Esimerkkejä Argentinan hinnoista

Sivulle on kerätty muutamia perustuotteita ja -palveluja euromääräisine hintoineen, ja niiden avulla on mahdollista muodostaa suuntaa antava kuva Argentinan hintatasosta. Sivulla esitetyt hinnat perustuvat matkailijoiden kohtaamiin ja ilmoittamiin hintoihin, ja ovat niiden keskiarvoja. Keskiarvon luonteen mukaisesti, paikan päällä tulee varmasti vastaan myös näitä matalampia ja korkeampia hintoja. Fiksu matkaaja tekee hankintansa siellä, missä paikallisetkin, ja pääsee yleensä näin halvemmalla.

Otamme mielellämme vastaan havaintojanne hinnoista Argentinassa. Myös vinkit, joilla ostoksista selviää matkan varrella pienemmillä kuluilla ovat tervetulleita. Lähettäkää hintoja, vinkkejä edullisista ostospaikoista ja muuta palautetta sivun alalaidan palautelomakkeella.

Ruoan hinta ruokakaupassa

maitopurkki Litra maitoa 70 senttiä
banaaneja Kilo banaaneja 1.30 euroa / kg
leipää Vaalea leipä 1.30 euroa

Suomen hintoja halvemmalla hankittavia elintarvikkeita ovat esimerkiksi kana, liha, tomaatit, salaatti ja leipä - ja yleisesti ottaenkin elintarvikkeet ovat Argentinassa Suomen hintatasoa selvästi edullisempia. Hintataso on lähes puolet Suomea matalampi.

Mitä maksaa syödä ravintolassa

ravintolassa Ateria yhdelle edullisessa ravintolassa 5.50 euroa
hampurilainen, ranskalaiset ja juoma Hampurilaisateria ketjuravintolassa (sisältää hampurilainen, ranskalaiset ja juoma) 5.20 euroa
illallinen Ateria kahdelle tavanomaisessa ravintolassa alku-, pää-, ja jälkiruoan kanssa 30 euroa

Arkinen lounas tai päivällinen tavallisessa ravintolassa on Argentinassa selvästi halvempi kuin Suomessa. Hampurilaisateriat ovat hieman edullisempia. Kunnon illallinen keskitason ravintolassa on selvästi halvempi. Kahvin juominen kahvilassa tekee samoin selvästi pienemmän loven kukkaroon kuin kotimaassa. Ylipäätään ateriointi ulkona on selvästi halvempaa Argentinassa kuin Suomessa. Ruokailun hinta on helposti vain puolet Suomessa totutusta tai vieläkin vähemmän.

Vaatteet ja kengät

housut Aikuisten tavalliset merkkifarkut 34 euroa
mekko Naisten kevyt mekko 32 euroa
lenkkitossut Merkkilenkkarit 80 euroa

Kautta skaalan katsottuna kulutustuotteet ovat Argentinassa merkittävästi Suomea halvempia.

Viini, olut ja tupakka

viinipullo Pullo keskihintaista viiniä kaupasta ostettuna 3 euroa
olutpullo Pullo paikallista olutta kaupasta ostettuna 1.20 euroa
tupakka-aski Tupakka-aski 2.10 euroa

Liikkuminen

taksi Taksin kilometriveloitus 40 senttiä / km
bensapumppu Litra bensiiniä 70 senttiä / l

Taksilla matkustamiseen ei Argentinassa kulu läheskään niin paljon rahaa kuin kotimaassa. Samoin julkisilla liikennevälineillä voi kertalipulla matkustaa roimasti Suomea halvemmalla. Jos Argentinassa viettää useita viikkoja ja hankkii julkisiin kausikortin, myös sen saa selvästi pienemmällä rahalla kuin vastaavan Suomessa.

Päivitetty: 30.1.2021  |   Tietoa kuvituksesta
Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti