Voit olla kiinnostunut lukemaan myös nämä
Järjestettyjä pakettimatkoja tehdään Berliiniin paljon, ja järjestetyn matkan paras puoli on helppous, sillä matkan voi vain käydä varaamassa. Berliiniin omatoimisesti matkaava suoriutuu matkasta edullisemmin kuin järjestetyn matkan tekevä, mutta varaukset on kummassakin tapauksessa järkevää t
Berliinissä on tasokkaita konsertteja ja muita esityksiä, ja se on myös suuri teatteri- ja elokuvakaupunki. Berliinissä on tapahtumia valtava määrä, ja sinne voi ympäri vuoden suunnata jonkin tapahtuman takia. Berliinin yöelämä on legendaarista, eikä Euroopassa liene toista me
Berliini on oikea shoppailijan paratiisi, sillä kaupungista löytyy runsaasti niin luksusliikkeitä, tavarataloja, pikku puoteja ja kirpputoreja. Ostosalueita ja -katuja löytyy varsinkin kaupungin länsipuolelta paljon, mutta paikoitellen myös Itä-Berliiniin on muodostunut alueita,
Berliini on kesällä erinomainen matkakohde lasten kanssa. Tällä sivulla kerrotaan mm. matkustusajoista, ruokailusta ja liikkumisesta Berliinissä perheen pienimpien kanssa.