
Sen lisäksi, että Lido on ravintolaketju, joka tarjoaa perinteistä latvialaista ruokaa, yhdessä ketjun ravintolassa toimii huvittelukeskus lapsille. Lido atputas centrs:ssä (Lido recreation center) lapset pääsevät lasten ajokouluun, pomppimaan pomppulaitteissa, kiipeilemään kiipeilytelineisiin ja laskemaan liukumäkeä. Keskus on suosittu ja joskus ruuhkainen.
Akvalande on vesipuisto, jossa lapset voivat plutata ja laskea kahta isoa ja useaa pienempää vesiliukumäkeä. Puistossa on myös sauna, tavallinen "kuiva" leikkikenttä ja kahvila. Se sijaitsee lähellä Vanhaa kaupunkia, minkä takia se on hyvin saavutettavissa julkisilla kulkuvälineillä.
Riian eläintarhassa voi elefantin ja virtahevon lisäksi tutustua 3000 muuhun eläimeen. Viime vuosina eläintarhaa on laajennettu ja uusia ulkotiloja rakennettu. Eläintarhassa pääsee myös pyörimään karuselliin ja nauttimaan virvokkeista kahvilassa.
Riian sirkuksessa latvialaiset, liettualaiset ja venäläiset sirkustaiteilijat esittävät sirkustemppuja. Näytöksiä pidetään kausiluonteisesti, yleensä 2-3 kertaa päivässä. Osan vuodesta sirkus tosin on kiertueella. Tarkista esityspäivät sirkuksen www-sivuilta. Sirkus on vanhin kiinteä sirkus Baltiassa. Sen yhteydessä on toiminut myös sirkuskoulu.
Riika voi ylpeillä elokuvateatterilla, josta löytyy yksi euroopan suurimmista (ellei vielä peräti suurin) valkokangas. Forum Cinemas (tai Coca-Cola Plaza) on kookas elokuvakeskus, jonka saleissa pyöritetään samanaikaisesti parhaimmillaan peräti 15 elokuvaa. Elokuvat ovat yleensä tyypillistä Hollywood- ja mainstream-kamaa. Teatterin f-logo muistuttaa epäilyttävästi Finnkinon logoa.
Muita elokuvateattereita ovat mm. Kino Riga, joka painottaa eurooppalaisia elokuvia ja Kinogalereja KSuns, joka pyrkii profiloitumaan ns. älykkäisiin elokuviin. Esitettävät elokuvat on listattu teattereiden www-sivuilla.
Bowlero on keilahalli, jossa jopa kahvila muistuttaa keilapalloa. Bowlerossa on ravintola, yökerho ja leikkihuone lapsille. Bowlero on hieno, mutta se sijaitsee valitettavan kaukana keskustasta. Lähempänä keskustaa sijaitsee Zelta Bowling Centers, joka on European nations challenge cup 2007:n pitopaikka. Zeltassa on 22 keilaradan lisäksi biljardipöytiä, squash-ratoja, sisätenniskenttä, kahvila, ravintola ja kauneussalonki.
Kylpylähoitoihin perinpohjaisesti tutustumaan haluavien kannatta tehdä matka Jurmalaan, läheiseen kylpyläkaupunkiin. Jurmala oli suuressa suosiossa Neuvostovallan aikana ja nyt taas uudestaan kylpyläturistien keskuudessa.
Pintaraapaisu kylpylähoitoihin on kuitenkin mahdollista myös Riiassa. Esimerkiksi vanhassa kaupungissa sijaitseva Aqua Villa Day SPA, Bonitta tarjoaa kauneudenhoitoa ja erilaisia rentouttavia ja kehoa helliviä käsittelyjä.
Me ollaan menossa 2.6 Riian. Tekemistä tässä katselen, että mitä voitaisiin tehdä :) /Mammutti
Ollaan menossa huhtikuun puoli välissä riikaan. onko tietoa millainen sää on siihen aikaan? ja missä ois hyviä spa/hoitopaikkoja? kertokaa odota kovasti. /lomalle
Kävimme Riian eläintarhassa. Menimme sinne ratikalla, ohjeet löytyivät eläintarhan sivuilta. Ratikalla tuli matkustettua noin 20-25min. Eläintarha oli tosi kiva paikka myös tällaisille nuorille aikuisille ;). Nähtävää oli paljon ja hinta ei ollut mielestäni suuri. Yksi aikuinen maksoi 4 latia eli noin 5,6 euroa. /Kerppu