Amsterdamin nähtävyyksiä

Ihmisiä Dam-aukiolla Kansallismonumentin ympärillä
Dam-aukiolla oleva Kansallismonumentti on suosittu kohtaamispaikka sekä paikallisille että turisteille.

Amsterdamissa keskeisimmät nähtävyydet sijaitsevat ydinkeskustassa, ja monet nähtävyydet sijaitsevat suurten ja tunnettujen aukioiden, kuten Dam-aukion läheisyydessä. Nähtävyyksiin tutustuminen ei silti ole monenkaan Amstedamiin matkustavan pääasiallinen tavoite, mutta yhtä kaikki, niitä voi kätevästi silmäillä samalla kun muutenkin fiilistelee kaupunkia kävellen tai pyörän selässä.

Nieuwmarkt, kiinalainen korttelisto ja punaisten lyhtyjen alue

Amsterdamin eniten turisteja puoleensa vetävä alue on Nieuwmarkt-aukio [kartalla] ja sen lähiseutu, joilla sijaitsee niin kiinalainen korttelisto kuin Euroopan ehkä räväkin huvittelualue. Erityisen paljon huomiota kerää "punaisten lyhtyjen alue", jolla on harrastetaan monenlaista arveluttavaa toimintaa, joka ei kaikkia miellytä.

Nieuwmarkt

Nieuwmarkt-aukion ympäristö Amsterdamissa on muuttunut aikojen kuluessa merkittävästi turistien määrän kasvun myötä. Alue edusti pitkään melko tavallista Amsterdamia, mutta 2010-luvun paikkeilla alkanut turistibuumi on tuonut seudulle karnevaalimaisia piirteitä ympäri vuoden. Nykyisin alueen kaupat ja ravintolat palvelevat lähes poikkeuksetta turisteja, ja asuntojen vuokraaminen turisteille on tehnyt asumisen vanhan keskustan suosituilla alueilla kalliiksi ja epähaluttavaksi paikallisille.

Tämä seutu ei välttämättä ole ihanteellinen kuljeskella perheille tai niille, jotka kaipaavat rauhallisempaa ympäristöä, mutta missään nimessä vaarallista täällä ei ole. Jatkuva juhlinnan ilmapiiri sen sijaan saattaa joitain ärsyttävää.

Buddhalaistemppeli kiinalaisessa kaupunginosassa
Kiinalaisen kaupunginosan vetonauloja on vuonna 2000 valmistunut buddhalaistemppeli.

Kiinalainen kaupunginosa

Chinatown on yksi Nieuwmarktin ympäristön merkittävimmistä nähtävyyksistä, ja sen keskeisimmät paikat ovat Zeedijk-kävelykadun varrella. Kadun alkupää kuhisee kiinalaisia ja aasialaisia putiikkeja sekä ravintoloita, joita löysyy vielä lisää esimerkiksi läheiselä Geldersegadelta. Chinatown onkin täydellinen paikka nauttia autenttisesta aasialaisesta ateriasta tai tehdä löytöjä, joita ei muualla kaupungissa tule vastaan.

Erityisen huomionarvoinen nähtävyys alueella on "Fo Guang Shan Holland Tempel", joka tunnetaan myös nimellä "He Hua Temple". Tämä vuonna 2000 valmistunut buddhalaistemppeli sijaitsee osoitteessa Zeedijk 108–116, ja se luo alueelle aivan omanslaista tunnelmaa sekä arkkitehtuurillaan että rauhallisella läsnäolollaan. Myös temppelin ympäristössä on koko liuta aasialaisia ja kiinalaisia ravintoloita sekä kauppoja.

Punaisten lyhtyjen alue
Punaisten lyhtyjen alue on yksi Amsterdamin tunnetuimmista ja kiistellyimmistä alueista.

Punaisten lyhtyjen alue

Punaisten lyhtyjen alue on yksi Amsterdamin tunnetuimmista ja kiistellyimmistä alueista, ja se sijaitsee lähellä historiallista Oude Kerkia eli vanhaa kirkkoa. Nykyisin alueelle järjestetään myös opastettuja kävelykierroksia, joiden aikana perehdytään niin alueen toimintaan kuin yhteiskunnallisiin näkökulmiin. Suurin osa tutustuu kuitenkin alueeseen omatoimisesti, jolloin vastaan saattaa tulla monenlaista, paheisiin liittyvää nähtävää.

Alueella on useita museoita, kuten prostituutiomuseo ja erotiikkamuseo, sekä De Waalse Kerk -kirkon vieressä sijaitseva kannabismuseo. Lisäksi alue kuhisee erotiikka-alan kauppoja, baareja, klubeja, joissa on tupakointitilat, sekä coffeeshopeja. Alue on tunnettu myös ikkunoissaan asiakkaita odottavista naisista. On tärkeää muistaa, että alueella valokuvaaminen on kiellettyä, ja asiaan saatetaan tilanteesta riippuen suhtautua suurellakin vakavuudella.

Alueella vieraillessa kannattaa tutustua myös alueen kirkkoihin, kuten Oude Kerkiin, jonka torniin voi kiivetä nauttimaan upeista maisemista. Seudulta saattaa myös löytää edullisia ruokailumahdollisuuksia, kuten pitsan viidellä tai kuudella eurolla.

Dam-aukio

Dam-aukio on Amsterdamin ydinkeskustassa sijaitseva keskusaukio. Se on vilkkaan kaupunkielämän keskipiste, ja monet kadut, mukaan lukien Damrak-valtakatu ja lukuisat ostoskadut, johtavat tälle aina eloisalle aukiolle. Aukiolla voit kohdata kaikkea katuesiintyjistä paikalla aikaansa viettäviin monenkirjaviin ihmisiin. Aukion reunalla komeilee kaupungin loistokkain tavaratalo sekä historiallinen entinen pörssirakennus Damrakin varrella.

Aukion tunnetuin maamerkki on Kansallismonumentti, ja se on suosittu kohtaamispaikka sekä paikallisille että turisteille. Erityisesti kesäaikaan sen ympärillä onkin mukava istuskella ja nauttia kaupungin tunnelmasta. Dam-aukio on oiva paikka kokea Amsterdamin kaupunkilaiselämää, joka ei hiljene täällä edes muuten hiljaisempien kuukausien aikana.

Dam-aukion vieressä sijaitsee Kuninkaanlinna (Koninklijk Paleis), joka on vierailun arvoinen nähtävyys niin ulkoa kuin sisältäkin. Linna on toisinaan suljettu yleisöltä kuninkaallisten tilaisuuksien vuoksi, mutta se on ehdottomasti tutustumisen arvoinen, kun se on avoinna.

Vieressä sijaitseva De Nieuwe Kerk (uusi kirkko) on historiallinen paikka, jossa on kruunattu kuninkaallisia 1500-luvulta lähtien. Nykyään kirkko toimii monenlaisten näyttelyiden ja tapahtumien näyttämönä, houkutellen vuosittain yli 200 000 kävijää. Kirkon sisätiloissa on paljon nähtävää, uruista kappeleihin ja freskoihin, ja ajoittain täällä järjestetään myös pääsymaksuttomia urkukonsertteja. Mikäli kirkossa on erityisohjelmaa, näyttelyihin ei pääse, mutta muutoin liput voi hankkia etukäteen verkkosivujen kautta.

Begijnhof
Begijnhof on Amsterdamin vanhin sisäpiha.

Begijnhof

Amsterdam on täynnä historiallisia rakennuksia, mutta kaupungin todella vanhaa arkkitehtuuria on harvassa. Yksi tällainen harvinainen helmi on Begijnhof, piilotettu sisäpiha Singelin kanavan kukkamarkkinoiden lähellä. Tämä rauhallinen keidas mainittiin ensimmäisen kerran jo 1300-luvulla, joten se vie sinut syvälle kaupungin menneisyyteen.

Begijnhof [kartalla] ei ole vain Amsterdamissa harvinaisuus sen vanhuuden vuoksi, vaan se on myös kaupungin vanhin sisäpiha. Alue on yllättävän rauhallinen, ottaen huomioon sen keskeisen sijainnin. Täällä voit ihailla muutamia kaupungissa harvinaisia puujulkisivuja. Begijnhofin pihalla, jonne pääsy on ilmaista, sijaitsevat rakennukset ovat peräisin 1400- ja 1500-luvuilta. Alueelta löytyy myös Amsterdamin vanhin asuinrakennus, Het Houten Huis, rakennettu noin vuonna 1420. Tämä rakennus on erityisen merkittävä, sillä Amsterdamissa puujulkisivut kiellettiin vuonna 1521 palovaaran vuoksi, joten vastaavia rakennuksia on jäljellä vain harvassa.

Vaikka sisäpihalla valokuvaaminen on kielletty, Begijnhof tarjoaa ainutlaatuisen tunnelman, jota ei kannata jättää kokematta. Alueella sijaitsee myös katolinen kappeli, Begijnhofkapel ja englantilainen kirkko. Asuinrakennuksissa asuu tavallisia ihmisiä, joten vierailun aikana on tärkeää toimia hienotunteisesti ja kunnioittavasti. Begijnhof on avoinna yleisölle päivittäin klo 8–17.

Prinsengrachtin kanava
Amsterdamin monista vesiväylistä Prinsengracht on yksi merkittävimpiä.

Prinsengracht

Amsterdamin monista vesiväylistä Prinsengracht on yksi merkittävimmistä. Tämän kanavan varrella tarjonta on monipuolista: nähtävyyksiä, kauppoja, ravintoloita ja upeita maisemia. Prinsengrachtilla vierailu tarjoaa mahdollisuuden kokea kaupungin tunnelman parhaimmillaan. Jos haluat tutustua kaupunkiin vesiltä käsin, veneen vuokraaminen ja suuntaaminen Prinsengrachtille tarjoaa unohtumattoman elämyksen.

Kanavaristeily on erinomainen tapa tutustua Prinsengrachtiin. Risteilyillä on useita lähtöpaikkoja, joista yksi suositeltavimmista on Anne Frankin talon lähellä. Prinsengracht on yksi kaupungin leveimmistä kanavista, ja sen varrella olevat historialliset talot heijastavat Alankomaiden kulta-aikaa, jolloin maan merivoimat ja kaupankäynti kukoistivat.

Jalkaisin kanavan tienoille voi tutustua mistä tahansa kohdasta, mutta erityisesti ensikertalaisille suositellaan aloittamaan rautatieaseman läheltä. Tämä mahdollistaa nopean pääsyn Anne Frankin talolle ja sen läheisyydessä oleviin kiinnostaviin paikkoihin.

Prinsengrachtin varrella sijaitsevassa Jordaan-kaupunginosassa on aitoa paikallistunnelmaa. Se on täynnä viehättäviä katuja ja mielenkiintoisia paikkoja, kuten tulppaanimuseo ja juustomuseo sekä Houseboat Museum, joka kertoo asuntolaivoista. Jordaanissa sijaitsevat myös Westerstraat ja Noordermarkt, jotka ovat vierailun arvoisia erityisesti markkinapäivinä.

Prinsengrachtin varrella oleva Westermarkt [kartalla] tunnetaan Westerkerk-kirkosta, jonka torniin voi kiivetä saadakseen upeat näkymät Prinsengrachtille. Kirkko houkuttelee vierailijoita myös Rembrandtin hautapaikan ja historiallisten tapahtumien vuoksi. Kirkolla järjestetään erilaisia tapahtumia, kuten konsertteja Rembrantin syntymäpäivänä, jotka tarjoavat elämyksiä musiikin ystäville.

Heineken Experience
Heineken Experience järjestää opastettuja kierroksia Heinekenin olutpanimoon.

Heineken Experience

Heineken Experience on Museumpleinin ja Albert Cuypstraatin välissä [kartalla] sijaitseva elämykselliseen olutmuseo. Entisenä Heinekenin pääpanimona tässä paikassa saa hyvän kuvan oluen valmistuksesta aiemmin ja nykyään. Olutmuseossa järjestetään opastettuja kierroksia, joilla saat mahdollisuuden maistaa olutta ja oppia sen valmistusprosessista.

Opastetut kierrokset tarjoavat syvällisen katsauksen oluenvalmistuksen saloihin. Varaamalla paikkasi etukäteen voit varmistaa, että pääset nauttimaan kokemuksesta ilman pitkiä odotusaikoja. Arkipäivät tarjoavat rauhallisemman ympäristön tutustua museoon, ja voit myös yhdistää vierailun tutustumiseen läheisellä Albert Cuypstraatin alueella, joka on tunnettu vilkkaista markkinoistaan.

Heineken Experience on tarkoitettu aikuisille, ja vierailijoilta edellytetään vähintään 18 vuoden ikää.

Kohteeseen on helppo kulkea kävellen Museumpleinilta tai Albert Cuypstraatin torikadulta. Paikan viereen kulkee myös raitiovaunu pysäkille nimeltään "Stadhouderskade". Jos vierailun aikana iskee nälkä, lähialueelta löytyy monipuolisia ruokailuvaihtoehtoja. Panimorakennuksen takana sijaitsevalla Marie Heinekenpleinillä on terassiravintoloita, kun taas Albert Cuypstraatin läheisyydestä löytyy edullisia vaihtoehtoja.