Uudenvuoden perinteitä

tähtisadetikku
Hyvä uutta vuotta Pienen matkaoppaan lukijoille! :-)

Espanjasta, Tanskasta ja Filippiineiltä

Kun ajattelemme uudenvuoden perinteitä, monelle tulee mieleen ilotulitukset, samppanjan kilistely ja suudelmat parvekkeella. Maailmalla on kuitenkin (tietysti) muitakin tapoja, seuraavassa kolme vinkkiä omaksuttavaksi Espanjasta, Tanskasta ja Filippiineiltä.

12 viinirypälettä osana uudenvuoden viettoa
Espanjassa syödään 12 rypälettä samaan tahtiin keskiyön kellon lyöntien kanssa. Kuva: Carol Borreda

Syö 12 rypälettä, esitä 12 toivetta – Feliz Año Nuevo!

Kun vuoden vaihtuessa kello lyö kaksitoista kertaa, Espanjassa perheet syövät yhdessä 12 viinirypälettä, yhden jokaisella kellonlyönnillä. Rypäleet edustavat tulevia kuukausia, ja jokaiselle rypäleelle lausutaan hiljainen toive tulevalle vuodelle, jos ehditään. Rituaali vaatii keskittymistä ja ajoitusta, sillä rypäleet tulee syödä samaan tahtiin kellon lyöntien kanssa.

Monin paikoin kokoonnutaan yhteen suurin joukoin vastaanottamaan uutta vuotta ja osana muuta hulabaloota popsimaan rypäleitä, kuten Madridin Puerta del Sol -aukiolla. Tunnelma vuoden vaihtuessa on lämmin, ja ilon sekä yhteenkuuluvuuden tunne on käsinkosketeltava.

Vinkki: Valitse pieniä ja siemenettömiä rypäleitä. Tämä helpottaa niiden syömistä nopeassa tahdissa. :-)

Rikkonaisia lautasenpaloja oven edessä
Tanskassa toivotetaan onnea ystäväville rikkomalla astioita heidän ovensa eteen.

Riko astioita hyvien ystävien oven eteen – Godt Nytår!

Tanskassa on omalaatuinen ja sydäntä lämmittävä tapa toivottaa onnea uudelle vuodelle: vanhojen astioiden rikkominen ystävien ovien edessä. Perinne juontaa juurensa satojen vuosien taakse.
Vanhan uskomuksen mukaan mitä enemmän särkyneitä astianpalasia löytyy talon edestä uudenvuoden aamuna, sitä enemmän talonväellä on ystäviä ja sitä onnekkaampi tuleva vuosi heille on. Teko symboloi rakkautta, ystävyyttä ja toivoa alkavalle vuodelle.

Vaikka moderni elämäntapa on muuttanut monia perinteitä Tanskassa, tämä tapa on säilynyt. Vanhoja, rikkinäisiä tai tarpeettomia astioita säästetään koko vuosi, ja uudenvuodenaattona, kun kello lyö kaksitoista, suunnataan ystävien ja läheisten oville rikkomaan niitä.
Symbolinen teko muistuttaa meitä siitä, että ystävyydet ja perhesiteet ovat tärkeämpiä kuin materiaaliset asiat. Rikkomalla vanhan ja tarpeettoman, toivotamme tilaa uudelle ja paremmalle.

Vinkki: Valitse paikka, jossa ei ole vaaraa vahingoittaa ihmisiä tai muuta omaisuutta, ja varmista, että ele ymmärretään oikein. :-)

Kaksi naista pilkullisissa mekoissa
Pyöreät muodot ja pilkut edustavat Filippiineillä toivoa menestyksestä ja onnesta tulevalle vuodelle.

Pukeudu pilkkuihin - Manigong Bagong Taon!

Filippiineillä, joka on tunnettu elämänilostaan ja värikkäistä perinteistään, uudenvuoden juhlintaan kuuluu pukeutuminen pyöreäkuvioisiin vaatteisiin ja pyöreiden hedelmien syöminen. Mutta miksi pyöreä? Filippiiniläisen uskomuksen mukaan pyöreät esineet tuovat onnea ja vaurautta. Pyöreä muoto symboloi jatkuvuutta ja loppumattomuutta, mikä linkittyy vaurauteen ja onneen.

Uudenvuodenaattona monet filippiiniläiset pukeutuvat vaatteisiin, joissa on pilkkuja, täpliä ja muita pyöreitä kuvioita. Jokainen pyöreä kuvio vaatteissa edustaa toivoa taloudellisesta menestyksestä ja hyvästä onnesta tulevana vuonna.

Toinen ainutlaatuinen tapa, jolla filippiiniläiset toivottavat onnea uudelle vuodelle, on syödä pyöreitä hedelmiä. Perinteen mukaan on hyvä olla 12 erilaista pyöreää hedelmää, jotka edustavat jokaista vuoden kuukautta. Kodeissa on pöydillä kauniisti aseteltuja pyöreitä hedelmiä – omenoita, appelsiineja, meloneita ja monia muita. Unohtamatta muita pyöreitä esineitä, kuten kolikoita, joita on hyvä pitää esillä.