logo
juna Pietariin
Rautateitse Helsingin kautta pääsee Pietariin kolme kertaa päivässä, mutta vain klo 10.00 ja 15.00 lähtevät Allegro-junat ovat käteviä, sillä Moskovaan edelleen suuntaava Tolstoi on Pietarissa klo 1.20. Matka Helsingistä Pietariin kestää 3½ tuntia

Matkat, matkajärjestelyt ja saapuminen perille

Tällä sivulla kerrottaan millä konsteilla Suomesta pääsee Pietariin ja mitä tulee ottaa huomioon matkaa suunnitellessa ja varatessa. Lisäksi neuvomme, miten päästä Pietarin eri asemilta kohti keskustaa ja hotellien suosimia alueita.

Matkustusvaihtoehdot

Ensimmäinen asia, mikä tulee päättää Pietariin aikoessa, on se haluaako vaivattomalle pakettimatkalle vai kenties seikkaluhenkisemmälle omatoimimatkalle. Pakettimatkalle lähtevä pääsee huomattavasti helpommalla, mutta räätöidyt matkat yleensä rajoittavat matkaamista ainakin jonkin verran ja ne tulevat usein myös omatoimimatkaa kalliimmaksi. Suurin etu pakettimatkan hankkimisessa on se, että viisumia ei tarvitse itse alkaa järjestellä, sillä viisumin omatoiminen hakeminen on suurin hankaluus matkaa järjestellessä.

Kaikki muut paitsi Venäjän ja joidenkin muiden IVY-maiden kansalaiset tarvitsevat Venäjälle matkustaakseen viisumin – lukuun ottamatta alle 72 tunnin risteilymatkalle osallistuvia. Viisumin voi hankkia täysin omatoimisesti, jolloin ensin tarvitaan kutsu. Kutsun saa nykyään melko helposti, esim. monet majapaikat antavat ilmaisen kutsun tai kutsun pientä maksua vastaan – tätä kannattaa tarkkaan majapaikkaa valitessa, ja myös jotkut hostelit lähettävät viisumin tilausta tehdessä ilmaiseksi. Mikäli näin on, on tästä maininta kuvauksessa, jonka saa vaikkapa Hostel.com –sivuilta Pietarin hostelien yhteydessä.

Viisumi omatoimisesti hankittuna

Mikäli majapaikka ei lähetä kutsua viisumia varten, voi sen vaivatta hankkia tähän erikoistuneilta operaattoreilta, joista erityisen hyvä on Get Russian – verkkosivuilla täytetään lomake, maksetaan luottokortilla joko 25 tai 35 euroa (kiireestä riippuen) ja riippuen valitusta vaihtoehdosta viisumikutsu tulee sähköpostiin parin minuutin sisällä tai muutaman päivän kuluttua jos maksaa vähemmän. Toinen hyvä operaattori on Visa to Russia.

Kun kutsu on tulostettuna, on huolehdittava siitä, että matkavakuutus on kunnossa. Mikäli matkavakuutus on voimassa, pitää vakuutusyhtiöstä hakea todistus tästä, tai mikäli vakuutusta ei ole, saa sellaisen hankittua kotimaisesta vakuutusyhtiöstä melko nopeasti ja edullisesti. Todistukseksi matkavakuutuksesta käy myös kopio vakuutuskortista.

Kutsu, matkavakuutus, passi ja yksi passikuva on oltava mukana kun lähtee Turussa, Lappeenrannassa tai Helsingissä sijaitsevaan Venäjän konsulaattiin, ja tämän lisäksi tulostettu viisumihakemus, joka on hyvä täyttää ennen konsulaattiin menemistä. Ohjeita viisumin hakemiselle ja verkosta tulostettavan lomakkeen, kuten myös kaiken tarvittavan infon viisumin hakemisesta, saa Venäjän suurlähetystön verkkosivuilta. Viisumihakemuksen, kutsun, passikuvan ja passin voi myös lähettää postitse kirjattuna konsulaattiin.

Viisumin hankkinen täysin omatoimisesti on järkevää periaatteessa vain jos viisumin hankkii kiireessä (alle kaksi viikkoa ennen matkan alkamista). Mikäli aikaa on vähintään pari viikkoa, kannattaa se hankkia kotimaisen matkatoimiston kautta.

Viisumi matkatoimiston kautta

Mikäli haluaa matkustaa Pietariin tai muuallekin Venäjälle omatoimisesti mutta aikaa on vähintään pari viikkoa viisumin hakemiseen, kannattaa sitä hakea kotimaisen matkatoimiston kautta. Lähialuematkat on erikoistunut viisumeihin, ja täältä edullisimmillaan saa viisumin 55 eurolla kun sen itse omatoimisesti hankkiva maksaa vähintään 65 euroa. Matkatoimistot jopa lähettävät valmiit viisumit kotiin minne tahansa Suomeen, joskin silloin pitää maksaa erillinen maksu postituksesta. Lähialuematkojen lisäksi Rus Travel ja East Star järjestävät viisumeita Venäjälle matkustaville.

Pietariin pakettimatkalle

Järjestetyn matkan voi hankkia monista eri kotimaisista matkatoimistoista, ja nykyisin Pietariin voi mennä risteilylle, junalla tai lentäen. Erilaisia pakettivaihtoehtoja tutkaillessa kannattaa muistaa, että matka Pietariin etenkin Helsingistä on yllättävän pitkä, ja näin sinne ei junalla kannata lähteä alle neljän päivän matkalle, sillä junamatka Helsingin ja Pietarin välillä kestää seitsemän tuntia suuntaansa (jouluuusta 2010 alkaen jonkin verran nopeammin).

Lähialuematkat järjestää monenmoisia matkoja Pietariin, ja myös Aikamatkat, Matka-Majuri, Kymenmatkat ja Russian Expert ovat kaikki tottuneita Pietarinkävijöitä.

Pietariin voi lähteä nykyään myös risteilylle, jolloin ei viisumiruljanssia ole. Matkoja voi varata suoraan St. Peterlineltä tai matkatoimistoilta kuten RusTravelista. Matkaan voi lähteä risteilymatkalle tai reittimatkalle.

Omatoimisesti Pietariin

Pietariin omatoimisesti aikovien on nopein päästä paikalle lentäen. Lennot ovat melko edullisia, alkaen noin 60 euroa suuntaansa, ja kaupunkien väliä kulkevat tiiviisti etenkin Rossiya Airlines ja Finnair.

Seuraavaksi kätevin matkustusmuoto on juna. Rautateitse Helsingin kautta pääsee Pietariin kolme kertaa päivässä, mutta vain klo 10.00 ja 15.00 lähtevät Allegro-junat ovat käteviä, sillä Moskovaan edelleen suuntaava Tolstoi on Pietarissa klo 1.20. Matka Helsingistä Pietariin kestää 3½ tuntia, junalippu maksaa 84 euroa suuntaansa (joulukuu 2010), ja lippua ostettaessa on oltava passi ja passissa viisumi – lipun voi hyvin hankkia matkaa edeltävänä päivänä. Allegro pysähtyy Helsingin ja Vainikkalan välillä myös Pasilassa, Lahdessa ja Kouvolassa, ja lisätietoa junista antavat VR:n verkkosivut. Katso myös kaikkien Venäjälle suuntaavien junien aikataulut (VR, PDF).

Bussilla siirtyminen Suomesta Pietariin on yllättävän paljon aikaa vievää, ja jopa bussi Lappeenrannan ja Pietarin välillä kestää 6 tuntia. Pohjolan liikenne ja Savonlinja kulkevat Helsingin ja Pietarin väliä kolmasti päivässä, ja liput maksavat noin 40 euroa suuntaansa. Matkustaminen on mahdollista suoraan myös joistain muista Suomen kaupungeista kuin Helsingistä ja Lappeenrannasta. Lisätietoa saa Matkahuollon verkkosivuilta.

Helsingin Tennispalatsin takaa lähtee yleensä keskipäivän aikoihin ja alkuillasta busseja Pietariin, ja näillä matkustaminen on jo kokemus sinänsä. Liput maksavat 15-30 euroa suuntaansa, ja ne ostetaan yleensä vasta ennen bussiin nousemista. Paikalla kannattaa käydä katselemassa ja kyselemässä lipuista yms. päivää paria ennen matkan alkamista.

Pietarissa asemalta majapaikalle

Lentomatkustajien on kenties helpoin siirtyä Pulkovo-lentokentältä keskustaan kulkemalla ensin bussilla tai taksilla Moskovskaja-metroasemalle, mistä puolestaan pääsee maanalaisella kaikkein nopeimmin mihinpäin kaupunkia sitten onkaan menossa. Linja-auto numero 39 terminaalista 1 ja numero 13 terminaalista 2 suuntaavat Moskovaskajan asemalle, aikuisten lippu maksaa noin 50 senttiä ja matkalaukusta on maksettava saman verran. Metrossa maksu on 22 ruplaa eli reilut 50 senttiä ja matkalaukkua varten on ostettava toinen poletti (erilainen ja erilainen poletti, kannattaa näyttää tai osoittaa matkalaukkua lippua ostaessa). Moskovskajan asema on sinisellä 2-linjalla, ja sieltä on suora yhteys Nevski Prospektin metroasemalle.

Lentokentältä voi tulla myös taksilla suoraan kaupunkiin, mutta ruuhkien takia tämä saattaa olla pahimmillaan tuntikausia kestävä operaatio. Pari tuntia kannattaa ainakin varata matkaan kentän ja keskustan välille, kellonajasta riippumatta, ja nykyään kentältä saa etenkin 068 ja 6 000 000 –yhtiöiden takseja noin 500-600 ruplalla (13-15 euroa) ydinkeskustaan, Nevski Prospektin varrelle lähelle Talvipalatsia ja Gostiny Dvor –kauppakeskusta.

Kentältä voi siirtyä keskustaan ja päinvastoin myös yksityisten yhtiöiden busseilla, jotka kulkevat Moskovskajan metroaseman kautta Pushkinskajan metroasemalle lähellä Heinätoria eli Sennajaa.

Junalla kaupunkiin saapuva tulee Suomesta Finljandski-asemalle, joka sijaitsee melko lähellä ydinkeskustaa. Täältä kätevin on tulla metrolla suoraan Pl Vosstanija –asemalle Nevski Prospektin varrelle ja vaihtaa siellä mikäli on matkalla Gostiny Dvorin tai Vasilinsaaren suuntaan.

Rautatieasemalta voi myös tulla bussilla keskustaan, mutta tämä on suositeltavaa vain niille, jotka tuntevat kaupungin ja jotka eivät havittele aivan ydinkeskustaan, sillä ruuhkat etenkin Liteyni Prospektin ja Nevski Prospektin varrella on melkoisia maantaista perjantaihin juuri niihin aikoihin kun Sibelius-juna kaupunkiin saapuu.

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2010/10, päivitetty 2010/12

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.