Kellonaika Lombokilla ja aikaero Suomeen nähden

Ilmoitus - Sivu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Kello on Lombokilla
20:20:34
5
nuoli eteenpäin
Kelloa pitää siirtää viisi tuntia eteenpäin Lombokille / Indonesia matkustettaessa.

Aikaero Lombokin ja Suomen välillä

Lombokilla kello on tällä hetkellä viisi tuntia enemmän kuin Suomessa. Kun Suomesta lennetään Lombokille kuljetaan itään, ja silloin jet lag vaivaa pahemmin kuin vastakkaiseen suuntaan matkustettaessa. On yksilöllistä, miten nopeasti elimistö sopeutuu viiden tunnin aikaeroon. Nopeilta sopeutujilta aikaa kuluu keskimäärin 3 vuorokautta ja hitailta sopeutujilta voi mennä 4–5. Itään päin lennettäessä voi yrittää saada unen päästä kiinni lentokoneessa. Perillä, sen sijaan kannattaa jättää päivätorkut väliin ja yrittää sinnitellä hereillä iltaan asti. Aamuisin saattaa tuntua houkuttelevalta nukkua puolille päiville, mutta tätä kannattaa välttää ja viritellä herätyskello pitämään asiasta huolta. Uuteen rytmiin voi mahdollisuuksien mukaan alkaa totutella jo kotimaassa aikaistamalla nukkumaanmenoaikaa tunnilla parilla, mikä monilla onnistuu helpoiten aikaistamalla ensin heräämisaikaa. Myös ennen nukkumaan menoa otetuista melatoniinivalmisteista voi olla apua.

Aikavyöhyke

Lombokilla käytössä oleva aika on niin sanottu Keski-Indonesian aika. Koordinoidun yleisajan mukainen aikavyöhyke on UTC +8.

Auringonnousu ja -lasku 19.4.2024

Aurinko nousee Lombokilla tänään kello 06:17 ja laskee kello 18:10. Nouseva aurinko alkaa siintää horisontissa suunnassa 79 astetta (itä) ja laskeva aurinko painuu mailleen horisonttiin suunnassa 281 astetta (länsi).

Kuinka nopeasti Lombokilla tulee pimeä

Lombokilla on hämärää vielä 21 minuuttia auringonlaskun jälkeen ja aamu alkaa sarastaa saman verran ennen auringonnousua. Täysi pimeys laskeutuu selvästi nopeammin kuin Suomessa. Hämärän aika, joka edeltää pimeää ei kestä puoltakaan Etelä-Suomen vastaavasta. Yleisesti ottaen, hämärän aika on sitä lyhyempi, mitä lähempänä päiväntasaajaa ollaan.

Kesä- ja talviaika

Erillinen kesä- ja talviaika ei ole käytössä Lombokilla tänä vuonna.

Päivän pituus

Päivän pituus Lombokilla on tähän aikaan vuodesta 11 tuntia ja 53 minuuttia. Päivät lyhenevät hiljalleen, ja tätä jatkuu aina 19. kesäkuuta asti, joka on vuoden lyhin päivä. Tästä eteenpäin päivät alkavat pidetä, ja pisin päivä on 21. joulukuuta.

Auringon nousu- ja laskuajat lähipäivinä

PäivämääräNousuaikaLaskuaika
20.4.202406:1718:09
21.4.202406:1718:09
22.4.202406:1718:08
23.4.202406:1718:08
24.4.202406:1718:08
25.4.202406:1718:07
26.4.202406:1718:07
27.4.202406:1718:07
28.4.202406:1718:06
29.4.202406:1718:06
30.4.202406:1718:06
1.5.202406:1718:05
2.5.202406:1718:05
3.5.202406:1718:05
4.5.202406:1818:04
5.5.202406:1818:04
6.5.202406:1818:04
7.5.202406:1818:04
8.5.202406:1818:03
9.5.202406:1818:03
10.5.202406:1818:03
11.5.202406:1818:03
12.5.202406:1918:03
13.5.202406:1918:02
14.5.202406:1918:02
15.5.202406:1918:02
16.5.202406:1918:02
17.5.202406:1918:02
18.5.202406:2018:02
Paikkoja täälläpäin:
Bali   |   Jaava   |   Jakarta   |   Lombok
Powered by Google
Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti