2013 | 2014 | 2015 | 2016 | 2017 | 2018 | 2019 |
Syyskuun keskilämpötila Gdyniassa on viime vuosina ollut 14 astetta. Öisin lämpötila on tyypillisesti laskenut 10 asteen tienoille, ja päivisin lämpötila on kohonnut 18 asteen tuntumaan. Viereisestä kaaviosta näkee, miten lämmin sää Gdyniassa on keskimäärin ollut syyskuussa viime vuosina ja vaihteluväli, jolla lämpötila tavallisina päivinä on minäkin vuonna liikkunut.
Hetkellisesti Gdyniassa on silti koettu tätäkin kylmempiä ja lämpimämpiä syyskuisia päiviä. Esimerkiksi vuoden 2018 syyskuussa lämpötila käväisi alimmillaan 3 asteessa ja toisaalta vuonna 2015 syyskuussa hätyyteltiin eräänä poikkeuksellisen lämpimänä päivänä 33 asteen lukemia.
Yön ja päivän välinen lämpötilanvaihtelu on ollut syyskuussa keskimäärin 3 – 5 astetta. Jos kuitenkin keskiarvojen sijaan keskitytään mittausten ääriarvoihin vuorokaudenaikojen välillä eli yön kylmintä ajankohtaa verrataan päivän lämpimimpään ajankohtaan, ero on enemmän, 6 – 10 astetta.
Mikä on Gdynian tavanomainen lämpötila syyskuussa.
Vuosi | Vuorokauden keskilämpötila | Alin lämpötila keskimäärin | Ylin lämpötila keskimäärin |
---|---|---|---|
2013 | 12 ℃ | 8 ℃ | 16 ℃ |
2014 | 14 ℃ | 10 ℃ | 19 ℃ |
2015 | 14 ℃ | 10 ℃ | 19 ℃ |
2016 | 15 ℃ | 11 ℃ | 20 ℃ |
2017 | 13 ℃ | 11 ℃ | 17 ℃ |
2018 | 15 ℃ | 10 ℃ | 20 ℃ |
2019 | 14 ℃ | 10 ℃ | 18 ℃ |
Taulukossa on listattu syyskuun äärilämpötilat, eli kylmimmät ja lämpimimmät viime vuosina Gdyniassa mitatut lämpötilat. Alin lämpötila mitattiin vuonna 2018 syyskuussa, jolloin lämpötila oli matalimmillaan 3 astetta ja ylin vuonna 2015, jolloin lämpötila kävi korkeimmillaan 33 asteessa.
Vuosi | Matalin mitattu lämpötila | Korkein mitattu lämpötila |
---|---|---|
2013 | 3 ℃ | 23 ℃ |
2014 | 5 ℃ | 23 ℃ |
2015 | 7 ℃ | 33 ℃ |
2016 | 4 ℃ | 27 ℃ |
2017 | 6 ℃ | 20 ℃ |
2018 | 3 ℃ | 30 ℃ |
2019 | 6 ℃ | 32 ℃ |
Ero keskimääräisen yö- ja päivälämpötilan välillä kertoo montako astetta matalampi yön keskilämpötila on verrattuna päivän keskilämpötilaan. Ero enimmillään yö- ja päivälämpötilan välillä kertoo montako astetta alempi yön alin lämpötila on verrattuna päivän ylimpään lämpötilaan.
Vuosi | Ero keskimääräisen yö- ja päivälämpötilan välillä | Ero enimmillään yö- ja päivälämpötilan välillä |
---|---|---|
2013 | 4 ℃ | 8 ℃ |
2014 | 4 ℃ | 9 ℃ |
2015 | 4 ℃ | 8 ℃ |
2016 | 5 ℃ | 9 ℃ |
2017 | 3 ℃ | 6 ℃ |
2018 | 5 ℃ | 10 ℃ |
2019 | 4 ℃ | 8 ℃ |