saman verran ennen auringonnousua. Täysi pimeys laskeutuu selvästi nopeammin kuin Suomessa. Hämärän aika, joka edeltää pimeää ei kestä puoltakaan Etelä-Suomen vastaavasta. Yleisesti ottaen, hämärän aika on sitä lyhyempi, mitä lähempänä päiväntasaajaa ollaan.

Kesä- ja talviaika

Erillinen kesä- ja talviaika ei ole käytössä Hong Kongissa tänä vuonna.

Päivän pituus

Päivän pituus Hong Kongissa on tähän aikaan vuodesta 12 tuntia ja 47 minuuttia. Päivät pitenevät hiljalleen, ja tätä jatkuu aina 20. kesäkuuta asti, joka on vuoden pisin päivä. Tästä eteenpäin päivät alkavat lyhetä, ja lyhin päivä on 21. joulukuuta.

Auringon nousu- ja laskuajat lähipäivinä

PäivämääräNousuaikaLaskuaika
21.4.202405:5718:46
22.4.202405:5718:46
23.4.202405:5618:46
24.4.202405:5518:47
25.4.202405:5418:47
26.4.202405:5418:48
27.4.202405:5318:48
28.4.202405:5218:48
29.4.202405:5118:49
30.4.202405:5118:49
1.5.202405:5018:50
2.5.202405:4918:50
3.5.202405:4918:50
4.5.202405:4818:51
5.5.202405:4818:51
6.5.202405:4718:52
7.5.202405:4618:52
8.5.202405:4618:53
9.5.202405:4518:53
10.5.202405:4518:54
11.5.202405:4418:54
12.5.202405:4418:54
13.5.202405:4318:55
14.5.202405:4318:55
15.5.202405:4318:56
16.5.202405:4218:56
17.5.202405:4218:57
18.5.202405:4118:57
19.5.202405:4118:58
Powered by Google
Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti