2012 | 2013 | 2014 | 2015 | 2016 | 2017 | 2018 | 2019 |
Marraskuun keskilämpötila Gdyniassa on viime vuosina ollut 5 astetta. Öisin lämpötila on tyypillisesti laskenut 3 asteen tienoille, ja päivisin lämpötila on kohonnut 7 asteen tuntumaan. Viereisestä kaaviosta näkee, miten lämmin sää Gdyniassa on keskimäärin ollut marraskuussa viime vuosina ja vaihteluväli, jolla lämpötila tavallisina päivinä on minäkin vuonna liikkunut.
Hetkellisesti Gdyniassa on silti koettu tätäkin kylmempiä ja lämpimämpiä marraskuisia päiviä. Esimerkiksi vuoden 2014 marraskuussa lämpötila käväisi alimmillaan -9 asteessa ja toisaalta vuonna 2014 marraskuussa hätyyteltiin eräänä poikkeuksellisen lämpimänä päivänä 16 asteen lukemia.
Yön ja päivän välinen lämpötilanvaihtelu on ollut marraskuussa keskimäärin 1 – 2 astetta. Jos kuitenkin keskiarvojen sijaan keskitytään mittausten ääriarvoihin vuorokaudenaikojen välillä eli yön kylmintä ajankohtaa verrataan päivän lämpimimpään ajankohtaan, ero on enemmän, 4 – 5 astetta.
Mikä on Gdynian tavanomainen lämpötila marraskuussa.
Vuosi | Vuorokauden keskilämpötila | Alin lämpötila keskimäärin | Ylin lämpötila keskimäärin |
---|---|---|---|
2012 | 5 ℃ | 3 ℃ | 7 ℃ |
2013 | 5 ℃ | 3 ℃ | 7 ℃ |
2014 | 4 ℃ | 2 ℃ | 7 ℃ |
2015 | 6 ℃ | 4 ℃ | 8 ℃ |
2016 | 3 ℃ | 1 ℃ | 6 ℃ |
2017 | 4 ℃ | 3 ℃ | 7 ℃ |
2018 | 4 ℃ | 2 ℃ | 7 ℃ |
2019 | 5 ℃ | 3 ℃ | 7 ℃ |
Taulukossa on listattu marraskuun äärilämpötilat, eli kylmimmät ja lämpimimmät viime vuosina Gdyniassa mitatut lämpötilat. Alin lämpötila mitattiin vuonna 2014 marraskuussa, jolloin lämpötila oli matalimmillaan -9 astetta ja ylin vuonna 2014, jolloin lämpötila kävi korkeimmillaan 16 asteessa.
Vuosi | Matalin mitattu lämpötila | Korkein mitattu lämpötila |
---|---|---|
2012 | 1 ℃ | 11 ℃ |
2013 | 0 ℃ | 12 ℃ |
2014 | -9 ℃ | 16 ℃ |
2015 | -2 ℃ | 15 ℃ |
2016 | -2 ℃ | 12 ℃ |
2017 | -3 ℃ | 14 ℃ |
2018 | -5 ℃ | 16 ℃ |
2019 | -1 ℃ | 11 ℃ |
Ero keskimääräisen yö- ja päivälämpötilan välillä kertoo montako astetta matalampi yön keskilämpötila on verrattuna päivän keskilämpötilaan. Ero enimmillään yö- ja päivälämpötilan välillä kertoo montako astetta alempi yön alin lämpötila on verrattuna päivän ylimpään lämpötilaan.
Vuosi | Ero keskimääräisen yö- ja päivälämpötilan välillä | Ero enimmillään yö- ja päivälämpötilan välillä |
---|---|---|
2012 | 1 ℃ | 4 ℃ |
2013 | 1 ℃ | 4 ℃ |
2014 | 2 ℃ | 4 ℃ |
2015 | 1 ℃ | 4 ℃ |
2016 | 1 ℃ | 4 ℃ |
2017 | 1 ℃ | 4 ℃ |
2018 | 1 ℃ | 5 ℃ |
2019 | 1 ℃ | 4 ℃ |